Kaliumfluoridi

Kaliumfluoridi
Tunnisteet
CAS-numero 7789-23-3
PubChem CID 522689
Ominaisuudet
Molekyylikaava KF
Moolimassa 58,10
Ulkomuoto Valkoinen kiteinen aine[1]
Sulamispiste 846 °C[1]
Kiehumispiste 1 505 °C[1]
Tiheys 2,48 g/cm3[1]
Liukoisuus veteen 496 g/l (25 °C)[2]

Kaliumfluoridi (KF) on kalium- ja fluoridi-ionien muodostama epäorgaaninen ioniyhdiste. Sitä käytetään fluorauskemikaalina ja muun muassa hammastahnoissa.

Ominaisuudet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huoneenlämpötilassa kaliumfluoridi on valkoinen ja hygroskooppinen aine. Se liukenee hyvin veteen muodostaen emäksisen liuoksen ja kidevedettömän muodon lisäksi tunnetaan dihydraatti (KF·2H2O) ja tetrahydraatti (KF·4H2O). Näistä tetrahydraatti on pysyvä ainoastaan alle 17 °C:n lämpötilassa ja dihydraatista kidevesi poistuu, kun yhdistettä kuumennetaan.[1][3]

Valmistus ja käyttö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaliumfluoridia valmistetaan vetyfluoridin ja kaliumhydroksidin tai kaliumkarbonaatin välisellä reaktiolla. Tämän jälkeen muodostuva liuos kuivataan spraykuivauksella.[1][2][3]

HF + KOH → KF + H2O
2 HF + K2CO3 → 2 KF + CO2 + H2O

Yhdistettä käytetään fluorin lähteenä muun muassa hammastahnoissa. Kaliumfluoridia käytetään runsaasti myös orgaanisissa synteeseissä. Sen sisältämä fluoridi-ioni on hyvin nukleofiilinen ja reagoi muiden alkyylihalogenidien kanssa nukleofiilisella substituutiolla muodostaen alkyylifluorideja. Näin valmistetaan esimerkiksi natriumfluoriasetaattia natriumklooriasetaatista. Reaktioita parantavat aproottisten liuottimien ja kruunueetterien käyttö. Kaliumfluoridia voidaan käyttää myös emäksisenä kokatalyyttinä polyuretaanivaahtojen valmistuksessa, Michael-additioissa ja Knoevenagel-kondensaatioissa. Muita käyttökohteita ovat zirkoniumin ja tantaalin metallurgia.[1][2][3]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g E. M. Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 222. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3
  2. ↑ a b c John R. Papcun: Fluorine Compounds, Inorganic, Potassium, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2000. Viitattu 6.4.2014
  3. ↑ a b c Jean Aigueperse, Paul Mollard, Didier Devilliers, Marous Chemla, Robert Faron, René Romano & Jean Pierre Cuer: Fluorine Compounds, Inorganic, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2000. Viitattu 6.4.2014