Kalle Päätalo

Tämä artikkeli kertoo kirjailijasta. Kalle Päätalon mukaan on nimetty myös yhtye.
Kalle Päätalo
Kalle Päätalo vuonna 1958 Kangasalan kansakoulun rakennustyömaalla.
Kalle Päätalo vuonna 1958 Kangasalan kansakoulun rakennustyömaalla.
Henkilötiedot
Koko nimi Kaarlo Alvar Päätalo
Syntynyt11. marraskuuta 1919
Taivalkoski
Kuollut20. marraskuuta 2000 (81 vuotta)
Tampere
Kansalaisuus suomalainen
Ammatti kirjailija
Vanhemmat Herman Päätalo
Riitta-Stiina Päätalo
o.s. Neulikko
Puoliso Helvi Ojala
Leena Janakka
Lapset Riitta Liisa 1956–
Elina Tuulikki (1959–2008)
Kirjailija
Tuotannon kielisuomi
Aikakausi 1958–2000
Esikoisteos 1958 Ihmisiä telineillä
Pääteokset Koillismaa- ja
Iijoki-sarja
Palkinnot

1978 Pro Finlandia
1999 Väinö Linnan palkinto
1999 Suomi-palkinto

Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Kaarlo (Kalle) Alvar Päätalo (11. marraskuuta 1919 Taivalkoski – 20. marraskuuta 2000 Tampere) oli tunnettu suomalainen kirjailija. Päätalo tunnetaan parhaiten omakohtaisiin kokemuksiin perustuvista Koillismaa- ja Iijoki-sarjoista, joista jälkimmäinen on omaelämäkerrallinen teos. Päätalon tuotanto sisältää 39 romaania, kolme näytelmää ja kertomuskokoelmaa.

Pitkälinjaisen ja polveilevan proosansa perusteella Päätalo on saanut lempinimen ”selkosten Proust”.[1] Monet historioitsijat ovat käyttäneet Päätalon teoksia lähteinään tutkiessaan Koillismaan yhteiskunnallisia oloja 1900-luvun alkuvuosikymmenillä, koska seudun elämästä ei ollut ennen Päätaloa – lukuun ottamatta vero- ja käräjäpöytäkirjoja – kirjoitettu juuri mitään.[2]

Elämäkerta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päätalo syntyi ja vietti lapsuutensa Taivalkosken Jokijärven kylällä. Kalle oli vanhempiensa kahdeksasta lapsesta toiseksi vanhin. Ennen Kallea oli syntynyt Toivo, joka kuitenkin kuoli vauvana. Kallen jälkeen perheeseen syntyi vielä yksi poika ja viisi tyttöä. Päätalon vanhin sisar oli Martta Aili (myöh. Siljola, Keskisimonen ja Lohilahti, 1922–1974). Seuraava sisarus oli veli Manne (s. 1. tammikuuta 1925), hän kuoli puukotuksen uhrina 2. syyskuuta 1947. Nuoremmat sisarukset olivat Elli Edith (Hartikainen, 1927–2003), Alma Terttu (Hiltunen, 1930–2023), Aune Valpuri (Kiviranta, 1934–2024) ja Suoma Kaarina (Vahtola, 1937–1996).

Kalle Päätalon sukupuu.

Kallen isä Lauri Herman Päätalo oli kotoisin Jokijärven Päätalosta. Häntä kutsuttiin yleensä Herkoksi tai Hemmaksi (korkonimenä Pää-Herkko), Laurista ei puhunut kukaan. Hänen vanhempansa joutuivat kuitenkin muuttamaan kotitalostaan, kun talo siirtyi setä-Janille. Herkko vietti paljon aikaa pois kotoa metsätöissä, hän toimi uitoissa porukan johtajana, kymppinä, ja työmaan varapäällikkönä, tulipiippuna, sekä myös ukkoherrana, työnjohtajana.

Talvella työnä olivat talvisavotat. Herkolle ansiotyöt olivat kaikki kaikessa. Hän koetti kasvattaa Kallesta perinteistä työteliästä koillismaalaista miestä. Herkko oli kuitenkin terveenäkin huonohermoinen ja ajautui 1930-luvun alussa mielisairauteen, jonka takia oli aluksi mielisairaalassa Oulussa ja myöhemmin pakkotyössä Pelson varavankilassa. Tämä oli eniten kielteisesti Kallen lapsuuteen vaikuttanut kokemus. Herkko kuitenkin parani taudista keväällä 1936.

