Kafr Manda

Kafr Manda
Näkymä kylään.
Näkymä kylään.

Kafr Manda

Koordinaatit: 32°49′N, 35°16′E

Valtio Israel
Hallintoalue Pohjoinen
Väkiluku (2018) 19 843


















Kafr Manda tai Kfar Manda (arab. كفر مندا‎, Kafr Mandā, hepr. ‏כפר מנדא‎, Kfar Manda) on pääasiassa arabien asuttama kylä Israelin Pohjoisella hallintoalueella. Vuoden 2018 lopussa sen asukasluku oli 19 843.

Näkymä kohti kylää etelästä.

Kafr Manda sijaitsee Israelin pohjoisosassa Galilean alueella noin 13 kilometriä Nasaretista pohjoiseen suurin piirtein Akkon ja Tiberiaksen kaupunkien välissä.[1]

Nykyinen Kafr Manda on yhdistetty Toorassa mainittuun Mandin kylään. Myöhemmässä perinteessä paikkaa on myös pidetty kolmen tannaiitti-rabbin hautapaikkana.[2] Joissakin arabankielisissä lähteissä paikka mainitaan puolestaan Mooseksen vaimo Sipporan hautapaikkana ja kylä on yhdistetty myös Jaakobin poikien Asserin ja Naftalin hautoihin.[1]

Kylä sai oman kuntansa aseman vuonna 1964. Alueella on esimerkiksi oliivi- ja hedelmäpuutarhoja, muuta viljelyä, sekä lampaiden ja karjan kasvatusta.[1]

Vuoden 2018 lopussa Kafr Mandan asukasluku oli 19 843.[3] Vuonna 1968 vastaava lukema oli 3 180 ja vuonna 2002 13 800. Kaupungin asukkaat ovat pääasiassa Israelin arabeja.[1]

  1. a b c d Fred Skolnik ja Michael Berenbaum: Encyclopaedia Judaica Volume 12 Kat-Lie, s. 62. Thomson Gale, 2007. ISBN 978-0-02-865928-2 (englanniksi)
  2. Yuval Gur: Kafr Manda Israel Antiquities Authority. Viitattu 27.9.2019. (englanniksi)
  3. List of localities, in Alphabetical order (pdf) (Kafar Manda) Central Bureau of Statistics. Viitattu 16.5.2019. (englanniksi)