Kenneth J. Gergen

Kenneth J. Gergen (s. 1935) on sosiaalipsykologian teoreetikko ja Swarthmore Collegen tutkimusprofessori. Gergen on julkaissut lukuisia teoksia sosiaalipsykologian aloilta ja toiminut vierailevana tutkijana ja professorina kymmenissä yliopistoissa Yhdysvalloissa sekä muun muassa Argentiinassa, Japanissa ja Euroopan eri maissa. Hän on tutkinut sosiaalipsykologiatieteen teoreettisia perusteita (erityisesti sosiaalista konstruktionismia, relationaalista tietoa ja tietämistä, dialogisuutta sosiaalisissa käytännöissä (organisaatioissa, terapiassa ja kasvatuksen alueilla).

Kenneth Gergen on toiminut Pennsylvanian osavaltion Swarthmore Collegen psykologian laitoksen professorina 1960-luvun loppupuolelta aina tähän päivään saakka. Hän aloitti uransa kokeellisen sosiaalipsykologian tutkijana, mutta on sittemmin keskittynyt kritisoimaan sosiaalipsykologian tieteen lähtökohtia ja kokeellisen psykologian käytäntöjä. Gergen on uransa aikana kirjoittanut useita teoksia retoriikasta, metaforista, psykologian terapiakäytännöistä, narratiivisesta tutkimuksesta ja organisaatiokulttuurin uusista muodoista. Häntä pidetään yhtenä sosiaalipsykologian kriisikeskustelun keskeisistä nimistä.

Ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gergenin opiskeluajat 50‒60-luvulla olivat sosiaalipsykologian kokeellisen tutkimuksen kulta-aikaa. Uransa alussa Gergen keskittyi kokeelliseen sosiaalipsykologiaan, erityisesti minuuden kysymyksiin ja minä-käsityksen tilanteisten ominaisuuksien tarkasteluun. Gergen päätyi kuitenkin kääntämään kelkkansa kokeellisen sosiaalipsykologian suhteen. Jo varhain tutkijanurallaan Gergen alkoi epäillä kokeellisten asetelmien tuottamia tuloksia ja omien koeasetelmiensa mielekkyyttä. Hän kyseenalaisti tiedon kumuloitumista ja yleistettävien lainalaisuuksien etsimistä sekä tutkimustulosten ajattomuutta. Gergen alkoi pohtia ilmiöiden selityksiä historiallisessa ja kulttuurillisessa kontekstissa.

Gergenin pohdinta laajeni pian hänen omien tutkimusten lähtökohdista kognitiivis-kokeellisen sosiaalipsykologian yhä jatkuvaksi kritiikiksi. Vuonna 1973 julkaistun artikkelinsa ”Social Psychology as History” myötä Gergen irtautui selkeästi kokeellisesta valtavirtapsykologiasta, ja artikkelia on pidetty yhtenä sosiaalipsykologian kriisikeskustelun käynnistäjistä. Teoksen pääteesit koskevat sosiaalipsykologian aika- ja arvosidonnaisuutta, tiedon kumuloitumattomuutta sekä tieteellisen tiedon ja arkitiedon välistä suhdetta. [1]

Gergenin ajatukset kokeellisesta sosiaalipsykologiasta saivat osakseen voimakasta kritiikkiä, mutta se sai hänet jatkamaan entistä määrätietoisemmin alkuperäisten ajatustensa kehittämistä ja perustelemaan kantansa perusteellisesti [2]. Nämä ajatukset tulevat esiin Gergenin vuonna 1982 julkaisemassa teoksessa ”Toward Transformation in Social Knowledge” ja vuonna 1985 julkaistussa artikkelissa ”The Social Constructionist Movement in Modern Psychology”.

Ajattelun pääkohdat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gergenin ajattelu on jaettavissa kolmeen pääkohtaan. Ensinnäkin hän arvosteli psykologiaa historiallisesta perspektiivistä. Gergenin mielestä psykologia on valistusajan ajatteluun pohjaava tieteenala, joka nojaa liikaa eksakteihin ja objektiivisiin periaatteisiin. Ainoastaan kokeellisten metodien käyttö tekee tieteenalasta Gergenin mielestä liian kapea-alaisen ja pirstaleisen. Gergen peräänkuuluttaa sosiaalisen otteen omaksumista psykologisen tutkimuksen perustaksi.

Toiseksi Gergen painotti tiedon ja todellisuuden rakentumista sosiaalisesti. Tieto – niin arkitieto kuin tiedekin – on sosiaalista neuvottelua ja sitä luodaan ja välitetään vuorovaikutuksessa. Kieli on keskeisessä roolissa, sillä se ei vain heijasta tai mekaanisesti välitä jotain ulkopuolista ”todellisuutta” vaan kielenkäyttö on aktiivista sosiaalista toimintaa, jonka kautta ilmiöt saavat muotonsa ja tieto rakentuu. Gergenin mukaan tieto on kulttuuriin, aikaan ja paikkaan sidoksissa oleva sosiaalinen konstruktio.

