Kefradiini
| |
Systemaattinen (IUPAC) nimi | |
(6R,7R)-7-[[(2R)-2-amino-2-sykloheksa-1,4-dien-1-yyliasetyyli]amino]-3-metyyli-8-okso-5-tia-1-atsabisyklo[4.2.0]okt-2-eeni-2-karboksyylihappo | |
Tunnisteet | |
CAS-numero | |
ATC-koodi | J01 |
PubChem CID | |
DrugBank | |
Kemialliset tiedot | |
Kaava | C16H19N3O4S |
Moolimassa | 349,412 |
SMILES | Etsi tietokannasta: | ,
Fysikaaliset tiedot | |
Sulamispiste | 140–142 °C (hajoaa)[1] |
Liukoisuus veteen | Liukenee veteen |
Farmakokineettiset tiedot | |
Hyötyosuus | Hyvä |
Metabolia | ? |
Puoliintumisaika | 1,3 h[2] |
Ekskreetio | ? |
Terapeuttiset näkökohdat | |
Raskauskategoria |
? |
Reseptiluokitus |
|
Antotapa | Oraalinen, parenteraalinen |
Kefradiini (C16H19SN3O4) on puolisynteettinen niin kutsutun ensimmäisen sukupolven kefalosporiineihin kuuluva orgaaninen yhdiste. Yhdistettä voidaan käyttää lääketieteessä antibioottina hoidettaessa bakteeri-infektioita, joskin nykyisin sen käyttö on harvinaista.
Kefradiini on huoneenlämpötilassa väritöntä kiteistä ainetta. Yhdiste liukenee hyvin veteen ja hieman etanoliin ja asetoniin. Poolittomiin orgaanisiin liuottimiin kefradiini ei liukene.[1] Kefradiinin antibioottinen vaikutusmekanismi on sama kuin muillakin kefalosporiineilla eli se estää bakteerien soluseinämän synteesiä. Vaikutuskirjoltaan se on samankaltainen kefaleksiinin kanssa. Kefaleksiinista poiketen kefadriinia voidaan annostella tablettien lisäksi myös ruiskeena lihakseen tai suoneen. Kefadriiniä voidaan käyttää kefaleksiinin tavoin muun muassa virtsatietulehduksen, korvatulehduksen, hengitysteiden infektioiden ja ihotulehdusten hoitoon. Haittavaikutukset ovat samankaltaisia muiden kefalosporiinien kanssa ja lisäksi eräillä potilailla on esiintynyt riskiä emättimen hiivasienitulehdukseen.[2][3] Kefadriini tuli markkinoille vuonna 1972[4]. Sittemmin uudemmat kefalosporiinit ovat korvanneet sen ja kefadriinin käyttö on enää vähäistä[2][3].