Kennedy-oppi on Yhdysvaltain ulkopolitiikan toimintaperiaate presidentti John Kennedyn toimikaudella vuosien 1961 ja 1963 välisenä aikana. Kennedy-oppi muotoili erityisesti Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa suhteessa Latinalaiseen Amerikkaan. Opin pyrkimyksenä oli tukea kommunismin leviämisen estämistä ja eritoten poistaa kommunismi läntiseltä pallonpuoliskolta.
Puheessaan 20. tammikuuta 1961, jonka J. F. Kennedy piti ottaessaan vastaan presidentin viran, hän suuntasi puheensa amerikkalaiselle yleisölle ja koko maailman tietoisuuteen. Hän käsitteli sitä ulkopoliittista linjaa, jota hänen hallintonsa tulisi noudattamaan:
Hän toisaalta kutsui amerikkalaiset tukemaan yhdessä "taistelua ihmiskunnan yhteistä vihollista vastaan: tyranniaa. köyhyyttä, sairautta ja itse sotaa."
Eräs Presidentti J. F. Kennedyn toimikauden keskeisimmistä tavoitteista oli estää kommunismin eteneminen hintaan mihin hyvänsä. Tämän kylmän sodan periaatteen puitteissa Kennedy muistutti, että sotilaallinen voima, joka on koottu kommunismia vastustamaan toimii myös takuuna toivotulle aseistariisunnalle ja globaalille yhteistyölle.[2]
Toinen merkittävä seikka Yhdysvaltojen ulkopolitiikassa Kennedyn virkakaudella oli usko amerikkalaisten kykyyn kontrolloida maailmanlaajuisesti kaikkia keskeisiä tapahtumia ja uskottiin tuon tehtävän jopa onnistuvan.".[3]
Kennedy-oppi perustuu olennaisin osin Dwight D. Eisenhowerin ja Harry S. Trumanin hallintojen ulkopolitiikan jatkamiseen ja sen yleiseen syventämiseen. Näiden kahden presidentin politiikka oli keskittynyt kommunismiin ja keinoihin, joita Yhdysvaltojen tuli käyttää estääkseen kommunismin eteneminen Länsi-Euroopassa. Truman-oppi keskittyi taloudellisen avun antamiseen Länsi-Euroopan ei-kommunistisille valtioille eli Marshall-avun antamiseen, jotta nämä maat eivät luisuisi kommunistiseen leiriin.
Kennedyn kolme vuotta kestäneellä presidenttikaudella tapahtui merkittäviä kommunismin leviämisen estämiseen liittyviä tapahtumia: