Kanervamittari

Kanervamittari
Uhanalaisuusluokitus
Suomessa:

Elinvoimainen [1]

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Alajakso: Kuusijalkaiset Hexapoda
Luokka: Hyönteiset Insecta
Lahko: Perhoset Lepidoptera
Alalahko: Glossata
Osalahko: Erilaissuoniset Heteroneura
Yläheimo: Mittarimaiset Geometroidea
Heimo: Mittarit Geometridae
Alaheimo: Vihermittarit Geometrinae
Suku: Chlorissa
Laji: viridata
Kaksiosainen nimi

Chlorissa viridata
(Linnaeus, 1758)[2]

Synonyymit

  • C. rosearia Culot, 1910[3]
  • C. approximata Lempke, 1949[3]
  • C. subobsoleta Lempke, 1949[3]
  • Geometra prasinata Werneburg, 1864[3]
  • Nemoria viridata (Linnaeus, 1758)[4]
    • N. v. ab. mathewi Bankes, 1907[3]
    • N. v. ab. rufotincta Burrows, 1908[3]
    • N. v. ab. olivaceo-marginata Burrows, 1908[3]
    • N. v. ab. concavilinea Burrows, 1908[3]
    • N. v. ab. caerulescens Burrows, 1908[3]
  • Phalaena herbacea Fourcroy, 1785[3]
  • Phalaena volutata Fabricius, 1775[3]
  • Phalaena (Geometra) viridata Linnaeus, 1758[3]
Alalajit
Katso myös

  Kanervamittari Commonsissa

Kanervamittari eli vanhalta nimeltään kellertävä lehtomittari tai kanervanlehtomittari (Chlorissa viridata) on vihermittareihin kuuluva pienehkö vihreä perhoslaji, joka on levinnyt suurimpaan osaan pohjoista Euraasiaa. Suomessa laji elää jokseenkin harvinaisena ja paikoittaisena maan eteläosissa. Kanervamittaria tavataan pääasiassa soilla ja kosteilla nummilla, joilla kasvaa sen toukkien pääasiallista ravintokasvia, kanervaa. Toukkia tavataan tosin myös muilla varvuilla ja matalilla pensailla, kuten variksenmarjalla ja suomyrtillä. Kanervamittarin aikuiset ovat lennossa kesäkuun tienoilla, useimmiten iltahämärässä. Yksivuotinen laji talvehtii kotelona.

Kanervamittari on jokseenkin harvinainen ja esiintyy paikoittaisesti koko elinalueellaan. Sen kanta on myös paikoin taantunut. Vaarantuneeksi se on luokiteltu kuitenkin vain Alankomaissa ja Norjassa; Suomessa lajilla ei ole uhanalaisuusluokitusta. Vuoden 2010 uhanalaisuusarvioinnin tulosten mukaan suurin perhosta uhkaava tekijä ainakin Norjassa on soiden ojituksesta aiheutuva elinympäristöjen pirstoutuminen ja häviäminen.

Koko ja ulkonäkö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kanervamittari on pienehkö perhonen, sillä sen siipien kärkiväli on Suomessa ja muualla Fennoskandiassa keskimäärin vain noin 19–21 mm.[2][5] Englannissa ja Keski-Euroopassa laji sen sijaan kasvaa noin 24–27 millimetrin kokoiseksi.[6][7][8] Perhonen on nuorena väriltään melko tumman vihreä, ja sen siivet ovat kapeat. Lajin takasiipien ulkoreunan keskiosassa on pieni mutka, mikä on myös lajin tyypillinen tuntomerkki. Vanhetessa yksilöiden väri kellastuu ja niiden siivet muuttuvat ensin kellanvihreiksi ja myöhemmin kellanvalkoisiksi.[2][5][8] Koiraiden tuntosarvet ovat rihmamaiset.[2] Alalajin C. v. melinaria siipien poikkiviirut ovat leveämmät kuin nimialalajilla. Kanervamittarista tunnetaan myös kaksi värimuotoa: muodon f. mathewi siipien pohjaväri on oranssiin vivahtava, muodolla f. rosearia pohjaväri on ruusunpunertava.[9]