Kolmanneksi Gergen painotti ajattelussaan tiedon sidonnaisuutta niin aikaan ja paikkaan kuin tutkijaan. Gergenin mukaan täysin neutraalia tai objektiivista tutkimusta ei ole mahdollista tehdä. Jokainen tutkija katsoo maailmaa omasta näkökulmastaan ja oman aikansa ja kulttuurinsa kautta ja tämä vaikuttaa heidän tulkintoihinsa. Ei ole siis olemassa yhtä objektiivista totuutta.

Lisäksi Gergen käsitteli tutkimuksissaan postmodernia kulttuuria ja minuutta. Gergen muotoili sosiaalisen saturaation käsitteen, jonka mukaan tekniikan ja erityisesti tiedonvälityksen kehityksen myötä olemme jatkuvan ja lisääntyvän sosiaalisen stimulaation kohteita. Saamme jatkuvasti niin paljon tietoa kaikkialta, ettei sen vaikutuksilta voi välttyä. Postmodernissa kulttuurissa on tarjolla valtavasti faktoja ja tärkeintä onkin pohtia kenen faktat milloinkin hyväksytään ja miksi. Tutkijat kilpailevat keskenään siitä, kenen ”totuutta” uskotaan ja ovat jatkuvan sosiaalisen neuvottelun alaisena. Postmodernissa maailmassa minuus ei myöskään ole selkeä pysyvä kokonaisuus vaan joustava käsite – ihminen on Gergenin mukaan sosiaalinen kameleontti, jolla yhdistää erilaisia identiteettejä ja käyttäytymismalleja kullekin tilanteelle sopivalla tavalla.

Toisin kuin kokeellisessa sosiaalipsykologiassa, Gergen piti tutkimuksen arvioinnin tärkeimpinä kriteereinä käyttökelpoisuutta ja keskustelun herättämistä. Tutkimuksen ei kuuluisi tavoitellakaan objektiivisuutta, sillä se on mahdotonta saavuttaa. Sen sijaan dialogisuus ja generatiivisuus tulisi ottaa hyvän tutkimuksen tavoitteiksi.

Sosiaalipsykologisen tiedon historiallisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gergen kirjoitti itsensä sosiaalipsykologian teoreettiseen keskusteluun vuonna 1973 julkaisemallaan artikkelilla sosiaalipsykologian tiedeluonteesta. Artikkelissaan Social Psychology as History hän väitti sosiaalipsykologisten 'lainalaisuuksien' ja säännönmukaisuuksien olevan historiallisesti muuttuvia ja sosiaalipsykologisen tiedon olevan luonteeltaan aktiivista eli muokkaavan tutkimiaan tutkimuskohteita sekä käsityksiä yhteiskunnasta.[3].

Sosiaalinen konstruktionismi kasvatuksen ja pedagogiikan käytännöissä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gergen on esittänyt kasvatuksellisten ja pedagogisten käytäntöjen rikastamiseksi sosiaalisen konstruktionismin teoriaan perustuvia periaatteita[4] Jäljessä olevat periaatteet eivät perustu tajunnan ja todellisuus (tai yksilön ja maailman) väliselle erolle (tai niin sanotulle dualismille, vaan yksilön olemiselle maailmassa erilaisissa vuorovaikutussuhteissa ja -tilanteissa. Sosiaalisen konstruktionismin pedagogisissa sovellutuksissa korostetaan vuorovaikutussuhteita, ajatusten jakamista ja yhdessä tekemistä kuten monissa jaetun asiantuntijuuden malleissa (ks. [2] (Arkistoitu – Internet Archive),[3]).[5]

* Monologista dialogiin

Toisin kuin opettajan tai muun asiantuntijan tai auktoriteetin yksinpuheluun perustuvassa pedagogiikassa, sosiaalisen konstruktionismin pohjalta kehitetyssä kasvatuksessa olennaista on kasvatustapahtuman osallisten keskustelu ja vuorovaikutus. Esimerkki tällaisesta lähestymistavasta on Paulo Freiren teoksessaan Sorrettujen pedagogiikka kehittämä dialoginen pedagogiikka.[4]

* Eristetystä relationaaliseen rationaalisuuteen

Yksilölliselle oppimiselle perustuvissa eristävissä (isolated) pedagogisissa malleissa tehdään yleensä ero opettajan ja oppilaan välille siten, että opettaja opettaa ja ohjaa sekä tietää ennalta sen, mitä oppilaan pitäisi oppia. Sosiaaliselle konstruktionismille perustuvissa ajattelutavoissa painotus on yhteistoiminnallisuudessa eli yhteistoiminnallisessa oppimisessa. Yhteinen opiskelu ja oppiminen tapahtuu niin opettajan ja oppilaiden kuin vertaisten välillä sekä erilaisten median välittämänä.[4]

