Kehitysapu

Kehitysapu eli kehitysyhteistyö on julkisista varoista annettavaa tukea tai lainaa, jonka tarkoituksena on edistää taloudellista kehitystä ja hyvinvointia kehitysmaissa.[1] Erona kriisiapuun tai humanitaariseen apuun on se, että kehitysavulla pyritään parantamaan avunsaajamaan olosuhteita pitkällä aikavälillä, kun taas kriisiapu lievittää hetkellistä hätää. Avun muotoja ovat esimerkiksi infrastruktuurin (tiet, rakennukset, vedenjakelujärjestelmä, sähkö, viestintäyhteydet), peruspalveluiden (koulutus ja terveydenhuolto) sekä paikallishallinnon tukeminen ohjelmilla tai projekteilla. Myös humanitaarinen apu esimerkiksi konfliktin, epidemian tai luonnonkatastrofin aiheuttamassa hätätilanteessa on yksi kehitysavun muoto.[2]

Kehitystä on määritelty ainakin talouskasvun, hyvinvoinnin, toimintamahdollisuuksien ja köyhyyden vähenemisen käsitteillä. Kehitysyhteistyön päätavoite on äärimmäisen köyhyyden kitkeminen.[3] Samalla ajetaan useita muita päämääriä: vahvistetaan tasa-arvoa, ehkäistään konflikteja ja suojellaan ympäristöä. Parhaimmillaan kehitysyhteistyöllä voidaan luoda tehokkaita käytäntöjä ja toimintatapoja, joiden hyödyt moninkertaistuvat hallitusten jatkaessa niiden noudattamista. Kehitysyhteistyö ei rajoitu pelkkään rahoittamiseen: se on aina myös osaamisen jakamista ja poliittista dialogia. Silloinkin kun rahaa kanavoidaan kehitysmaan oman budjetin kautta, avunantajatahon asiantuntijat tukevat budjetin laatimista ja seuraavat sen toteutumista paikan päällä.

Kehitysyhteistyötä tekevät monet erilaiset toimijat aina valtioista kansainvälisiin kehityspankkeihin, YK-järjestöihin ja kansalaisjärjestöihin. Monien kansalaisjärjestöjen arvopohja on kristillinen.[4] Myös osan Suomen ulkoministeriön tukea saavien kumppanuusjärjestöjen tausta on kristillinen (esimerkiksi Kirkon Ulkomaanapu ja Suomen Lähetysseura)[5], mutta ulkoministeriö ei myönnä tukea uskonnolliseen toimintaan tai lähetystyöhön[6]. Kehitysyhteistyö on muuttunut sen alkuajoista huomattavasti, ja se on paljon muutakin kuin kaivojen ja koulujen rakentamista. Yhteistyöllä tuetaan esimerkiksi paikallista yrittäjyyttä, uusiutuvaa energiatuotantoa, korruption vastaisia toimia ja tietoyhteiskunnan rakentamista.[7]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vauraat maat ovat tehneet kehitysmaiden kanssa nykyisenkaltaista kehitysyhteistyötä toisen maailmansodan päättymisestä lähtien, kun sodan tuhoja alettiin korjata ja YK:n ihmisoikeusjulistus syntyi. Sitä ennen jonkinlaista kehitysyhteistyötä oli tehty esimerkiksi kristillisen lähetystyön yhteydessä.[8]

Suomi sai maailmanpankin kehitysapua 1945-1975. Alkuun apu oli ruokaa ja vaatteita ja myöhemmin tukea ja rahoitusta ympäristö ja teollisuustuotannon rakentamiseen. [9]

Suomi alkoi jo 1950-luvulla tukea YK:n kehitysyhteistyöohjelmia. Vuonna 1961 asetettiin Kansainvälisen kehitysavun komitea, ja ensimmäinen hanke oli vuonna 1962 alkanut Suomen ja Tansanian välinen Kibahan opetus- ja terveydenhuoltohanke, joka oli Pohjoismaiden ja silloisen Tanganjikan välinen.[10] Vuonna 1965 Suomen ulkoministeriöön perustettiin oma kehitysyhteistyötoimisto. Sen ensimmäinen virkamies oli Jaakko Iloniemi ja toinen sittemmin tasavallan presidenttinä toiminut Martti Ahtisaari.

1970- ja 1980-luvuilla kehitysapu keskittyi teknologian ja länsimaisten asiantuntijoiden lähettämiseen. Samalla autettiin suomalaista vientiteollisuutta.[8]

Vuonna 1991 Suomen kehitysapu nousi 0,81 prosenttiin bruttokansantulosta, koska kansantulo laski laman tähden. Apua leikattiin lamavuosina 1993 - 95 vain 0,4 prosentin tasolle.[11]

1990-luvulla puhuttiin yhä enemmän tasavertaisesta yhteistyöstä ja kumppanuudesta. Myös avunsaajan oma vastuu ja aktiivisuus kehityshankkeiden toteutuksessa korostui 1990-luvulta alkaen. Kun Suomi liittyi EU:hun, se alkoi antaa kehitysapua myös EU:n kautta.[8]

2000-luvulla Suomen kehityspolitiikkaan vaikuttivat voimakkaasti YK:n vuosituhattavoitteet.[12] Vuoden 2015 jälkeen niiden paikan ovat ottaneet YK:n Kestävän kehityksen tavoitteet.