Lajin munat ovat lyhyitä ja muodoltaan puikeita, kananmunaa muistuttavia. Väriltään ne ovat kellanvihreitä tai vaalean oranssinkeltaisia. Munaa myös peittää selvä, hieman kohollaan oleva 5–6-kulmaisten silmukoiden muodostama verkkomainen kuvio. Kanervamittarinaaraat sijoittavat munat kasvustoon yksitellen.[10]

Kanervamittarin toukka on vihreä, ja sen selässä on punaisia täpliä. Selässä kulkee myös purppuranpunainen viiru, joka levenee usein nivelten kohdalla, missä sen reunat voivat myös olla valkoiset. Toukan sivuilla kulkee puolestaan kellertäviä tai vaaleanvihreitä pitkittäisiä viiruja. Toukan pää on ruskea ja muodoltaan erikoisen kaksihuippuinen; myös ruumiin ensimmäisessä nivelessä on kaksi ylöspäin suuntautuvaa kartiomaista haaraketta.[11][12] Täysikasvuisena toukka on noin 21–24 millimetriä pitkä.[12]

Lajin kotelon väri on himmeä ja vaalean kellanharmaa. Kotelossa on useimmiten harmaanruskeita pilkkuja ja sen selässä sekä vatsan sivuilla kulkevat tumman harmaanruskeat viirut. Kaasujen vaihtoon tarkoitetut huokoset sijaitsevat isojen mustien täplien keskellä. Kotelon siipitupet puolestaan ovat pääosin tasaisen mustanvihreät tai mustanvihreäviiruiset. Tulevien siipien suonet myös näkyvät siipituppien pinnalla selvästi. Takaruumiin nivelet ovat varsinkin yläpuolelta ryppyiset. Kotelon kolmiomaisessa peräpäässä sijaitsee lisäksi useita selviä okia.[10]

Samankaltaiset lajit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kanervamittari ja sen lähilajeja
Kanervamittari
Jademittari
Koivulehtomittari
Mustikkalehtomittari

Aikuista kanervamittaria muistuttavia lajeja ovat esimerkiksi sen lähisukuiset koivulehtomittari ja mustikkalehtomittari. Niiden koiraiden tuntosarvet ovat kuitenkin muodoltaan erilaiset. Kanervamittarin etusiipien etureunat ovat lisäksi väriltään kellertävät, toisin kuin näillä lajeilla.[2][8] Koivulehtomittarista lajin erottaa myös takasiiven keskiviirusta, joka koivulehtomittarilla tekee selvän mutkan.[6] Kanervamittarin kanssa lähes identtinen on samaan sukuun kuuluva jademittari (Chlorissa cloraria). Lajien erottaminen on vaikeaa, mutta niiden välillä on kuitenkin vähäisiä eroja siipien värissä ja muodossa sekä sukuelinten rakenteessa.[13][14] Selvin ero lajien välillä on etusiiven etureuna: kanervamittarilla siinä on yhtenäinen keltainen reunus, jademittarilla reunusta katkovat selkeät poikkiraidat.[15] Lisäksi jademittarin etusiivet ovat suomutukseltaan tummat ja väriltään heikosti punertavat, takasiipien juovan kulma on myös jademittarilla pyöreämpi. Jademittari on yleensä kanervamittaria kookkaampi.[16] Lajien perimän tutkitut alueet ovat silti niin samankaltaisia, että niiden asema erillisinä lajeina on kyseenalaistettu, varsinkin kun lajien tiedetään osissa levinneisyysaluetta lisääntyneen keskenään luonnossa.[14][17] Suomea lähimmät jademittarihavainnot oli tehty ennen vuotta 2018 Virossa.[18] Suomesta lajia ei ole ennen tätä löydetty, vaikka esimerkiksi Virolahdelta sitä on etsitty.[15] Heinäkuussa 2018 tavattiin kuitenkin kaksi aikuista jademittaria Virolahdella sekä yksi Kouvolan Elimäeltä.[16]