Herkon sairaus tuotti kuitenkin paljon kirjoitettavaa. Hänen kielenkäyttönsä oli myös tavallista tarkempaa, hänellä oli taito etsiä kuhunkin tilanteeseen juuri sopiva sana, ja jollei sitä ollut, hän saattoi keksiä sanan.

Kallen nuoruuden lukuharrastukseen Herkko suhtautui penseästi. Vielä penseämmin hän suhtautui kirjoittamiseen. Hän ei koskaan muuttanut suhtautumistaan kirjailijan työhön. Toisen tiedon mukaan Päätalon isä Hermanni alkoi vasta vanhoilla päivillään ymmärtää poikaansa ja kehui kuinka "näpsäkän" työn Kalle oli keksinyt.

Äiti Riitu Päätalo (Riitta-Stiina s. Neulikko) oli luonteeltaan lempeämpi ja lisäksi vanhoillislestadiolainen, joskin uskovaisena vapaamielisimmästä päästä. Hän oli kotoisin Taivalkosken Metsäkylästä ja oli lapsena joutunut huutolaiseksi vanhempien kuoltua sairauteen. Hän harjoitti kupparin ammattia ja hänellä oli myös hitunen noidan taitoja. Luonteeltaan hän oli kaksijakoinen: toisinaan raudankova, toisinaan vieraidenkin vastoinkäymiset saivat hänet kyynelehtimään.

Päätalo kävi kansakoulun 1928–1933, jonka jälkeen hän oli 13-vuotiaasta alkaen töissä savotoissa ja tukinuitoissa. Päätalo haaveili pienestä pitäen kirjoittamisesta, vaikka kirjailijan ammattia päätyönään hän ei pitänyt realistisena. Hän piti lukemisesta, ja kunnan kirjastossa varattiin ensimmäisenä uudet kirjat Päätalolle ja hänen ystävilleen. Merkittävä oppikirja oli Päätalon poikkeuksellisesti Helsingistä itselleen tilaama Mika Waltarin kirja Aiotko kirjailijaksi?. Päätalon omia suosikkikirjailijoita olivat muun muassa Jussi Lainio, Santeri Ivalo, Toivo Pekkanen ja Pentti Haanpää sekä ulkomaisista kirjailijoista Jack London.

Armeijaan hän lähti vapaaehtoisena talvisodan aikana 29.12.1939.[3] Jatkosodassa hän haavoittui ja palveli sen jälkeen Siiranmäen vankileirillä talousaliupseerina. Sodan jälkeen Päätalo muutti Tampereelle. Päätalo työskenteli kirvesmiehenä rakennustyömailla. Hän meni teknilliseen kouluun syksyllä 1947 ja valmistui rakennusmestariksi 1949 Tampereen teollisuuskoulusta. Hän rakensi Tampereen Viialaan Kirvestielle itselleen ja vaimolleen talon, joka valmistui lokakuussa 1950. Hän työskenteli Taivalkosken kunnan rakennusmestarina 1951–1952.

Päätalo avioitui Helvi Ojalan (1918–2003; kirjanimi Laina Puronen) kanssa 28. toukokuuta 1944. Heidän avioliittonsa päättyi muun muassa naissotkujen vuoksi eroon; kirjoissaan Kalle Päätalo kuvaa avoimesti suhdettaan nuoreen Sääksmäen tyttöön, jonka annetaan ymmärtää synnyttäneen aviottoman lapsen Kalle Päätalolle. Avioliitto tuomittiin eroon huorinteon vuoksi.

Toisen avioliittonsa Päätalo solmi 14. syyskuuta 1955 Elli Helena (Leena) Janakan (1927–2005) kanssa. Heille syntyi kaksi tytärtä: Riitta Liisa (s. 1956) ja Elina Tuulikki (1959–2008). Vaimo jaksoi kannustaa Päätaloa, vaikka Päätalon ensimmäiset kirjoitukset palasivat kustantajalta takaisin. Kallella oli myös avioton poika nimeltä Seppo.