Avun antajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Luettelo kehitysavun avunantajamaista

Viralliset kehitysyhteistyön antajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansainvälistä kehitysyhteistyötä koordinoi OECD:n kehitysapukomitea DAC (Development Assistance Committee). Se myös päättää, mitä menoja maat saavat raportoida kehitysavuksi. Komiteassa on 30 jäsenmaata, ja lisäksi sillä on tarkkaiilijajäseniä: Aasian kehityspankki, Afrikan kehityspankki, Interamerikkalinen kehityspankki, Kansainvälinen valuuttarahasto, Maailmanpankki ja YK:n kehitysohjelma UNDP.[13] Jokainen jäsenmaa raportoi kehitysavusta DACille vuosittain, ja komitea ylläpitää kehitysavusta vertailukelpoista tietoa.[13]

DACin jäsenmaat suorittavat toistensa kehitysyhteistyön laadusta vertaisarvioita. Suomen kehitysyhteistyö arvioitiin vuonna 2017. Suomea kiiteltiin siinä esimerkiksi avun keskittämisestä pitkäaikaisiin yhteistyömaihin ja siitä, että Suomi on teettänyt tutkimuksia verotuksesta, ruokaturvasta ja kehityksestä. Moitteita Suomi sai vuonna 2016 toteutetuista leikkauksista kehitysapuun.[14]

Euroopan unionin ja sen jäsenmaiden osuus maailman kehitysavusta on yli puolet, vuonna 2016 ne antoivat apua yhteensä 47,2 miljardia euroa.[15]

Muut avunantajamaat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

On myös joukko maita, tyypillisesti vauraita keskituloisia maita, jotka antavat kehitysapua, vaikka ne eivät olekaan DACin jäseniä.[16]

Brasilia, Intia, Kiina, Venäjä ja Etelä-Afrikka eli niin sanonut Brics-maat perustivat oman kehityspankkinsa vuonna 2015. Sen päämaja on Shanghaissa Kiinassa. Pankin antama, samoin kuin pitkälti näiden maiden muu kehitysapu, on lainamuotoista ja keskittyy infrastruktuurihankkeisiin ja esimerkiksi uusiutuvaan energiaan.[17] Koska Brics-maat eivät kuulu teollisuusmaiden yhteistyöjärjestö OECD:hen eivätkä sen kehitysapukomiteaan, ne eivät teknisesti ottaen anna virallista kehitysapua. Tiedot niiden antamasta avusta eivät ole julkisia, eikä kaikkia niiden avuksi kutsumia muotoja saisi DACin alaisuudessa kutsua avuksi. Usein juuri lainamuotoisuus erottaa näiden "avun" perinteisestä kehitysyhteistyöstä.[18]

Brics-maat ovat itse puhuneet tasa-arvoisemmasta etelä–etelä-yhteistyöstä ja halunneet haastaa perinteiset valta-asetelmat, joissa "länsimaat" auttavat "kehitysmaita". Ne korostavat, etteivät ne halua vaikuttaa toisten maiden politiikkaan. Toisaalta niiden avusta poikkeuksellisen suuri osa on sidottu hankintoihin avunantajamaasta.[19]

Koska nämä maat eivät ole DACin jäseniä, niiden antamaa apua ei myöskään valvota samalla tapaa kuin muiden maiden apua. Tiedot näiden maiden avusta eivät ole vertailukelpoisia muiden kanssa.[20]

Uudet rahoituslähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kestävän kehityksen rahoitusta on haettu entistä enemmän myös yksityiseltä sektorilta. Kehitysapua käytetään vivuttamaan sijoituksia Afrikkaan, Aasiaan ja Latinalaiseen Amerikkaan esimerkiksi turvaamalla investointien riskejä. Samalla kehitysavun suhteellinen merkitys kehityksen rahoittajana pienenee. Uutta kestävää kehitystä edistävää rahoitusta etsitään yksityisistä rahastoista ja uusista rahoitusinstrumenteista. Erityisesti kestävää kehitystä rahoittavia joukkovelkakirjoja, tai bondeja, on tullut rahoitusmarkkinoille paljon.[21]

Avun vastaanottajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

DAC ylläpitää myös listaa maista, joille annettavan avun saa raportoida kehitysavuksi. Lista päivitetään kolmeksi vuodeksi kerrallaan, ja vuoden 2018 alussa siltä putosivat Chile, Seychellit ja Uruguay, sillä ne olivat vaurastuneet ja nousseet korkeatuloisiksi maiksi.[22]