Levinneisyys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kanervamittaria tavataan Euroopasta Siperiaan ja Itä-Aasiaan ulottuvalla alueella. Nimialalajin levinneisyysalue ulottuu lännessä Fennoskandian eteläosista Englantiin ja Portugaliin sekä Välimeren alueelle ja Turkkiin. Idässä levinneisyys kattaa Siperian Kamtšatkan niemimaata myöten sekä alueita Korean niemimaalta, Kiinasta ja Pohjois-Mongoliasta.[2][5][19] Nimialalajin ohella Keski-Aasian alueen vuoristoissa tavataan alalajia C. v. insigniata ja Uralin eteläosissa lentää alalaji C. v. melinaria.[2][3][9] Laji harvinaistuu levinneisyysalueellaan etelään päin mentäessä.[2]

Koska kanervamittarin voi sekoittaa helposti edellä mainittuun C. cloraria -lajiin, eivät tiedot kanervamittarin levinneisyydestä ole täysin varmoja.[9] Esimerkiksi vuonna 2007 tehdyn tutkimuksen perusteella monet Turkissa aiemmin tehdyistä kanervamittarihavainnoista voivatkin olla C. cloraria -havaintoja.[13] Samoin vuonna 2011 julkaistun tutkimuksen mukaan kaikki Kanaalisaarilta aiemmin kuvatut kanervamittarin populaatiot ovat todennäköisesti C. cloraria -lajia.[20]

Suomessa kanervamittari on jokseenkin harvinainen Etelä- ja Keski-Suomen laji, ja pohjoisimmat havainnot on tehty Lieksan ja Kuopion alueella.[2] Kerätyn havaintoaineiston perusteella kanervamittaria on tavattu kymmenessä Suomen luonnonmaantieteellisessä maakunnassa: Ahvenanmaalla, Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla, Etelä- ja Pohjois-Karjalassa, Satakunnassa, Etelä-Hämeessä, Etelä- ja Pohjois-Savossa sekä Laatokan Karjalassa.[21]

Elinympäristö ja elintavat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kanervanummea Ala-Saksin osavaltiossa Pohjois-Saksassa.
Kanervamittarin elinkierron vaiheiden keskimääräinen ajoittuminen Euroopassa. Suomessa lajin lentokausi on lyhyempi ja se päättyy vähintään kuukautta aiemmin.

Kanervamittarin tyypillisintä elinympäristöä koko sen levinneisyysalueella ovat kosteat kanervanummet ja suot.[2][6][8] Suomessa sitä tavataan kanervaa ja variksenmarjaa kasvavilla aukeilla rämeillä. Lajia on tavattu Suomessa ja muualla Euroopassa myös kanervaisilla ulkosaarilla ja rannoilla.[2][5]

Kanervamittari on suurimmalla osalla levinneisyysaluettaan yksivuotinen laji, joka lentää illansuussa matalalla varpukasvuston yllä, häirittynä usein jo iltapäivällä.[2][6] Suomalaisen kolmivuotisen havainnointitutkimuksen perusteella perhosen lento alkaa noin kello kuusi illalla ja on vilkkaimmillaan noin kello 19.30–21.00. Tutkimuksessa havaittiin myös yksi kanervamittarien parittelu, joka tapahtui kello 19.45. Satunnaisia yksilöitä havaittiin lisäksi lennossa pilvisinä päivinä ja yöllä.[22] Yksilöitä havaitaan lennossa useimmiten vain yksitellen. Kanervamittarin lentoaikaa on kesäkuu ja heinäkuun alku, mutta kevään ja kesän etenemisen mukaan lajia voidaan Suomessa ja muualla Fennoskandiassa tavata jo toukokuun lopulla tai vielä heinäkuun lopulle asti.[2][5][6] Keski-Euroopassa lentoaika kestää useimmiten toukokuun alusta elokuun loppuun.[8] Espanjassa lajlla on kaksi sukupolvea, ensimmäinen on lennossa toukokuusta heinäkuun alkuun, toinen elokuusta syyskuun alkupuolelle.[9]

Kesä-heinäkuussa lasketuista munista kuoriutuu toukkia, joita tavataan heinä-elokuusta aina syyskuuhun asti.[5][6][12] Eteläisessä Euroopassa toukkia voidaan tavata jo kesäkuun alussa; Espanjassa toukkavaiheet ajoittuvat sukupolvien kierron mukaan[9] Toukat käyttävät ravintonaan pääasiassa kanervaa, mutta niiden tiedetään Suomessa syöneen myös variksenmarjaa ja suomyrttiä.[2][21] Englannissa ja Keski-Euroopassa toukkien ravintokasveja ovat lisäksi hanhenpaju ja muut pajut sekä erilaiset koivut ja orapihlajat.[5][6][7][8] Lajin ravintokasveiksi mainitaan toisinaan myös oratuomi, vatukat sekä huopakeltanon sukuiset kasvit.[10] Syyskuun loppuun mennessä kaikki toukat ovat koteloituneet; kanervamittari talvehtii kotelona.[2][6][12][21] Kotelo on löyhän kotelokehdon sisällä, joko ravintokasvin varsissa tai lehtikarikkeen seassa.[8]

Kanervamittarilla on kirjallisuuden mukaan ainakin kaksi siihen erikoistunutta loista: Casinaria pallipes ja Labrorychus clandestinus -loispistiäiset.[17]

Uhanalaisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ainakin Norjassa ja Alankomaissa kanervamittari on luokiteltu vaarantuneeksi.[23][24] Norjassa useimmat lajin soilla elävät populaatiot ovat taantuneet soiden ojituksen ja kuivatuksen myötä.[23] Norjan vuoden 2010 lajien uhanalaisuusarvioinnin mukaan kanervamittarin vaarantumisen taustalla on erityisesti koko lajin levinneisyysalueen sekä populaatioiden esiintymisalueiden pieni koko. Tämän lisäksi kanervamittaria uhkaavat tutkimuksen mukaan elinympäristöjen pirstoutuminen sekä lajille soveliaiden elinympäristöjen määrän ja laadun ennustettu jatkuva väheneminen.[25]

Edellä mainittujen maiden lisäksi kanervamittari on taantunut muuallakin: esimerkiksi Englannissa kanervamittarin populaatiot rajoittuvat nykyään maan eteläisiin kreivikuntiin, vaikka aiemmin lajia on tavattu myös muualla Britanniassa.[6][7] Belgiassa laji on myös harvinainen ja sen esiintymät ovat hyvin paikallisia.[26] Suomessa lajilla ei ole uhanalaisuusluokitusta sen suhteellisesta harvinaisuudesta huolimatta. Kanervamittarista tehtyjen havaintojen määrä on tosin pudonnut noin viidenneksellä vuoden 1988 jälkeen verrattuna sitä edeltäneeseen tilanteeseen.[21]

Lajin nimi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sandro Botticellin maalaus Kevät (n. 1485–1487). Khloris on kuvattuna maalauksen oikeassa reunassa.

Kanervamittarin suvun tieteellinen nimi Chlorissa viittaa sekä kreikkalaisen mytologian kevään jumalattareen Khlorikseen että perhosen siipien vihreään väriin (kreik. χλωρός, khloros = vaaleanvihreä).[27] Kanervamittarin kuvasi alun perin vuonna 1758 Carl von Linné. Hän sijoitti lajin sukuun Geometria, mutta James Francis Stephens siirsi sen nykyiseen sukuunsa vuonna 1831.[3]

Lajinimi viridata tulee latinan sanasta viridis, joka myös tarkoittaa vihreää tai vihantaa.[27][28] Tieteellisen nimen lisäksi monet erikieliset nimet kuvaavat kanervamittarin väriä tai sen ravintokasvia ja elinympäristöä. Esimerkiksi hollanniksi laji on Smaragdgroene zomervlinder, ”smaragdinvihreä kesäperhonen”, englanniksi Small Grass Emerald, ”pieni ruohosmaragdi” ja ranskaksi la Phalène verte des callunes, ”vihreä kanervan yöperhonen”.[27]

Kanervamittarin vanha suomenkielinen nimi oli kellertävä lehtomittari, joka esiintyi ensimmäisen kerran J. E. Aron teoksessa Suomen perhoset vuonna 1900.[4] Aron kirja oli ensimmäinen suomen kielellä julkaistu perhoskirja, ja sitä varten oli myös luotu suomenkieliset nimet kaikille Suomesta tavatuille suurperhosille.[29] Kellertävä lehtomittari, kuten useimmat muutkin lajinimistä, oli ilmeisesti lehtori A. J. Melan antama.[30] Aron Suomen perhoset -teoksessa nykyään Jodis-sukuun kuuluvat koivu- ja mustikkalehtomittari oli myös luokiteltu kanervamittarin kanssa samaan ”lehtomittarien” Nemoria-sukuun. Tällöin niiden nimet olivat vielä valkeanvihreä lehtomittari ja hammasviiruinen lehtomittari.[11]

Seuraava kattava julkaisu Suomen perhosista ilmestyi 1930- ja 1940-luvuilla Suomen eläimet -kirjasarjassa, jonka viides osa Mittarit ilmestyi 1946. Lajia kutsuttiin siinä nyt kanervanlehtomittariksi. Tämä nimi oli todennäköisesti joko teoksen kirjoittajan, K. J. Vallen, tai suomalaista hyönteisnimistöä 1930-luvulla kehittäneen ja uudistaneen Uunio Saalaan ja hänen työtoveriensa käsialaa.[10][31] Laji oli myös kanervanlehtomittareiksi nimetyn Nemoria-suvun ainut edustaja kirjassa, sillä koivu- ja mustikkalehtomittari (joista jälkimmäinen nyt nimeltään mustikan lehtomittari) oli siinä siirretty nyt lehtomittareiksi nimettyyn Thalera-sukuun.[10] Nykyisen nimensä kanervamittari sai 1980-luvulla, kun Suomen Perhostutkijain Seuran julkaisemaa Suomen perhoset -kirjasarjaa varten Suomessa tavattujen mittareiden nimistöä uudistettiin. Uusi nimistö perustui pääosin Vallen edellä mainitussa Suomen eläimet -sarjassa käyttämiin nimimuotoihin, mutta joillekin lajeille haluttiin antaa esimerkiksi kieliasultaan uudenaikaisemmat, lyhyemmät tai kuvaavammat nimet. Tässä yhteydessä nimistötyöstä päävastuussa ollut Kauri Mikkola muutti kanervanlehtomittarinkin nimen yksinkertaisesti kanervamittariksi.[32]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Johan Emil Aro: Suomen perhoset – paraiden lähteiden mukaan sommitteli J. E. Aro. (Wanamon kirjoja n:o 1) Helsinki: Otava, 1900. Teoksen verkkoversio (pdf). (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Axel Hausmann: The geometrid moths of Europe, Volume 1: Introduction, Archiearinae, Orthostixinae, Desmobathrinae, Alsophilinae, Geometrinae. Stenstrup: Apollo Books, 2001. ISBN 87-88757-35-8 (englanniksi)
  • Axel Hausmann, Gerhard Haszprunar & Paul D. N. Hebert: DNA Barcoding the Geometrid Fauna of Bavaria (Lepidoptera): Successes, Surprises, and Questions. PLoS ONE, 2011, 6. vsk, nro 2, s. 1–9. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  • Larry Huldén (toim.): Suomen suurperhosatlas. Helsinki: Suomen Perhostutkijain Seura & Luonnontieteellinen keskusmuseo, 2000. ISBN 951-98525-0-6