Päätalo oli 1950-luvulla ja 1960-luvun alussa mestarina useilla rakennustyömailla Tampereella ja sen lähiympäristössä. Näitä olivat muun muassa Vesilahden kirkonkylän kansakoulu, Attilan kenkätehtaan laajennus (Yliopistonkatu 38), Tampereen Rakennusmestarien talo (Tuomiokirkonkatu 17), Solenan kenkätehdas (Salhojankatu 42), Asunto Oy Ilmarinkatu 8 Tammelantorin laidassa, Kangasalan kirkonkylän kansakoulun laajennus, rautatieläisten asuintalo Kiskolinna (Sammonkatu 18–20) sekä tuberkuloosia sairastaneiden asuintalo Tubilinna (Sammonkatu 39). Viimeksi Päätalo oli vastaavana mestarina rakentamassa Pirkanmaan sairaalaa (nykyinen Kaivannon sairaala) Kangasalan Kaivannolla 1962–1963.

Esikoiskirjaansa Ihmisiä telineillä Päätalo ryhtyi kirjoittamaan tammikuussa 1956 ja sai sen valmiiksi 1958. Päätalo alkoi menestyä kirjailijana, ja teoksia syntyi tiheään tahtiin. Vapaaksi kirjailijaksi hän jäi 1963. Kirjailijaliittoon hän liittyi 1961.

Päätalolle myönnettiin professorin arvo joulukuussa 1978, samana vuonna hänelle myönnettiin Suomen Leijonan Pro Finlandia -kunniamerkki. Oulun yliopiston humanistisen tiedekunnan kunniatohtoriksi hänet vihittiin kesäkuussa 1994. Vuonna 1999 hän sai Väinö Linnan palkinnon ja Suomi-palkinnon.

Kalle Päätalo eli Tampereella unohtamatta kuitenkaan kotipitäjäänsä Taivalkoskea, jossa kävi usein. Päätalo kuoli asbestin aiheuttamaan keuhkosyöpään Tampereella 20. marraskuuta 2000. Hänet on haudattu Messukylän kirkon hautausmaalle sankarihautojen lähelle.

Tuotanto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päätalo kuvasi teoksissaan usein metsä- ja rakennustöitä, joista hänellä oli paljon omakohtaisia kokemuksia. Päätalon koko tuotanto kertoo köyhyydestä ja kurjuudesta, rehellisellä työllä kunnon elinmahdollisuuksien puolesta ponnistelevasta kansanosasta.

Päätalo on kirjoittanut kaksi sarjaa, Koillismaa- ja Iijoki-sarjat. Koillismaa-sarjaan kuuluu viisi ja Iijoki-sarjaan 26 teosta. Yhteensä Päätalo kirjoitti 39 romaania, kolme näytelmää ja kolme kertomuskokoelmaa.

Iijoki-sarjassa hän kuvaa elämäänsä varhaislapsuudesta vanhuuteen. Iijoki-sarjan henkilöiden nimet ovat Taivalkosken kuvausten osalta oikeita ja myöhempien vaiheiden osalta peitenimiä. Päätalo on merkittävä koillismaalaisen selkos- eli erämaakulttuurin kuvaaja.

Päätalo kirjoitti kirjansa vanhalla kirjoituskoneella, ja hän kirjoitti jokaisen kirjan kolmeen, jopa neljään kertaan täysin uudelleen. Vuodesta 1986 Päätalolla oli jo tietokone. Eräässä haastattelussalähde tarkemmin? hän sanoi, että häntä hävettää tietokoneen käytön helppous ja se, miten vaivatonta käsikirjoituksen teko tietokoneella oli. Päätalon tuotannon julkaiseminen jatkui vielä hänen kuolemansa jälkeen muutamien vuosien ajan.

Kalle Paatalo vuonna 1972.

Koillismaa-sarja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Koillismaa

Iijoki-sarja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Juuret Iijoen törmässä

Muu tuotanto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Ihmisiä telineillä (1958)
  • Ennen ruskaa (1964)
  • Koillismaa kuvina (1964, kuvat: Reino Rinne)
  • Viimeinen savotta (1966)
  • Nälkämäki (1967)
  • Kairankävijä (1968)
  • Höylin miehen syksy (1970)
  • Susipari (1971)
  • Päätalo, Kalle & Kariniemi, Annikki: Reissumies ja ämmänlänget / Ankara maa. Määritä julkaisija!
  • Päätalo, Kalle & Niskanen, Mikko & Kainulainen, Martti: Kalle Päätalo – Elämän vonkamies. Kirjayhtymä, 1986.
  • Polva, Anni & Hietamies, Laila & Päätalo, Kalle: Joulumuisto. Gummerus, 1992.
  • Sateenkaari pakenee (1996)
  • Juoksuhautojen jälkeen (1997)
  • Mustan Lumperin raito (1999)
  • Selkosten viljastaja (2000)
  • Kannaksen lomajuna (2001)
  • Vikke Nilon tarina (2002)
  • Isäni Hermanni (2003)
  • Riitun poika (2004)
  • Ihmisiä Iijoen törmällä (2005)
  • Montuissa ja tellingeillä (2006)
  • Linjoilla ja linjojen takana (2007)

Päätalo-elokuvat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Romaanit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edvin Laine ohjasi kaksi Päätalon romaaniin perustuvaa elokuvaa, Viimeisen savotan (1977) ja Ruskan jälkeen (1979). Mikko Niskanen tarttui Päätalon Iijoki-sarjaan 1980-luvulla. Elämän vonkamies (1986) on romaaneihin Huonemiehen poika, Tammettu virta ja Kunnan jauhot perustuva 8-osainen televisiosarja ja siitä on tehty myös parituntiseksi lyhennetty samanniminen elokuvaversio. Sarjan jatkoksi Niskanen ohjasi elokuvan Nuoruuteni savotat (1988), jonka pohjana ovat romaanit Kunnan jauhot, Täysi tuntiraha ja Nuoruuden savotat. Päätalo-sarja jäi kesken Niskasen kuoltua vuonna 1990.

Vuonna 2002 Taivalkoskella kuvattiin Hannu Kahakorven ohjaama niin sanottu Päätalo-pilotti, jolla haettiin rahoitusta pitempää elokuvaa varten. Paikallisten harrastajanäyttelijöiden ja elokuvan ammattilaisten voimin tehdyn lyhytelokuvan nimi oli Räntyt ja kuoletukset. Kallea näytteli ristijärveläinen Aki Kuvaja.

Elämäkerta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syksyllä 2008 ensi-iltansa sai Hannu Kahakorven ohjaama Päätalon elämäkertaelokuva. Sen pääroolissa ovat Kai Lehtinen sekä kirjailijan toista vaimoa Leenaa esittävä Susanna Anteroinen.[4] Elokuva sai ensi-iltansa 26. syyskuuta 2008. Ennen Helsingin ensi-iltaa oli elokuvaa esitetty myös Koillismaalla.

Kirjojen filmatisoinnit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Viimeinen savotta (1977, Edvin Laine) (497 298 katsojaa)
  • Ruskan jälkeen (1979, Edvin Laine) (410 337 katsojaa)
  • Elämän vonkamies (1986, Mikko Niskanen), perustuu kirjoihin Huonemiehen poika, Tammettu virta ja Kunnan jauhot (161 167 katsojaa)
  • Nuoruuteni savotat (1988, Mikko Niskanen), perustuu kirjoihin Kunnan jauhot, Täysi tuntiraha sekä Nuoruuteni savotat (155 727 katsojaa)
  • Päätalo-pilotti, "Räntyt ja kuoletukset" (2002, Hannu Kahakorpi), perustuu teokseen Kunnan jauhot
  • Päätalo (2008, Hannu Kahakorpi), Päätalon elämäkerta (117 478 katsojaa)

Ooppera

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juoksuhautojen jälkeen -romaanin ilmestymisen jälkeen vuonna 1997, alkoi samannimisen Juoksuhautojen jälkeen –oopperan tekeminen. Oopperan sävelsi musiikin maisteri Vesa Haapaniemi ja tekstin eli libreton teki Juice Leskinen. Ooppera sai ensi-illan 11. marraskuuta 2019 Tampereen tuomiokirkossa, jolloin Päätalon syntymästä tuli kuluneeksi sata vuotta. [5]

Organisoitu Päätalo-aiheinen toiminta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjailijan tuotantoa vaalii vuonna 1979 perustettu Kalle Päätalon -seura ry., jossa on noin 700 jäsentä. Seuran nimi muutettiin kirjailijan kuoleman jälkeen vuonna 2001 Kalle Päätalo -seuraksi. Seura julkaisee keväisin ilmestyvää lehteä nimeltä Päätalosanomat. Taivalkoskella on järjestetty vuodesta 1981 alkaen joka vuosi heinäkuun alussa myös Päätalopäivät.

