Kehlsteinhaus | |
---|---|
Sijainti | Berchtesgaden, Saksa |
Koordinaatit | |
Rakennustyyppi | alppimaja |
Valmistumisvuosi | 1938 |
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla |
Kehlsteinhaus (tunnetaan myös nimellä Kotkanpesä) on Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen vuonna 1939 Adolf Hitlerille 50-vuotislahjaksi rakennuttama loma-asunto Berchtesgadenin lähistöllä Saksan Alpeilla.
Kehlsteinhausin rakennuttamisesta keskusteltiin ensimmäisen kerran huhtikuussa 1937. Valtakunnansihteeri Martin Bormannin esittämä aikataulu oli todella tiukka, sillä rakennuksen tuli olla valmis Hitlerin 50-vuotissyntymäpäivänä 20. huhtikuuta 1939. Työt aloitettiin vielä vuoden 1937 aikana. Kehlsteinvuorelle ei kulkenut teitä, eikä siellä ollut ennestään rakennuksia, joten rakennustyöt jouduttiin aloittamaan aivan perusteista.[1]
Vuorelle vievä tie oli aikanaan todella vaativa rakennusprosessi. Fritz Todtin valvonnassa tehty tie oli lopulta 6,5 kilometriä pitkä, eikä siinä ole kuin yksi neulansilmämutka. Kaikki rakennusmateriaali jouduttiin viemään vuorelle vaikeissa olosuhteissa, ja talvisin työ oli hidasta. Tien piti alkuperäissuunnitelmien mukaan jatkua huipulle asti, mutta lopulta päädyttiin toiseen ratkaisuun. Tie pyrittiin saamaan mahdollisimman huomaamattomaksi, mutta huippu oli puurajan yläpuolella. Tien loppuosuus olisi ollut näin todella helppo nähdä alhaalla olevasta laaksosta. Lopulta päädyttiin siihen, että vuoren huipulle pääsisi sen sisällä kulkevan hissin avulla.[1]
Huolimatta vaikeista olosuhteista Kehlsteinhaus oli valmis jo vuoden 1938 lopulla huomattavasti aikatauluaan edellä.[1] Sen rakentamiseen kului noin 34 miljoonaa Reichsmarkia. Sen rakentamiseen uskotaan osallistuneen yli 3 500 työntekijää. Työ oli hyvin palkattua, mutta se oli myös vaarallista. Kehlsteinhausin rakennustöissä kuoli kahdeksan työntekijää; heistä viisi kuoli 10. syyskuusta 1937 tapahtuneessa maanvyörymässä.[2]
Hitler vieraili Kehlsteinhausilla ensimmäisen kerran 16. syyskuuta 1938. NSDAP esitteli sen hänelle virallisesti hänen 50-vuotispäivänään. Hitler teki Kehlsteinhausiin vain 14 vierailua vuosien 1938–1940 aikana. Viimeisen kerran hän kävi siellä 17. lokakuuta 1940. Hitler tapasi Kehlsteinhausissa muun muassa Ranskan suurlähettilään André François-Poncet’n. Eva Braun järjesti siellä 3. kesäkuuta 1944 siskonsa Gretlin ja SS-kenraali Hermann Fegeleinin häävastaanoton. Hitler ei itse pystynyt osallistumaan tilaisuuteen sotatilanteen takia.[2]
Kehlsteinhaus säästyi sodan aikana ja sen jälkeen. Obersalzbergiin tehtiin ilmahyökkäys huhtikuussa 1944, mutta Kehlsteinhaus säilyi vahingoittumattona, koska se sijaitsi sen verran kaukana Obersalzbergin rakennuskompleksista. Se oli kuitenkin vuonna 1952 merkitty tuhottavaksi alueen muiden vanhojen natsirakennusten mukana. Aluepresidentti Karl Theodor Jacobin väliintulo esti kuitenkin rakennuksen tuhoamisen ja se palautettiin Baijerin osavaltiolle samana vuonna.[2]
Kotkanpesä on nykyään museoitu ja siellä toimii ravintola. Hyvällä säällä voi talolta nähdä esimerkiksi Salzburgin kaupunkiin Itävaltaan. Myös näkymä vieressä sijaitsevalle Königsseelle on upea. Kehlsteinhausissa vierailee vuosittain turisteja kaikkialta maailmasta. Paikalle pääsee nykyisin bussilla, jalkaisin tai helikopterilla.