Khoros (m.kreik. χορός eli tanssijaryhmä, kuoro) oli joukkue, joka tanssi ja lauloi antiikin kreikkalaisten uskonnollisissa (esimerkiksi Dionysia) ja muissa juhlissa juhlayleisön edessä. Näistä tansseista ja lauluista kehittyivät sekä kuorolyriikka että kreikkalainen teatteritaide. Kreikkalaisen khoroksen laulu (khoroslaulu tai kuorolaulu) oli yksiääninen. Säestyksenä oli kitharan- tai huilunsoitto.
Khoros voi tarkoittaa myös kreikkalaisten näytelmien kuoroa. Nimellä koregi (m.kreik. χορηγός, khorēgos) puolestaan kutsutaan joko kuoron johtajaa tai henkilöä, joka kustansi kuoron harjoittamisen ja näyttämövarusteet. Esimerkiksi Ateenassa näytelmäjuhlien kustannuksiin osallistuminen oli säädetty varakkaiden kansalaisten velvollisuudeksi.