Avun vastaanottajat on jaettu neljään maaryhmään: YK:n määritelmän mukaisiin vähiten kehittyneisiin LDC-maihin (least developed countries), muihin matalan tulotason maihin, alemman keskitulon maihin ja ylemmän keskitulon maihin. Poikkeuksen muodostavat G8-ryhmän maat, EU:n jäsenmaat ja pian EU:hun liittymässä olevat maat, joille annettavaa tukea ei saa laskea kehitysavuksi, vaikka maa kuuluisikin kansantulonsa perusteella keskituloisten joukkoon.[22]

Kehitysyhteistyön muodot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kehitysyhteistyörahoitus jaetaan Suomessa varsinaiseen kehitysyhteistyöhön ja muuhun kehitysyhteistyöhön. Varsinaista kehitysyhteistyötä hallinnoi ulkoministeriö.[23]

Ulkoministeriö tekee monien maiden ja alueiden kanssa yhteistyötä suoraan. Sitä kutsutaan kahdenväliseksi kehitysyhteistyöksi, ja se perustuu kumppanimaiden omiin kehityssuunnitelmiin ja maiden kanssa käytävään vuoropuheluun. Kahdenvälisen kehitysyhteistyön pitkäaikaiset kumppanimaat ja alueet ovat Afganistan, Etiopia, Kenia, Keski-Aasia, Mosambik, Myanmar, Nepal, Palestiinalaisalue, Sambia, Somalia, Tansania ja Vietnam.[24]

Toinen pääväylä ulkoministeriölle on monenkeskinen kehitysyhteistyö, jota tehdään esimerkiksi YK-järjestöjen ja kehitysrahoituslaitosten kuten Maailmanpankin kanssa. Suurimmat vastaanottajat Suomen monenkeskisessä kehitysyhteistyössä ovat YK:n tasa-arvojärjestö UN Women, YK:n väestörahasto Unfpa ja YK:n lastenrahasto Unicef.[25]

Lisäksi ulkoministeriö tukee yritysten liiketoimintaa kehitysmaissa[26], kanavoi rahaa humanitaariseen apuun ja antaa apua kansalaisjärjestöjen kautta.[23] Suomessa on satoja kehitysyhteistyötä tekeviä kansalaisjärjestöjä: alan kattojärjestö Fingolla on noin 300 jäsenjärjestöä.[27] Suurimmilla järjestöillä kuten Kirkon Ulkomaanavulla, Punaisella Ristillä ja Plan Suomi Säätiöllä on kymmeniä työntekijöitä, mutta enemmistöllä järjestöistä ei ole palkattuja työntekijöitä. Suomen kehitysavusta noin kymmenen prosenttia kanavoidaan kansalaisjärjestöjen kautta.[28]

Muuhun eli ulkoministeriön ulkopuoliseen kehitysyhteistyöhön lasketaan esimerkiksi Suomen osuus Euroopan unionin kehitysyhteistyöstä, joka katetaan suoraan Suomen jäsenmaksusta EU:lle, siviilikriisinhallinta ja osa pakolaisten vastaanottamisesta syntyneistä kuluista.[23]

Budjettituki

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2015 Suomi ilmoitti luopuvansa suorasta budjettituesta kehitysmaille. Budjettituki on ollut kiistanalainen tukimuoto. Yhtäältä sitä on kiitetty siitä, että se antaa vastaanottajamaille enemmän valtaa päättää kehityksestään ja toisaalta kriitikkojen mukaan budjettituki on altis korruptiolle. Suomi oli vähentänyt budjettitukea jo aiemmin, ja vuonna 2015 sitä saivat enää Tansania ja Mosambik.[29]

Kehitysyhteistyön laatu ja tehokkuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

YK-yliopiston taloustutkimusinstituutti (WIDER) on päätynyt siihen, että jos apua annetaan 10 prosenttia vastaanottajan bruttokansantulosta, saadaan pitkällä aikavälillä aikaan keskimäärin puolentoista prosentin lisäkasvu.[30]

Rahankäyttöä ja kumppanimaiden kanssa sovittujen tulosten saavuttamista valvotaan ja tarkastetaan monin tavoin. Ulkoministeriön alueosastoilla on keskeinen vastuu omien hankkeidensa evaluoinnista ja tarkastuksesta.[31] Ulkoministeriö julkaisi vuonna 2018 ensimmäisen tulosraportin[32], johon se oli koonnut kehitysyhteistyön tuloksia ja ulkopuolisten arviointien suosituksia, onnistumisia ja moitteita Suomen kehitysyhteistyön laadusta.

