Khafjin taistelu

Khafjin taistelu
Osa Persianlahden sotaa
Kartta taistelujen loppuvaiheilta.
Kartta taistelujen loppuvaiheilta.
Päivämäärä:

29. tammikuuta–1. helmikuuta 1991

Paikka:

Khafji, Saudi-Arabia

Lopputulos:

Koalition voitto.

Osapuolet

 Irak

 Yhdysvallat
 Saudi-Arabia
 Qatar

Komentajat

Saddam Hussein
Salah Abud Mahmud

Tappiot

kaatuneita ja haavoittuneita yhteensä ehkä 2 000
Khafjissa noin 60–100 kaatunutta ja 80 tuhoutunutta panssariajoneuvoa
500 sotavankia

18 kuollutta
50 haavoittunutta
noin 12 panssariajoneuvoa

Khafjin taistelu oli taistelu Persianlahden sodan aikana 29. tammikuuta – 1. helmikuuta 1991 Irakin ja sen vastaiseen koalitioon kuuluneiden Saudi-Arabian, Qatarin ja Yhdysvaltojen joukkojen välillä. Taistelu alkoi irakilaisten edetessä miehittämästään Kuwaitista Khafjin rannikkokaupunkiin Saudi-Arabiassa. Irakilaisten onnistui ensin vallata kaupunki ja he olivat aluksi yllättäneet koalition joukot. Noin vuorokauden jälkeen alkoivat kuitenkin ilmaiskut, jotka aiheuttivat suuria tappioita irakilaisille. Saudiarabialaiset tekivät aluksi tuloksettomia vastahyökkäyksiä maateitse.

Irakilaiset alkoivat vetäytyä kahden vuorokauden jälkeen ja he olivat palanneet Kuwaitiin 1. helmikuuta. Saudiarabialaiset valtasivat samana päivänä takaisin Khafjin. Irakissa taistelu esitettiin voittona huolimatta vetäytymisestä ja suhteellisen suurista tappioista. Irakilaiset eivät myöskään saaneet aikaiseksi odottamaansa suurta voittoa koalition joukoista maataistelussa. Koalition joukot aloittivat maahyökkäyksen Kuwaitiin kolmisen viikkoa myöhemmin.

Tausta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Operaatio Desert Shieldin alettua 17. tammikuuta 1991 Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten ilmaiskut Irakin joukkoja vastaan Kuwaitissa aiheuttivat suuria tappioita irakilaisille. Aloitteen saamiseksi Irakin asevoimien johto päätti ryhtyä hyökkäysoperaatioihin.[1] Irakissa uskottiin, että sen vastainen Yhdysvaltojen johtama koalitio keskittyi ilmahyökkäyksiin, koska se pelkäsi suoraa maasotaa Irakin asevoimien kanssa. Saddam Hussein anoi 21. tammikuuta käskyn alkaa suunnitella hyökkäystä koalition maajoukkoja vastaan. Suorassa maataistelussa Irakin uskottiin voivan voittaa liittouman maajoukot, aiheuttaa niille huomattavia tappioita ja ottaa suuri joukko sotavankeja. Voitto maataistelussa olisi myös isku liittouman taistelutahdolle.[2]

Irakin asevoimien yleisesikunta päätti hyökkäyksen kohteeksi otettavan Khafjin satamakaupunki Saudi-Arabiassa lähellä Kuwaitin vastaista rajaa. Khafji oli tärkeä öljyterminaali.[2] Tarkoituksena oli nöyryyttää koalition puolella ollutta Saudi-Arabiaa.[1] Khafjin noin 15 000 oli evakuoitu ennen sodan syttymistä. Sitä puolusti pieni joukko saudiarabialaisia sotilaita, sekä Yhdysvaltain merijalkaväen sotilaita. Hyökkäyksestä vastuussa oli 3. armeijakunta[2], johdossaan kenraaliluutnantti Salah Abud Mahmud.[1] Hyökkäysjoukkoihin asetettiin armeijakunnan reservissä olleet 5. mekanisoidun ja 3. panssaridivisioonan. Samaan aikaan Khafjin hyökkäyksen kanssa 5. mekanisoitu divisioona piirittäisi kaupungin etelästä, 3. panssaridivisioona hämäisi vihollista etenemällä kohi al-Wafrahia ja 4. ja 7. armeijakunta toteuttaisivat harhautushyökkäyksiä omilla suunnillaan.[2] Erikoisjoukkojen oli tarkoitus rantautua venein vihollisen selustaan ja häiritä sen viestiyhteyksiä.[1]

Joukkojen kuljetus kokoamispaikalle lähellä al-Warahia oli vaikeaa koalition ilmaylivoiman takia. Joukkoja oli siirreltävä pitkin hyvin avointa aavikkomaastoa. Joukkoja siirrettiin pienissä yksiköissä öisin ja ne piilotettiin paikalle puustoon ja esimerkiksi puutarhoille. Samaan aikaan divisioonien alkuperäisille sijoituspaikoille kasattiin panssariajoneuvoja muistuttavia esineitä.[2]

Taistelu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Khafjin suunnalla tuhoutunut irakilainen T-62.