Vuonna 1990 Gummerus, Kalle ja Leena Päätalo, Taivalkosken kunta, kirjapaino Kaleva ja Kalle Päätalo -seura perustivat Kallioniemi-säätiön. Säätiö hoitaa Kallioniemeä, joka museoitiin 1990 ja on auki yleisölle kesäisin. Se ylläpitää myös Päätalo-instituuttia, joka antaa kirjoituskoulutusta ja järjestää kirjoituskilpailuja.

Päätalo-keskus Taivalkosken koulukeskuksessa kirkonkylällä avattiin yleisölle 1.7.2009. Keskukseen kuuluu näyttelytilat (Kalle Päätalon näköistyöhuone ja muuta Päätaloon liittyvää näyttelyesineistöä sekä vaihtuvien näyttelyiden tila, josta osa on Taivalkosken pääkirjaston lehtisalia), arkistotilat (Kalle Päätalon arkisto, Päätalo-instituutin satuarkisto sekä kulttuuriperinteen digiarkistot), Möllärimestari-omakustannekirjasto ja Päätalo-instituutin ja kansalaisopiston toimistotilat.

Kalle Päätalo -palkinto on Gummeruksen myöntämä palkinto.[6]

Muistomerkit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hautakivi Tampereen Messukylässä

Taivalkosken keskustorilla paljastettiin Kalle Päätalon muistomerkki kesällä 2005. Muistomerkin nimi on Kirja.

Vuonna 2014 julkistettiin Tampereella veistos Kalle Päätalon muistolle. Se sijaitsee Tampellan kaupunginosassa olevalla Aleksandra Siltasen puistossa. Corten-teräksisen veistoksen suunnitteli Arja Renell’ ja sen nimi on Maaltamuutto. Se on jatkoa Taivalkoskella sijaitsevalle muistomerkille.[7]

Tampereen Viialassa sijainnut Viialanpuisto nimettiin 2000-luvun alussa Kalle Päätalon puistoksi.[8]