Kokonaisuudessaan Suomi saavuttaa kehityspolitiikan tavoitteet raportin mukaan verrattain hyvin. Kaikkein tuloksellisinta työ on ollut silloin, kun rahalliseen tukeen on yhdistynyt poliittinen vuoropuhelu, asiantuntemus ja vaikuttaminen. Haasteellisinta tulosten saavuttaminen on ollut siellä, missä työtä ovat heikentäneet eri tavoin epävakaat olot.[32]

Suomalaisten kehitysjärjestöjen kattojärjestön Fingon mukaan kehitysapu toimii ja vähentää köyhyyttä, vaikka se ei ole ainoa kehitysmaihin vaikuttava tekijä, eikä kaikkia kehitysmaita köyhdyttäviä rakenteita, kuten länsimaiden kauppa- ja velkapolitiikkaa, ole onnistuttu poistamaan. Fingon mukaan kehitysavulla on saatu aikaan merkittäviä tuloksia.[33], vaikka muun muassa AIDS, malaria ja muut sairaudet sekä luonnonkatastrofit ja kehitysmaiden hallinnolliset ongelmat kuten korruptio ovat vaikeuttaneet köyhyyden vähentämistä.[34]

Kehitysyhteistyön tuloksellisuutta seurataan kahdellatoista mittarilla, joista on sovittu Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestössä (OECD). Mittarit on kirjattu kansainvälisiin sopimuksiin vuonna 2005 (Pariisin julistus) ja 2008 (Accran toimintasuunnitelma). Yksi tavoite on avun pirstaleisuuden vähentäminen. Toinen tavoite on köyhien ihmisten ja maiden omien ponnistusten tukeminen eli omistajuuden siirtäminen heille itselleen. Käytännössä kehitysmaat pyrkivät laatimaan täsmällisiä kansallisia kehityssuunnitelmia ja avunantajat kohdentamaan tukensa näiden suunnitelmien toteuttamiseen.[35]

Kritiikkiä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dambisa Moyo

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuuluisan sambialaisen ekonomisti Dambisa Moyon bestsellerin Dead Aid mukaan loputon kehitysapu Afrikan hallituksille on tuottanut riippuvuutta, rohkaissut korruptiota ja lopulta tehnyt pysyväksi huonon hallinnon ja köyhyyden.[36] Moyon mukaan kehitysapu takaa köyhyyden kierteen ja estää talouskasvun Afrikassa. Markkinaehtoinen kauppa, luotot ja mikroluotot ovat Moyon analyysin mukaan apua parempia vaihtoehtoja.

Moyon näkemyksiä ovat tukeneet myös muun muassa ghanalainen YK:n entinen pääsihteeri Kofi Annan,[37] kehitysapua vastustava Ruandan presidentti Paul Kagame[38][39][40] Senegalin presidentti Abdoulaye Wade[39] ja Suomen entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja. [41]

Taloustieteen professori Pertti Haaparanta on syyttänyt Dambisa Moyoa tietoisesta harhaanjohtamisesta. "Nykytietämyksen valossa apu on lisännyt talouskasvua", Haaparanta kirjoittaa blogissaan. "Toki vastakkaisia yksittäisiä tuloksia on, mutta nekään eivät ole osoittautuneet kestäviksi. Yksi tällainen, ja Moyon kirjan kannalta keskeinen väite on, että apu rapauttaa saajamaiden kilpailukykyä, koska se kiihdyttää hintojen nousua. Näin se vähentäisi vientiä, kasvattaisi tuontia ja lisäisi kehitysmaiden velkaisuutta. Vaikutusta kiihdyttää se, että apua saavien maiden kyky käsitellä isoja apusummia on huono. Mutta tämäkään mekanismi ei ole viimeisimpien tutkimusten mukaan riittänyt kumoamaan avun positiivisia vaikutuksia. Apu onkin kasvattanut tuotantokapasiteettia, mikä on vähentänyt avun inflaatiovaikutusta", Haaparanta kirjoittaa Akateemisessa talousblogissa.[42]

Matti Kääriäinen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yli 40 vuotta ulkoministeriön kehitysyhteistyössä työskennellyt ulkoasiainneuvos Matti Kääriäinen on todennut, että kehitysapu on vähentänyt äärimmäistä köyhyyttä Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa, mutta Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, mihin kehitysapua annetaan eniten, äärimmäinen köyhyys on lisääntynyt.[43] Kirjassa Kehitysavun kirous[44] Kääriäinen määrittelee kolme keskeistä ongelmaa, joiden perusteella kehitysapu on nykyisessä muodossaan vaikeasti perusteltavaa toimintaa.

  • Kehityksen käsite tulkitaan monella tavalla. Yleisimmin se samastetaan talouskasvuun, vaikka köyhyyden vähentämisen kannalta todellinen demokratia ja oikeudenmukainen tulonjako olisivat olennaisempia.
  • Kehitysyhteistyö tukee yleisesti valtaa pitäviä ja luonteeltaan ei-demokraattisia rakenteita ja estää tällä tavoin hallinnon vastuullisuusperiaatteen syntymisen ja demokratian kehittymisen.
  • Kehitysyhteistyö perustuu avun antajien näkemyksiin eikä lähde liikkeelle kohderyhmien itsensä identifioimista asioista ja on siten juuttunut tuloksettomaan "rakenteelliseen hulluuteen".[45]

Korruptio

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tutkijat havaitsivat 22 köyhän maan suoraa budjettitukea seuraamalla, että kun valtio sai lisää apua yhden prosentin bruttokansantuotteestaan, maan kansalaisten talletukset veroparatiiseihin kasvoivat 3,4 prosenttia. Normaalin pankkivalvonnan maihin talletukset eivät lisääntyneet. Tulos tuke oletusta, että kehitysapua päätyy köyhien maiden rikkaalle ja korruptoituneelle eliitille.[46][47]

