Kadmiumselenidi

Kadmiumselenidi
Tunnisteet
CAS-numero 1306-24-7
PubChem CID 14784 ja 24775762
Ominaisuudet
Molekyylikaava CdSe
Moolimassa 191,38
Ulkomuoto Punainen, harmaa tai ruskea kiteinen aine[1]
Sulamispiste 1 240 °C[2]
Tiheys 5,81 g/cm3[1]
Liukoisuus veteen Reagoi veden kanssa

Kadmiumselenidi (CdSe) on kadmium- ja selenidi-ionien muodostama epäorgaaninen ioniyhdiste. Yhdistettä voidaan käyttää väriaineena sekä puolijohteena elektroniikkasovelluksissa.

Ominaisuudet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huoneenlämpötilassa kadmiumselenidi on väriltään punaista, harmaata tai ruskeaa kiteistä ainetta, ja väri määräytyy kadmiumselenidipartikkelien koon mukaan. Yhdiste on veteen liukenematonta. Väkeviin happoliuoksiin kadmiumselenidi liukenee, mutta hajoaa samalla ja esimerkiksi väkevä typpihappo hapettaa yhdisteen kadmiumselenaatiksi. Kiderakenteeltaan kadmiumselenidi on polymorfista ja siitä tunnetaan alkeiskopiltaan heksagonaalinen ja kuutiollinen muoto. Kadmiumselenidi on n-tyypin puolijohde ja sen johtavuusvyön ja valenssivyön välinen energiaero on 1,74 eV.[1][3][4][5]

Valmistus ja käyttö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kadmiumselenidiä voidaan valmistaa kuumentamalla kadmiumia ja seleeniä kvartsiputkessa tai saostamalla kadmiumsuolojen vesiliuoksista esimerkiksi natriumselenidin avulla. Kadmiumselenidiä voidaan käyttää värjäämään lasia punaiseksi. Yhdistettä käytetään myös pigmenttinä yhdessä seoksena kadmiumsulfidin kanssa ja luminoivissa maaleissa. Puolijohteena kadmiumselenidiä käytetään esimerkiksi aurinkokennoissa ja tähän tarkoitukseen on tutkittu myös kadmiumselenidin kvanttipisteitä.[1][3][4][5][6]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d Karamäki, E. M.: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 452. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3
  2. ↑ William M. Haynes, David R. Lide, Thomas J. Bruno: CRC Handbook of Chemistry and Physics, s. 4–54. (39th Edition) CRC Press, 2012. ISBN 978-1439880494 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 5.7.2017). (englanniksi)
  3. ↑ a b Norman Herron: Cadmium Compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2003. Viitattu 5.7.2017
  4. ↑ a b Gunter Buxbaum, Helmut Printzen, Manfred Mansmann, Dieter Räde, Gerhard Trenczek, Volker Wilhelm, Stefanie Schwarz, Henning Wienand, Jörg Adel, Gerhard Adrian, Karl Brandt, William B. Cork, Heinrich Winkeler, Wielfried Mayer & Klaus Schneider: Pigments, Inorganic, 3. Colored Pigments, Ullmann’s Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2009. Viitattu 5.7.2017
  5. ↑ a b Perry, Dale L. & Phillips, Sidney L.: Handbook of Inorganic Compounds, s. 80. CRC Press, 1995. ISBN 9780849386718 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 5.7.2017). (englanniksi)
  6. ↑ István Robel, Vaidyanathan Subramanian, Masaru Kuno & Prashant V. Kamat: Quantum Dot Solar Cells. Harvesting Light Energy with CdSe Nanocrystals Molecularly Linked to Mesoscopic TiO2 Films. Journal of The American Chemical Society, 2006, 128. vsk, nro 7, s. 2385–2393. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 5.7.2017. (englanniksi)