Keltakynsimö | |
---|---|
Uhanalaisuusluokitus | |
Suomessa: | Erittäin uhanalainen |
Tieteellinen luokittelu | |
Kunta: | Kasvit Plantae |
Kladi: | Putkilokasvit Tracheophyta |
Kladi: | Siemenkasvit Spermatophyta |
Kladi: | Koppisiemeniset Angiospermae |
Kladi: | Aitokaksisirkkaiset |
Kladi: | Rosidit |
Lahko: | Brassicales |
Heimo: | Ristikukkaiskasvit Brassicaceae |
Tribus: | Arabideae[1] |
Suku: | Kynsimöt Draba |
Laji: | nemorosa |
Kaksiosainen nimi | |
Synonyymit | |
|
|
Katso myös | |
Keltakynsimö (Draba nemorosa) on Euraasiassa ja Pohjois-Amerikassa tavattava vaatimaton keltakukkainen ristikukkaiskasvi. Suomessa se on muinaistulokas, jota tavataan vanhoilla asuinpaikoilla.[3]
Yksivuotinen keltakynsimö on pienikokoinen, 10–30 cm pitkä hento kasvi. Sen varsi on haaraton tai tyvestä haarova, tähtikarvainen ja ylempää kalju. Varren tyviosassa olevat ruodittomat lehdet ovat puikeita tai pitkulaisia, leveähkötyvisiä ja hampaisia. Kukassa on neljä hohtavankeltaista terälehteä. Keltakynsimö kukkii Suomessa kesäkuussa. Hedelmistö on pitkä ja harsu. Lituperät ovat sirottavia ja noin sentin pituisia. Mantelinmuotoiset lidut ovat noin puolen sentin pituisia.[4][5] Loppukesästä kasvi kuivettuu lähes olemattomaksi ja vaikeasti tunnistettavaksi.[6]
Suomessa kasvaa kaksi keltakynsimön muunnosta: eteläisessä Suomessa esiintyvä var. nemorosa, jonka lidut ovat lyhytkarvaiset ja Pohjanmaalla, Itä-Suomessa ja edelleen Venäjän puolella Laatokan rannoilla esiintyvä itäinen muunnos var. leiocarpa, jonka lidut ovat kaljut.[3][5]
Keltakynsimön arvellaan olevan alun perin kotoisin Itä-Euroopan, Aasian ja Pohjois-Amerikan aroilta ja hiekkaisilta niityiltä. Se lienee levinnyt laajalle ihmisen mukana. Nykyään lajia tavataan Ranskasta läpi Keski-, Pohjois- ja Itä-Euroopan Tyynellemerelle saakka. Levinneisyysalueen eteläreuna ulottuu Turkista ja Iranista Keski-Aasiaan ja Kiinan eteläosiin. Keltakynsimöä kasvaa myös Pohjois-Amerikan länsi- ja keskiosissa.[5][7]
Suomessa laji on muinaistulokas ja vanhan kulttuurin seuralainen. Lajista on eniten havaintoja etelärannikon viikinkien vanhan idäntien varrelta Uudeltamaalta Kymenlaaksoon. Sisämaassa lajia esiintyy usein vanhojen varuskuntakaupunkien ympäristössä, kuten Hämeenlinnassa ja Savonlinnassa. Esiintymiä on myös muutamien paikoin Pohjanlahden rannikolla muun muassa Raahen ja Oulun ympäristössä.[5]
Keltakynsimöä tavataan Suomessa erityisesti vanhoissa kaupungeissa ja varuskuntapaikoissa. Tyypillisiä kasvupaikkoja ovat muurit, rauniot, avoimet kedot, hietikot ja kadunvieret. Laji on harvinaistunut rakentamisen, linnoitusvallien restauroinnin ja kasvupaikkojen umpeenkasvun takia.[4][5]