Vuonna 2010 Etiopiaan Live Aid -hyväntekeväisyyskonserteilla kerätyt rahat päätyivät BBC:n mukaan diktaattori Mengistu Haile Mariamin haltuun, ja hänen väitetään käyttäneen huomattavan tai jopa suurimman osan [48] lahjoitusvaroista aseiden ostamiseen Neuvostoliitosta voidakseen kukistaa maan sisäisen opposition. Etiopialla, joka oli maailman kolmanneksi köyhin maa, oli lopulta Afrikan suurin ja parhaiten varustettu armeija.[49][50]

Kehitysavun toteutuksen muuta arvostelua

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kehitysavun toteutusta on arvosteltu läpinäkyvyyden puutteesta, sen sitomisesta ostoihin avunantajien maihin sekä virheellisten menoerien lukemisesta kehitysapuun

Suomen kehitysyhteistyö ei ole pärjännyt kovinkaan hyvin kansainvälisissä kehitysyhteistyön avoimuutta mittaavissa selvityksissä.[51] Kansainvälisessä vertailussa avoimesti kehitysavustaan kertovat monet kehityspankit ja YK-järjestöt ja valtioista Belgia, Hollanti, Kanada, Ruotsi, Saksa ja Yhdysvallat. Suomi on kansainvälisessä Aid Transparency Indeksissä kohtalaisten kategoriassa.[52]

Yksi kehitysavun laadun kannalta kritisoitu tapa on sitoa apu ostoihin avunantajamaista. Tutkimusten mukaan sitomaton apu eli vapaalle kilpailulle avatut hankinnat lisäävät avun tehokkuutta, vähentävät sen perille saattamisen kustannuksia ja lisäävät vastaanottajamaiden omistajuutta. OECD on pyrkinyt avun sitomisen väheneminen, ja virallisesti sitomatonta apua oli vuonna 2016 noin 88,3 prosenttia kaikesta avusta.[53] Kansalaisjärjestöjen verkosto Eurodad on kuitenkin laskenut, että sitomatonkin apu on usein käytännössä sidottua. Eurodadin laskelmien mukaan kaksi kolmasosaa hankintasopimuksista menee käytännössä länsimaiden yrityksille, ja 60 prosenttia yrityksille siinä maassa, josta apu tulee.[54]

Kehitysavun antajamaita on syytetty siitä, että kaikki apu ei tähtää köyhyyden vähentämiseen. Tällaista avun paisuttelua olisi esimerkiksi pakolaisten vastaanottokulujen laskeminen kehitysavuksi.[55]

Avun määrä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kehitysapua annettiin kansainvälisesti vuonna 2017 noin 146,6 miljardia dollaria.[56] Se vastasi noin 0,31 prosenttia avunantajien bruttokansantulosta. YK asetti vuonna 1970 teollistuneiden maiden kehitysavun tavoitteeksi 0,7 prosenttia bruttokansantulosta.[57] Vuonna 2005 EU-maat sopivat, että tämä taso saavutetaan vuonna 2015. Se ei toteutunut.[58]

Tavoitteeseen vuonna 2017 pääsivät vain Ruotsi, Norja, Tanska, Luxemburg ja Iso-Britannia. DAC:n ulkopuolisista rahoittajista tavoitteeseen pääsivät Turkki ja Yhdistyneet arabiemiirikunnat.[59]

Suomi budjetoi vuonna 2019 kehitysyhteistyöhön 989 miljoonaa euroa, mikä vastasi 0,41 prosenttia bruttokansantulosta.[23]

Verrattuna siirtolaisten rahalähetyksiin

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siirtolaisten lähtömaihinsa lähettämät rahat ylittävät kehitysavun merkittävästi. Maailman talousfoorumi arvioi, että vuonna 2017 siirtolaiset lähettivät kehitysmaihin 466 miljardia dollaria. Tämä raha tukee noin 800 miljoonaa ihmistä ja on yli kolminkertainen kehitysapuun nähden.[60]

