Kardemummavuoret

Luvatonta metsänhakkuuta Cardamon-vuorilla Kaôh Kôngin maakunnassa.

Kardemummavuoret[1] tai Krâvanhvuoret (khmeriksi , thaiksi ทิวเขาบรรทัด) on vuoristo Kambodžan lounaisosassa. Se kulkee pääosin luoteesta kaakkoon, ja ulottuu yleisesti 1 500 metrin korkeuteen. Korkein huippu on 1 771 metrin korkuinen Phnom Aural vuoriston itäosassa.[2] Dâmrei-vuoret ovat Kardemummavuorten uloke.

Kardemummavuoret ovat saaneet nimensä siellä kasvatetun kardemumman mukaan. 1970-luvun puoliväliin asti vuorilla eli ihmisiä vain harvassa. Useimmat asukkaat olivat pippuria tai kardemummaa viljeleviä dravidoita. Vuoristoseudut olivat pitkään myös Punaisten khmerien sotilaiden tukikohta.[3]

Vuoriston sademetsäalue on alueensa runsaslajisimpia, mutta myös huonoimmin tunnettuja metsäalueita. Vuorten rinteillä 700 metrin yläpuolella metsä kasvaa tyypillisesti 30 metriä korkeaksi. Pyökkikasvit on yleisin puulajien heimo, mutta myös laakerikasveja ja myrttikasveja on paljon. Orkideoita ja muita päällyskasveja on runsaasti etenkin alueilla, joilla sumut ovat yleisiä.[4]

Alueella elää yli sata nisäkäslajia. Sieltä ei tunneta kotoperäisiä lajeja, mutta monet uhanalaiset lajit kuten tiikeri, aasiannorsu ja puuleopardi ovat löytäneet sieltä turvapaikan. Lintulajeja on ainakin 450, joiden joukosta tunnetaan jo kaksi kotoperäistä lajia.[4]

  1. Hakulinen & Paikkala: Kardemummavuoret Eksonyymit. Suomenkieliset ulkomaiden paikannimet ja niiden vieraskieliset vastineet. 18.2.2020. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 22.7.2020.
  2. Topography Cambodia: A Country Study. Washington: GPO for the Library of Congress, 1987.
  3. Cardamon Mountais Summary[vanhentunut linkki] Encyclopedia of Modern Asia. / Bookrags
  4. a b Cardamom Mountains rain forests (IM0106) Terrestrial Ecoregions. WWF