Päätalon lukijoilta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päätalo sai runsaasti lukijapostia, johon hän myös usein vastasi kirjeellä tai kortilla. Jenni Janatuinen kokosi vuosien 1958 ja 1985 välisenä aikana tulleista yli tuhannesta lukijakirjeestä parisataa kirjaan, jossa ne ovat lähes alkuperäisessä asussaan mutta anonyymisti esitettyinä, Päätalon kirjailijakollegoita lukuun ottamatta. 407-sivuisen kirjan nimi on Kunnioitettu herra mestari: Ihailijakirjeitä Kalle Päätalolle 1958–1985 ja sen kustansi Johnny Kniga.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ ”Kuiskaaja”: Pitkää proosaa salamasotaan. Helsingin Sanomat, 25.6.2010, s. C 3. Helsinki: Sanoma Media Finland.
  2. ↑ Ahonen, Hannamari: Jalavat pyörittävät Päätalon kirjoista tuttua kauppaa. Aamulehti 3.7.2019, s. B8–B10. Alma Media.
  3. ↑ Niklander, Hannu: Kuinka saa sanoa, s. 80. Kustannusliike Robustos, 2015.
  4. ↑ Järvi, Antti: Kai Lehtinen esittää Kalle Päätaloa 28.6.2007. Helsingin Sanomat. Viitattu 10.10.2019.
  5. ↑ Koskinen, Anu Leena: Juice Leskisen kirjoittama teksti odotti julkaisua yli 15 vuotta: Ooppera Kalle Päätalon romaanista vihdoin ensi-iltaan 7.11.2019. YLE uutiset. Viitattu 2.12.2019.
  6. ↑ Gummerus palkitsee kirjailija Pekka Hiltusen ja Joonas Konstigin sekä suomentaja Raimo Salmisen 28.1.2012. Gummerus. Viitattu 1.11.2018.
  7. ↑ Uusi julkinen veistos Kalle Päätalon muistolle Tampereella 18.6.2014. Tampereen kaupunki. Arkistoitu 1.7.2014. Viitattu 16.9.2016.
  8. ↑ Viialanpuiston nimen muuttaminen Kalle Päätalon puistoksi, Kiilatien katkaisu ja omakotitontin jakaminen Viialan kaupunginosassa, Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 2002. Tampereen kaupunki. Viitattu 16.9.2016.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Heikkinen, Antti: Kallio-poika. Gummerus, 2019. ISBN 978-951-24-1581-6
  • Hirvasnoro, Kai: Päätalon matkassa. Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, 2013. Blogi.
  • Janatuinen, Jenni: Miehenkuva: Kalle Päätalon perintö. Helsinki: Johnny Kniga, 2005. ISBN 951-0-30577-4
  • Janatuinen, Jenni (toim.): Kunnioitettu herra mestari: Ihailijakirjeitä Kalle Päätalolle 1958-1985. Helsinki: Johnny Kniga, 2006. ISBN 951-0-31861-2
  • Jokisalmi, Raimo: Jokijärven rannalta. Myllylahti, 2012.
  • Jokisalmi, Raimo: Ihmisiä Iijoki-sarjassa. Kirjakenno, 2015.
  • Kirstinä, Leena: ”Päätalo, Kalle (1919–2000)”, Suomen kansallisbiografia, osa 7, s. 850–852. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-448-7 Teoksen verkkoversio.
  • Marttinen, Eero: Mestarin eväät: Kalle Päätalon taival kuvin ja sanoin. Jyväskylä: Gummerus, 1994. ISBN 951-20-4014-X
  • Marttinen, Eero: Mestarin selkonen: Kalle Päätalon Koillismaa sanoin ja kuvin. Jyväskylä: Gummerus, 1996. ISBN 951-20-4965-1
  • Marttinen, Eero: Mestari elämän telineillä: Kalle Päätalo ystävien silmin. Jyväskylä: Gummerus, 1999. ISBN 951-20-5337-3
  • Mällinen, Juhani: Porinoita polultani: Päätalosta – Päätalopäiviltä. M. Ojala, 2002.
  • Niklander, Hannu: Kaksi talvisodasta myöhästynyttä. Kuinka saa sanoa. Robustos 2015.
  • Porvali, Seppo: Kalle Päätalo: Elämäkerta 1919–2000. Ison miehen savotta. Revontuli, 2000.
  • Porvali, Seppo: Kersantti Kalle Päätalo: Menestyskirjailijan sota. Revontuli, 2015.
  • Päätalo, Kalle: Semmonen savotta – Talvi- ja jatkosota Kalle Päätalon silmin. (Katkelmia Päätalon romaaneista ja niiden rinnastus sotahistoriaan. Toimittaneet Eero Marttinen ja Hannu Kahakorpi) Helsinki: Gummerus, 2014. ISBN 978-951-20-9709-8
  • Päätalo, Kalle: Vaaran vuodet: Jälleenrakennuksen aika Kalle Päätalon silmin. (Katkelmia Päätalon romaaneista kehystettynä poliittisen ilmapiirin kuvauksin. Toimittanut Eero Marttinen) Helsinki: Gummerus, 2015. ISBN 978-951-24-0089-8
  • Päätalo, Kalle: Paluu Iijoen törmälle – Kuvia ja mielikuvia Kalle Päätalon sanavirrasta. (Kuvat ja teksti Pekka Väisänen) Pohjoinen fantasia tmi, 2015.
  • Päätalo, Kalle: Murroksen aika: 1950-luku Kalle Päätalon silmin. (Katkelmia Päätalon 1950-luvun romaaneista jäsenneltynä historiallisen ajan tapahtumin. Toimittanut Eero Marttinen) Helsinki: Gummerus, 2016. ISBN 978-951-24-0376-9
  • Päätalon juurella. (Juhlakirja 11.11.1999 Kalle Päätalon täyttäessä 80 vuotta) Gummerus, 1999.
  • Tikkanen, Ville: Kalle Päätalon kaverina: Muisteluksia elämän varsitieltä. Myllylahti, 2002.
  • Timonen, Karoliina: Kirjeitä Iijoelle: Kalle Päätalon elämän naiset. Helsinki: Gummerus, 2019. ISBN 978-951-24-1320-1
  • Vehviläinen, Matti: Päätalo. Jyväskylä: Gummerus, 1978. ISBN 951-20-1605-2
  • Ylisirniö, Unto: Iltapihti pirtin päälle: Kirjailija Kalle Päätalon sanastoa. Taivalkoski: Kalle Päätalo -seura ry, 1989. ISBN 952-90112-3-7
  • Ylönen, Ritva: Tervaksinen toteemi: Kalle Päätalon Iijoki-sarjan vastaanotto ja vaikutus. Tampere: Tampere University Press, 2013. ISBN 978-951-44-9213-6
  • Ylönen, Ritva: Kalle Päätalo: Kirjailijan elämä. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2017. ISBN 978-952-222-845-1

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kalle Päätalo.