Suhteessa epätasa-arvoiseen vaihtoon

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jason Hickel kollegoineen toteaa, että pohjoisen kehittyneiden maiden talous perustuu vielä nykyäänkin etelän maiden resurssien omimiselle samoin kuin kolonialismin aikoina, mutta entistä hienovaraisemmin menetelmin. Nykyään pohjoisen maat käyttävät mm. rikkauttaan, monopoli- ja monopsoniasemiaan, lainsäädäntövaltaansa ja aseellista voimaansa köyhien maiden hintojen alas painamiseen, minkä jälkeen ne hyödyntävät näitä maita arvotuotteittensa valmistajina. Hintojen painamisesta seuraa, että jokaista etelän pohjoisesta tuomaa raaka-aineyksikköä kohden etelän olisi vietävä pohjoiseen yhden sijasta viisi raaka-aineyksikköä (suhde 5:1). Maa-alueiden osalta suhde on samoin 5:1, energian osalta 3:1 ja työvoiman osalta 13:1. Esimerkiksi vuonna 2015 pohjoinen anasti etelästä raaka-aineita, maata, energiaa ja työtä määrän, jonka arvo oli 10,8 biljoonaa dollaria – noin 23% verrattuna pohjoisen bruttokansantuotteeseen. Tämä summa olisi riittänyt vaikkapa äärimmäisen köyhyyden lopettamiseen 70-kertaisesti. Tappiot, jotka etelälle koituvat tästä epätasa-arvoisesta vaihdosta, ovat 30-kertaiset verrattuna siihen rahalliseen apuun, jonka etelä saa pohjoisesta. Samalla Kehitysyhteistyökomitean jäsenmaat keräsivät itselleen hyötyinä 80-kertaisesti sen, minkä ne käyttivät rahan muodossa kehitysapuun. Epätasa-arvoinen vaihto mahdollistaa pohjoisen maiden ylikulutuksen, jonka haitat koituvat etelän vahingoksi. Hickelin et al. mukaan tasapuolisemmin toimiva kauppa olisi kehityksen kannalta parempi kuin kehitysapu. [61]

Suomen kehityspolitiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kehityspolitiikka on keskeinen osa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.[62] Kehityspolitiikan päämääriä ohjaa YK:ssa syyskuussa 2015 hyväksytty kestävän kehityksen toimintaohjelma Agenda 2030. Kestävän kehityksen tavoitteiden pyrkimyksenä on poistaa äärimmäinen köyhyys maailmasta ja turvata hyvinvointi ympäristölle kestävällä tavalla.[63] Kehityspolitiikan linjauksia käsitellään Suomen kehityspoliittisessa toimenpideohjelmassa.[64] Sipilän hallituksen (2015–) hallitusohjelmassa sitouduttiin kansainvälisen kehitysyhteistyön tavoitteen 0,7 prosentin bruttokansantulosta saavuttamiseen, mutta kehitysyhteistyövaroihin kohdistuvien leikkausten myötä tavoitteesta jäädään kauas. Varsinaisesta kehitysavusta on leikattu vuodesta 2015 vuoteen 2018 verrattuna kolmasosa, 33 prosenttia. Tyttöjen ja naisten oikeuksia tukevalle työlle, Suomen kehityspolitiikan tärkeimmälle painopisteelle, rahoitus laski 44 prosenttia vuodesta 2014 vuoteen 2016 (536,8 miljoonasta eurosta 298,7 miljoonaan).[65] Huomattavien leikkausten lisäksi Finnfundin merkittävästi kasvaneen tuen määrää on kritisoitu järjestöjen ja osan poliittisten puolueiden toimesta. Finnfundin tehtävä on rahoittaa yritysten toimintaa kehitysmaissa joko pääomasijoituksilla tai lainarahalla. Samalla se pyrkii tukemaan erityisesti suomalaisyrityksiä.

Kehityspolitiikkaa ulkoministeriössä johtaa kehitysministeri. Ensimmäinen kehitysministeri oli vuonna 1991 virkaan nimetty Toimi Kankaanniemi. Kesäkuusta 2019 lähtien kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministerinä on toiminut Ville Skinnari.[66]