  • Jari Kaitila: Tunnista maalle uusia vol. 1. (Clorissa chloraria [sic] >< C. viridata). Baptria, 2007, 32. vsk, nro 1, s. 9. Suomen Perhostutkijain Seura.
  • John Atle Kålås, Åslaug Viken, Snorre Henriksen & Sigrun Skjelseth (toim.): Norsk rødliste for arter 2010 – The 2010 Norwegian Red List for Species. Trondheim: Artsdatabanken – Norwegian Biodiversity Information Centre, 2010. ISBN 978-82-92838-26-6 Teoksen verkkoversio. (norjaksi), (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Kauri Mikkola, Ilkka Jalas & Osmo Peltonen: Suomen perhoset – Mittarit 1. Tampere: Suomen Perhostutkijain Seura, 1985. ISBN 951-99620-7-7
  • Kauri Mikkola, Jussi Murtosaari & Kari Nissinen (toim.): Perhosten lumo – Suomalainen perhostieto. (Suomen Perhostutkijain Seuran 50-vuotisjuhlajulkaisu) Helsinki: Tammi, 2005. ISBN 951-31-3317-6
  • Erki Õunap: Chlorissa cloraria ja Chesias legatella – kaks uut vaksiklast Eesti faunas (Lepidoptera, Geometridae) (Chlorissa cloraria and Chesias legatella – two moths new to the Estonian fauna (Lepidoptera, Geometridae)). Lepinfo, 2006, 17. vsk, nro 1, s. 1–3. (viroksi), (englanniksi)
  • Jim Porter: The colour identification guide to caterpillars of the British Isles. Lontoo: Viking, 1997. ISBN 0-670-87509-0 (englanniksi)
  • Uunio Saalas: Suomalaisista hyönteisnimistä. Acta Forestalia Fennica, 1934, 40. vsk, nro 27, s. 641–672. Suomen metsätieteellinen seura. Artikkelin verkkoversio. (pdf)
  • Selma Seven: Preliminary work on the moth fauna (Lepidoptera: Heterocera) of Kazdağı National Park – II (Turkey). Phegea, 2007, 35. vsk, nro 3, s. 85–91. Artikkelin verkkoversio. (pdf) (englanniksi)
  • Bernard Skinner: Colour Identification Guide to Moths of the British Isles. Hong Kong: Viking, 1984. ISBN 0-670-80354-5 (englanniksi)
  • Peder Skou: The geometroid moths of North Europe (Lepidoptera: Drepanidae and Geometridae). (Tanskankielisestä alkuteoksesta kääntänyt Elisabeth Folino) Leiden: E.J. Brill, 1986. ISBN 90-04-07859-2 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Philip H. Sterling & Peter D. M. Costen: Southern Grass Emerald Chlorissa cloraria (Hübner, [1813]) (Lep.: Geometridae) New to the Channel Islands. The Entomologist's Record, 2011, 123. vsk, nro 1, s. 1–11. Tiivistelmän verkkoversio. (englanniksi)
  • K. J. Valle: Suurperhoset – Macrolepidoptera 4, Mittarit – Geometrae. (Suomen eläimet – Animalia Fennica 5) Porvoo: WSOY, 1946.