* Opetussuunnitelmista kulttuurisiin kriteereihin

Yksilölliseen oppimiseen ohjaavissa pedagogisissa ajattelu- ja menettelytavoissa oppijan suoritusta arvioidaan ennalta päätetyin kriteerein, jotka on yleensä kirjoitettu opetussuunnitelmiin tai niiden perusteisiin, tai muihin vastaaviin asiakirjoihin. Ongelmana on se, että näiden kriteerien ennaltamääräytyneisyys ja oppijakoisuus muodostaa keinotekoisen kuilun koulutiedon ja sitä ympäröiden kulttuurin välille. Siksi tarvitaan pedagogisia malleja, joissa huomioidaan opiskelun ja oppimisen tilannesidonnaisuus ja 'paikallistuneisuus' [4] sekä yhteisöllisyys ja sitoutuminen[4] (ks. myös julkinen sosiologia, kriittinen pedagogiikka).

Kritiikki

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gergen oli suorasanainen tutkija ja on herättänyt suurta keskustelua sosiaalipsykologian kentällä niin hänen suuresti kritisoiman kokeellisen sosiaalipsykologian edustajien kuin muiden konstruktionistien parissa. Gergen edustaa äärikonstruktionistista linjaa, jonka mukaan yksilötason prosesseja ja kokemuksia ei tulisi huomioida. Gergenin mukaan yksilön kokemusten sijaan tulisi keskittyä kulttuuristen kokemusten ja minuuden tutkimiseen. Gergen haastaa näkemyksillään perinteiset tutkimuskäytänteet ja samalla tieteen ja tiedon. Hänen mielestään vanhoja käytänteitä on muutettava ja valmiit yksiköt ja totuudet on kyseenalaistettava.

Äärikonstruktionismia on syytetty myös täydellisestä relativismista. Jos kaikki tieto on suhteellista ja subjektiivista, mitä järkeä on edes tutkia sitä? Gergen kuitenkin vastaa kritiikkiin toteamalla, että se jo itsessään edustaa dialogisuutta, mikä hänen mielestään on tutkimuksen tavoite.

Teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Toward Transformation in Social Knowledge. New York: Springer-Verlag, 1982 (2. painos London: Sage, 1994). ISBN 978-0387906737
  • Historical Social Psychology. Hillsdale, NJ: Erlbaum, 1984 (toim. M. Gergenin kanssa). ISBN 978-0898593495
  • The social construction of the person. New York: Springer-Verlag, 1985 (toim. K. E. Davisin kanssa). ISBN 978-0387960913
  • The saturated self, Dilemmas of identity in contemporary life. New York: Basic Books, 1991 (2. painos 2001). ISBN 0-465-07186-4
  • Therapy as social construction. London: Sage (1991). (toim. S. McNameen kanssa). ISBN 978-0803983021
  • Realities and relationships, Soundings in social construction. Cambridge, Harvard University Press, 1994. ISBN 978-0674749306
  • Relational responsibility. Thousand Oaks, CA.: Sage. 1999 (S. McNameen kanssa). ISBN 978-0761910930
  • An invitation to social construction. London: Sage, 1999 (2. painos 2009). ISBN 0-8039-8377-8
  • Social Construction in Context. London: Sage, 2001. ISBN 0-7619-6545-9
  • Therapeutic realities, collaboration, oppression and relational flow. Chagrin Falls, OH: Taos Institute Publications, 2006. ISBN 978-0788021664
  • Relational Being. New York: Oxford University Press, 2009. ISBN 978-0195305388
  • Playing with Purpose: Adventures in performative social science. Alta Mira Press, 2012 (M. Gergenin kanssa). ISBN 159874546-8

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Nikander, Pirjo (2001). Kenneth Gergen. Konstruktionistinen ja postmoderni sosiaalipsykologia. Teoksessa Vilma Hänninen, Jukka Partanen & Oili-Helena Ylijoki (toim.) Sosiaalispsykologian suunnannäyttäjiä (ss. 275-298). Vastapaino: Tampere.

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Nikander 2001, s.278.
  2. ↑ Nikander 2001, s.281.
  3. ↑ Gergen, Kenneth J. (1973). Social Psychology as History. Journal of Personality and Social Psychology 26 (2), 309–320 [1] (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. ↑ a b c d Gergen, Kenneth (2001). From Mind to Relationship: The Emerging Challenge. http://www.swarthmore.edu/Documents/faculty/gergen/From_Mind_to_Relationship.pdf (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. ↑ Gergen, Kenneth: Social Construction and Pedagogical Practice http://www.swarthmore.edu/Documents/faculty/gergen/Social_Construction_and_Pedagogical_Practice.pdf (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]