Yhteensä 88 prosenttia suomalaisista pitää kehitysyhteistyötä tärkeänä tai melko tärkeänä.[67] Suomalaiset haluaisivat tukea ennen kaikkea kehitysmaiden koulutusjärjestelmien kehittämistä.[68] Suomen ulkoministeriö on teettänyt vuosittain vuodesta 2002 alkaen mielipidetutkimuksen, jonka mukaan kehitysapua tuloksellisena pitävien osuus on vähitellen laskenut.[68] Korkeasti koulutetut suomalaiset pitävät kehitysyhteistyön tuloksia keskimäärin hieman muita vähäisempinä.[68]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Kehitysapu 16.6.2016. Suomen YK-liitto. Arkistoitu 25.4.2016. Viitattu 30.4.2016.
  2. ↑ Wistuba, Valia: Mitä kehitysyhteistyö on ja mihin sitä tarvitaan? Maailmantalous.net. 25.2.2011. Arkistoitu 28.9.2015. Viitattu 30.7.2015.
  3. ↑ Eskelinen, Teppo: Filosofit kehityksen jäljillä. Kehitys-Utveckling, 2009, nro 3, s. 18.
  4. ↑ Virtanen, Juha Aleksi: Symboliymmärrys ja kehitysyhteistyön merkitys sansibarilaisen nuoren kokemana, s. 18. Tampere: Tampereen yliopisto, 2008. ISBN 978-951-44-7403-3 Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 26.9.2013). (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. ↑ Tuki kumppanuusjärjestöille 22.7.2013 (päivitetty). Ulkoasiainministeriö. Arkistoitu 28.9.2013. Viitattu 26.9.2013.
  6. ↑ Kehitysministeri Hautala: Järjestöjen kehitysyhteistyö ja uskonnollinen toiminta erotettu toisistaan Yle Uutiset. Viitattu 12.9.2018.
  7. ↑ Maailma muuttuu – muuttuuko kehitysyhteistyö? | Kepa Kepa.fi. Arkistoitu 12.9.2018. Viitattu 12.9.2018.
  8. ↑ a b c Passiivista avunsaajista yhteistyökumppaneiksi – kehitysyhteistyön lyhyt historia - Ulkoasiainministeriö: Global.finland: Globaalikasvatus: Muuttuva kehitysyhteistyö (4.2012) global.finland.fi. Arkistoitu 1.9.2018. Viitattu 2.1.2019.
  9. ↑ https://www.maailma.net/nakokulmat/nakokulma-suomikin-on-saanut-apua
  10. ↑ Tausta: Kehitysyhteistyön lyhyt historiikki - Ulkoasiainministeriö: Global.finland: Maat: Uutiset maittain A-Z global.finland.fi. Viitattu 2.1.2019.[vanhentunut linkki]
  11. ↑ YK:n tavoitteet julki jo 1960-luvulla Yle Uutiset. Viitattu 2.1.2019.
  12. ↑ Kehitysyhteistyön vuodet - Ulkoasiainministeriö: Global.finland: Kehitysyhteistyö: Kehitysyhteistyön vuodet global.finland.fi. Arkistoitu 14.1.2019. Viitattu 2.1.2019.
  13. ↑ a b Development Assistance Committee (DAC) - OECD www.oecd.org. Viitattu 2.1.2019.
  14. ↑ OECD Development Co-operation Peer Reviews: Finland 2017 - en - OECD www.oecd.org. Viitattu 2.1.2019.
  15. ↑ EU Aid Explorer - Development Atlas - European Commission euaidexplorer.ec.europa.eu. Arkistoitu 13.8.2018. Viitattu 13.8.2018. (englanniksi)
  16. ↑ "Slovenia on hyvä avunantaja" – uudet pelurit muokkaavat kehitysavun kenttää | Fingo Fingo.fi. Viitattu 2.1.2019.[vanhentunut linkki]
  17. ↑ NDB New Development Bank. Viitattu 2.1.2019. (englanti)
  18. ↑ Leveraging engagement with emerging partners to boost Africa’s economic development | International Centre for Trade and Sustainable Development www.ictsd.org. Arkistoitu 28.10.2018. Viitattu 2.1.2019. (englanniksi)
  19. ↑ Rising Donors and the New Narrative of ‘South–South’ Cooperation: what prospects for changing the landscape of development assistance programmes? Third World Quarterly. 23.4.2013. Viitattu 2.1.2019.
  20. ↑ Development finance of countries beyond the DAC - OECD www.oecd.org. Viitattu 2.1.2019.
  21. ↑ Kuin laittaisi rahaa pankkiin | Fingo Fingo.fi. Viitattu 10.1.2019.
  22. ↑ a b DAC List of ODA Recipients - OECD www.oecd.org. Viitattu 2.1.2019.
  23. ↑ a b c d Suomen kehitysyhteistyön määrärahat - Ulkoministeriö um.fi. Viitattu 2.1.2019.
  24. ↑ Kehitysyhteistyön kahdenväliset kumppanimaat - Ulkoministeriö um.fi. Viitattu 2.1.2019.
  25. ↑ Monenkeskinen yhteistyö - Ulkoministeriö um.fi. Viitattu 2.1.2019.
  26. ↑ Kehitysyhteistyön mahdollisuudet yksityiselle sektorille - Ulkoministeriö um.fi. Viitattu 2.1.2019.
  27. ↑ Jäseniä ovat mm. avustusjärjestöt ja ystävyysseurat | Kepa Kepa.fi. Arkistoitu 13.8.2018. Viitattu 13.8.2018.
  28. ↑ UM: Kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyö (Arkistoitu – Internet Archive)
  29. ↑ Suomi luopuu suorasta budjettituesta | Fingo Fingo.fi. Viitattu 2.1.2019.
  30. ↑ Tutkija: Apu vaikuttaa talouskasvuun niin kuin voi olettaakin | Fingo Fingo.fi. Arkistoitu 15.12.2018. Viitattu 14.12.2018.