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Lauri Kaila, Marko Mutanen: Kanervamittari – Chlorissa viridata Suomen Lajitietokeskus. 2019. Viitattu 23.3.2022.
  2. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p Mikkola ym: Suomen perhoset – Mittarit 1, s. 55.
  3. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p Markku Savela: Chlorissa Stephens, 1831 Lepidoptera and some other life forms. 21.3.2010. Viitattu 21.5.2011.
  4. ↑ a b Aro: Suomen perhoset, s. 184.
  5. ↑ a b c d e f g Skou: The geometroid moths of North Europe, s. 26–27.
  6. ↑ a b c d e f g h i Skinner: Colour Identification Guide to Moths of the British Isles, s. 17.
  7. ↑ a b c Ian Kimber: 1670 Small Grass Emerald Chlorissa viridata ukmoths.org.uk. 2011. UKMoths. Viitattu 21.5.2011. (englanniksi)
  8. ↑ a b c d e f g Smaragdgroene zomervlinder (Chlorissa viridata) Vlindernet. 13.4.2011. Dutch Butterfly Conservation (De Vlinderstichting) & The Working Group Lepidoptera Faunistics (Werkgroep Vlinderfaunistiek). Viitattu 21.5.2011. (hollanniksi)
  9. ↑ a b c d e Hausmann: The geometrid moths of Europe, Volume 1, s. 196.
  10. ↑ a b c d e Valle: Mittarit – Geometrae, s. 21–22.
  11. ↑ a b Aro: Suomen perhoset, s. 184–185.
  12. ↑ a b c d Porter: The colour identification guide to caterpillars of the British Isles, s. 27.
  13. ↑ a b Seven: Preliminary work on the moth fauna (Lepidoptera: Heterocera) of Kazdağı National Park – II (Turkey), s. 90.
  14. ↑ a b Hausmann ym: DNA Barcoding the Geometrid Fauna of Bavaria (Lepidoptera): Successes, Surprises, and Questions, s. 3.
  15. ↑ a b Kaitila: Tunnista maalle uusia vol. 1, s. 9.
  16. ↑ a b Timo Leponiemi: Viikonlopputapahtumassa 2018: Päiväperhosten geenikartta ja Nåtön helmiä. Baptria, 2018, 43. vsk, nro 4, s. 110–112. Suomen Perhostutkijain Seura.
  17. ↑ a b Hausmann: The geometrid moths of Europe, Volume 1, s. 197.
  18. ↑ Õunap: Chlorissa cloraria ja Chesias legatella – kaks uut vaksiklast Eesti faunas (Lepidoptera, Geometridae), s. 1.
  19. ↑ Smaragdgroene zomervlinder (Chlorissa viridata) - Verspreiding en zeldzaamheid Vlindernet. 10.5.2010. Dutch Butterfly Conservation (De Vlinderstichting) & The Working Group Lepidoptera Faunistics (Werkgroep Vlinderfaunistiek). Viitattu 21.5.2011. (hollanniksi)
  20. ↑ Sterling & Costen: Southern Grass Emerald Chlorissa cloraria (Hübner, [1813]) (Lep.: Geometridae) New to the Channel Islands, s. 1.
  21. ↑ a b c d Huldén: Suomen suurperhosatlas, s. 80.
  22. ↑ Mikkola ym: Suomen perhoset – Mittarit 1, s. 31.
  23. ↑ a b Heibladmåler – Chlorissa viridata (Linnaeus, 1758) Norges sommerfugler. 28.5.2001. Norsk entomologisk forening (NEF), Zoologisk museum (Universitetet i Oslo) & Norsk institutt for skogforskning (NISK). Viitattu 26.5.2011. (norjaksi)
  24. ↑ Smaragdgroene zomervlinder (Chlorissa viridata) - Bescherming en beheer Vlindernet. 13.4.2011. Dutch Butterfly Conservation (De Vlinderstichting) & The Working Group Lepidoptera Faunistics (Werkgroep Vlinderfaunistiek). Viitattu 21.5.2011. (hollanniksi)
  25. ↑ Kålås ym. (toim.) Norsk rødliste for arter 2010, s. 301.
  26. ↑ Willy De Prins & Chris Steeman: Chlorissa viridata (Linnaeus, 1758) Catalogue of the Lepidoptera of Belgium. 2011. Flemish Entomological Society. Viitattu 25.5.2011. (englanniksi)
  27. ↑ a b c Smaragdgroene zomervlinder (Chlorissa viridata) - Naamgeving en systematiek Vlindernet. 5.12.2008. Dutch Butterfly Conservation (De Vlinderstichting) & The Working Group Lepidoptera Faunistics (Werkgroep Vlinderfaunistiek). Viitattu 21.5.2011. (hollanniksi)
  28. ↑ Adolf V. Streng: Latinalais - suomalainen sanakirja. (4. painos, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 196) Jyväskylä: SKS, 1992. ISBN 951-717-741-0
  29. ↑ Saalas: Suomalaisista hyönteisnimistä, s. 647.
  30. ↑ Mikkola, Murtosaari & Nissinen (toim.): Perhosten lumo, s. 14.
  31. ↑ Saalas: Suomalaisista hyönteisnimistä, s. 670
  32. ↑ Mikkola ym: Suomen perhoset – Mittarit 1, s. 15–16.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]