Kefiksiimi

Kefiksiimi
Kefiksiimi
Systemaattinen (IUPAC) nimi
(6R,7R)-7-[[(2Z)-2-(2-amino-1,3-tiatsol-4-yyli)-2-(karboksimetoksi-imino)asetyyli]amino]-3-eteenyyli-8-okso-5-tia-1-atsabisyklo[4.2.0]okt-2-eeni-2-karboksyylihappo
Tunnisteet
CAS-numero 79350-37-1
ATC-koodi J01DD08
PubChem CID 5362065
DrugBank DB00671
Kemialliset tiedot
Kaava C16H15N5O7S2 
Moolimassa 453,47
SMILES Etsi tietokannasta: eMolecules, PubChem
Farmakokineettiset tiedot
Hyötyosuus 31 %[1]
Proteiinisitoutuminen 70 %[2]
Metabolia ?
Puoliintumisaika 3–4 tuntia[2]
Ekskreetio renaalinen
Terapeuttiset näkökohdat
Raskauskategoria

?

Reseptiluokitus


Antotapa oraalinen

Kefiksiimi (C16H15S2N5O7) on kefalosporiineihin kuuluva orgaaninen yhdiste. Yhdistettä käytetään lääketieteessä ja eläinlääketieteessä antibioottina. Kefiksiimi kuuluu WHO:n laatimaan tärkeimpien lääkeaineiden luetteloon[3].

Ominaisuudet ja käyttö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kefiksiimi on niin kutsutun kolmannen sukupolven kefalosporiini. Muiden tämän lääkeaineryhmän lääkkeiden tavoin sen antibioottinen teho perustuu bakteerien soluseinän synteesin estoon. Kefiksiimi tehoaa grampositiivisista bakteereista streptokokkeihin. Stafylokokit sen sijaan ovat resistenttejä, koska ne tuottavat beetalaktamaasientsyymejä, jotka hydrolysoivat kefiksiimin. Gramnegatiivisiin bakteereihin kefiksiimi tehoaa paremmin ja sille alttiita ovat muun muassa Neisseria gonorrhoeae, kolibakteeri ja Klebsiella- ja Proteus -sukujen bakteerit. Kefiksiimiä annostellaan suun kautta toisin kuin monia aikaisempia kefalosporiineja, joita annosteltiin ainoastaan ruiskeena suoneen. Lääkeainetta voidaan käyttää tippurin, salmonellan, korvatulehdusten, hengitysteiden infektioiden ja virtsatietulehdusten hoitoon.[1][2][4][5][6] Kefiksiimiä voidaan käyttää myös kissojen ja koirien iho-, pehmytkudos- ja virtsatulehdusten hoitoon[7].

Haittavaikutukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tyypillimmin kefiksiimin aiheuttamia haittavaikutuksia ovat ripuli, huonovointisuus ja oksentaminen.[1][5] Kefiksiimi voi aiheuttaa yliherkkyysoireita kuten nokkosihottumaa[1].

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d M. Lindsay Grayson (päätoim.): Kucers' The Use of Antibiotics, s. 539–544. CRC Press, 2017. ISBN 9781498747967 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 6.4.2019). (englanniksi)
  2. ↑ a b c Pekka T. Männistö & Raimo K. Tuominen: 51. Soluseinämää heikentävät bakteerilääkkeet Farmakologia ja toksikologia. Medicina. Viitattu 6.4.2019.
  3. ↑ WHO Model List of Essential Medicines 2017. WHO. Viitattu 6.4.2019. (englanniksi)
  4. ↑ Axel Kleemann: Antiinfectives for Systemic Use, 1. Antibacterials, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2016. Viitattu 6.4.2019 (englanniksi)
  5. ↑ a b Roger G. Finch, David Greenwood, Richard J. Whitley, S. Ragnar Norrby: Antibiotic and Chemotherapy, s. 191. Elsevier, 2010. ISBN 978-0-7020-4765-7 Kirja Googlen teoshaussa (Hardcover ISBN 9th ed.) (viitattu 6.4.2019). (englanniksi)
  6. ↑ Pekka Kujala: Suun kautta annettavien kefalosporiinien käyttö. Duodecim, 1999, 115. vsk, nro 20, s. 2241–2247. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 6.4.2019.
  7. ↑ Mark G. Papich: Saunders Handbook of Veterinary Drugs, s. 118. Elsevier, 2010. ISBN 9781437701920 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 6.4.2019). (englanniksi)