  31. ↑ UM: Kehitysyhteistyön valvonta (Arkistoitu – Internet Archive).
  32. ↑ a b Kehityspolitiikan tulosraportti 2018 kehityspolitiikka2018.um.fi. Viitattu 2.1.2019.
  33. ↑ kepa:Tohtori toivo haastoi Kataisen talkoisiin (Arkistoitu – Internet Archive)
  34. ↑ Kepa: Myyttejä köyhyydestä, viitattu 14.11.2008 (Arkistoitu – Internet Archive)
  35. ↑ Mikä kehityspolitiikka? Joulukuu 2012. Kepa. Viitattu 2.1.2019.
  36. ↑ "Foreign aid critic spreads theory far and fast" by William Wallis, Financial Times, 23 May 2009 (accessed 26 May 2009)
  37. ↑ Moyon kirjan "Dead Aid" kansisitaatti
  38. ↑ Africa has to find its own road to prosperity ft.com, 7 May 2009
  39. ↑ a b "Aiding is Abetting: An interview with Dambisa Moyo" (Arkistoitu – Internet Archive), Guernica magazine, April 2009 (accessed 26 May 2009)
  40. ↑ "Rwanda wants a life without aid", NRC Handelsblad in partnership with RNW, 6 March 2009 (accessed 26 May 2009)
  41. ↑ "Herätys vasemmalla", Suomen Kuvalehti 6.8.2010, s. 3
  42. ↑ Kehitysavun vaikuttavuudesta « Akateeminen talousblogi blog.hse-econ.fi. Viitattu 2.1.2019.
  43. ↑ Kehitysapua jaetaan liikaa ja liian kauan Aamulehti. 16.1.2015. Arkistoitu 25.6.2015. Viitattu 17.1.2015.
  44. ↑ Kehitysavun kirous Into Kustannus. Viitattu 17.1.2015.
  45. ↑ Kääriäinen 2015, s.12–13.
  46. ↑ Kehitysapu valuu eliitin tileille. Tiede, 2022, nro 4, s. 14.
  47. ↑ Jørgen Juel Andersen, Niels Johannesen & Bob Rijkers: Elite Capture of Foreign Aid: Evidence fromOffshore Bank Accounts. Journal of Political Economy, volume 130, number 2, February 2022., 2022, 130. vsk, nro 2, s. 388-425. Artikkelin verkkoversio.
  48. ↑ 12 diktaattoria. Marx Mengistu Haile Mariam 2.3.2018. YLE Areena.
  49. ↑ SPIN staff: Live Aid: The Terrible Truth 13.7.2015. SPIN. Viitattu 17.8.2022.
  50. ↑ Tanja R. Müller: The Long Shadow of Band Aid Humanitarianism: Revisiting the dynamics between famine and celebrity Third World Quarterly 34(3):470-484. 2013.
  51. ↑ Finland – Ministry of Foreign Affairs (MFA) | The 2018 Aid Transparency Index www.publishwhatyoufund.org. Viitattu 2.1.2019.
  52. ↑ The 2018 Aid Transparency Index www.publishwhatyoufund.org. Viitattu 2.1.2019.
  53. ↑ Donors claim they are untying more aid, but critics call for broader definition Devex. 22.6.2018. Viitattu 2.1.2019.
  54. ↑ Eurodad: Sitomaton apu on usein käytännössä sidottua | Fingo Fingo.fi. Viitattu 2.1.2019.[vanhentunut linkki]
  55. ↑ Teija Laakso maailma.net 18.10.2017: Raportti: Suomi ja EU hyötyvät kehitysavusta eniten itse maailma.net. Viitattu 2.1.2019.
  56. ↑ For 2013–2014, data covers: Net ODA Breakdown of bilateral ODA by income group and region Top ten recipients of bilateral ODA Bilateral ODA by sector Tableau Software. Viitattu 2.1.2019.
  57. ↑ Kehitysyhteistyön rahamäärät ja tilastot | Fingo Fingo.fi. Viitattu 2.1.2019.
  58. ↑ The 0.7% ODA/GNI target - a history - OECD www.oecd.org. Viitattu 2.1.2019.
  59. ↑ MTV UUTISET: Näihin maihin myönnettiin eniten kehitysapua – Suomen osuus 9. suurin EU-maista mtvuutiset.fi. 10.4.2018. Viitattu 2.1.2019.
  60. ↑ How migrants who send money home have become a global economic force World Economic Forum. Viitattu 2.1.2019.
  61. ↑ https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S095937802200005X
  62. ↑ Suomen kehityspolitiikan tavoitteet ja periaatteet Suomen ulkoministeriö. Viitattu 11.1.2020.
  63. ↑ Agenda 2030 – kestavän kehityksen tavoitteet - Ulkoministeriö um.fi. Viitattu 13.8.2018.
  64. ↑ Suomen kehityspoliittinen toimenpideohjelma 2012 (pdf) 16.2.2012. Ulkoasiainministeriö. Arkistoitu 11.1.2020. Viitattu 11.1.2020.
  65. ↑ Kehitysyhteistyön leikkaukset vaikeuttavat miljoonien elämää Kepa.fi. Arkistoitu 13.8.2018. Viitattu 13.8.2018.
  66. ↑ Kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri valtioneuvosto.fi. Arkistoitu 5.12.2020. Viitattu 7.12.2020.
  67. ↑ Kristian Rämö: Kehitysyhteistyön kannatus korkeimmillaan kymmeneen vuoteen - suomalaiset haluavat tukea koulutusta ja osaamista Talouselämä. Viitattu 13.8.2018.
  68. ↑ a b c Kehitysyhteistyön kannatus lisääntyy Suomessa: yhä useampi nostaisi tuen tasoa Yle Uutiset. Viitattu 29.6.2017.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kehitysapu.