Irakilaisten hyökkäys alkoi kello 20.00 29. tammikuuta 1991. Etenevät joukot olivat radiohiljaisuudessa, mutta yöllä etenemisen helpottamiseksi käytettiin valoraketteja. Lähellä Khafjia siirryttiin jalkaisille hiekan pehmeyden takia. Kaupunki vallattiin kello 24.00 ilman huomattavaa vastarintaa. Puolustaneet joukot olivat pääosin vetäytyneet, osa vesiteitse venein. Kaupungin miehittäneet irakilaiset alkoivat etsiä mahdollisesti piiloutuneita vihollissotilaita ja lopulta ne siirtyivät puolustamaan etulinjaa. 5. divisioona oli kulkenut lähtöasemistaan 80 kilometriä. Khafjin miehityksen aikana irakilaiset väittivät ampuneensa alas DC-10-vakoilukoneen, hävittäjäkoneen ja neljä CH-47-helikopteria. Operaatioon osallistui myös joitakin Irakin laivaston yksiköitä, jotka olivat tulittaneet Khafjin sataman ympäristöä.[2] Irakin erikoisjoukkojen iskut mereltä kuitenkin torjuttiin Yhdysvaltain ja Yhdistyneen kuningaskunnan laivaston aluksilta.[1]

Al-Wafrahin suunnalla omien virhetulituksessa tuhoutunut yhdysvaltalainen LAV-25.

3. panssaridivisioona toteutti Khafjin miehityksen yhteydessä oman harhautushyökkäyksensä, kohdaten vastarintaa al-Wahfrafin suunnalla. Irakilaisten mukaan ne voittivat Yhdysvaltain merijalkaväen etujoukkoja. Ne saavuttivat päämääränsä noin puolessatoista tunnissa, ja alkoivat odottaa miehityksen etenemistä Khafjissa.[2]

Irakilaisten hyökkäys oli yllättänyt koalition. Aluksi irakilaisten joukkojen oletettiin koostuvan vain rykmenteistä, eikä kokonaisen divisioonan liikkeitä osattu odottaa. Hyökkäyksen laajuuden toteamiseen kului noin 24 tuntia, mikä viivästytti vastaiskuja. Koalition ilmavoimvat alkoivat iskeä irakilaisia A-10-rynnäkkökonein, sekä Apache- ja Cobra-helikopterein. Yhteensä Khafjin suunnalla tehtiin 1 000 ilmaiskua. Ilmaiskuja ohjasivat esimerkiksi Khafjiin irakilaisten selustaan jäänyt 12-henkinen Yhdysvaltain merijalkaväen tiedusteluosasto.[1] Irakilaiset vastasivat ilmaiskuihin ilmatorjunnalla. Irakilaiset muuttivat 122 mm kenttätykkejään ilmatorjuntatykeiksi. Irakilaisten mukaan etenkin ilmassa räjähtävät sirpaleammukset olivat tehokkaita helikoptereja vastaan.[2]

Saudi-Arabiassa vallattu Khafji haluttiin vallata takaisin mahdollisimman nopeasti. Saudiarabialaiset ja niiden osana toimineet qatarilaiset joukot määrättiin vastaiskuihin.[1] Saudiarabialaiset joukot tekivät kaksi vastaiskua maateitse 30. tammikuuta ja 31. tammikuuta. Jälkimmäinen hyökkäys tuhosi irakilaisten ajoneuvoja ja saudiarabialaisten onnistui ottaa sotavankeja.[2] Toisaalta hyökkäykset olivat koordinoitu huonosti. Saudiarabialaiset tappiot jäivät pienehköiksi lähinnä, koska irakilaisten vastatuli osoittautui epätarkaksi.[1]

Irakilaisten miehitettyä Khafjia irakilaiset joukot alkoivat vetäytyä. Joukot saapuivat takaisin Kuwaitiin 1. helmikuuta.[2] Joitakin joukkoja jäi taakse Khafjissa. Hyökkäävät saudiarabialaiset joukot valtasivat Khafjin takaisin 1. helmikuuta.[1]

Seuraukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Irakilaiset joukot kärsivät huomattavia tappioita etenkin koalition ilmaiskuissa.[2] Kaatuneita oli itse hyökkäysoperaatiossa ehkä noin 60–100. Haavoittuneet mukaan lukien tappioita oli noin 600.[1] 500 oli lisäksi jäänyt sotavangeiksi ja 5. mekanisoitu dsivisioona oli menettänyt noin 80 panssariajoneuvoa.[2] Samaan aikaan Kuwaitissa tehdyt ilmaiskut huomioon ottaen irakilaisten tappiot olivat kaatuneina ja haavoittuneina ehkä yli 2 000 sotilasta, sekä noin 300 tuhoutunutta ajoneuvoa.[1] Tappioista huolimatta irakilaisten onnistui uudelleenjärjestäytyä ja hyökkäykseen osallistuneet divisioonat ottivat osaa taisteluihin Persianlahden sodan koalition maahyökkäyksen alkaessa kolmisen viikkoa myöhemmin. Irakilaiset esittivät taistelun olleen voitto[2] siitä huolimatta, että odotettua voittoa maataistelussa koalition joukkojen kanssa ei saavutettu.[1]

Saudi-Arabian ja Qatarin joukkojen tappiot olivat arviolta 18 miestä kuolleina ja 50 haavoittuneena. Saudit menettivät lisäksi 7–10 V-150-panssariajoneuvoa ja qatarilaiset 2 AMX-30 -panssarivaunua.[1]

Irakilaisten ilmaiskuissa kärsimien tappioiden takia osa sodankäynnin tutkijoista alkoi pitää ilmavoimaa ratkaisevana tekijänä nykyaikaisilla taistelukentillä. Hyökkäys osoitti myös, että Saudi-Arabian asevoimilla oli huomattavia suorituskyvyllisiä ongelmia.[1]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g h i j k l m n Spencer C. Tucker: Encyclopedia of Middle East Wars, s. 685–686, 763. (Volume 2 E-L) ABC- CLIO, 2010. (englanniksi)
  2. ↑ a b c d e f g h i j k l m Pesach Malovany: Wars of Modern Babylon : A History of the Iraqi Army from 1921 to 2003, s. 556–560. University Press of Kentucky, 2017. ISBN 978-0-8131-6944-6 (englanniksi)