Kierikki

Kierikin kivikautiset asuinpaikat
Sijainti

Kierikin kivikautiset asuinpaikat
Koordinaatit 65°21′27″N, 025°56′50″E
Valtio Suomi
Historia
Tyyppi Asuinpaikka
Merkitys Myöhäiskivikautinen asuinpaikka
Kierikissä esitellään kivikautisia asumuksia
Kierikin asumusten sisätiloja
Iijoki Kierikissä

Kierikki on yleisnimitys Oulun kaupungissa, entisen Yli-Iin kunnan alueella Iijoen varrella sijaitseville arkeologisesti tutkituille muinaisille asuinpaikkavyöhykkeille. Asuinpaikkojen ajoitukset vaihtelevat neoliittiselta kivikaudelta varhaismetallikauteen eli noin 5000–500 eaa.[1][2] Kierikin tutkimusta ja esineistöä esitellään muun muassa Yli-Iin Kierikkikeskuksessa.

Iijoessa on Kierikki-niminen koski ja arvellaan, että Kierikki saattaa nimenä viitata joen pyörteeseen eli kierteeseen.

Luonnonhistoria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Iijoki vapautui viime jääkauden jälkeen jäästä noin 9300 eaa., mutta jäi aluksi meren alle. Arkeologisesti kiinnostava alue alkoi kohota merestä noin 8500 eaa., koska tämän jälkeen saapuivat Iijoelle ensimmäiset asukkaat.[1]

Pohjanlahdella meren eustaattinen nousu ei saavuttanut koskaan maan isostaattista kohoamista ja siksi rantaviiva pakeni kauemmaksi merelle päin. Vuonna 7000 eaa. merenpinta sijaitsi noin 75 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolella (m.p.y.) ja vuonna 4000 eaa. se sijaitsi noin 50 metriä m.p.y. Nykyisellään maa kohoaa Pohjanlahden rannikoilla 7,5−9 millimetriä vuodessa, mutta myös menneisyydessä maankohoaminen on ollut Fennoskandian nopeinta.[1]

Koska maaston muodot ovat olleet jyrkät, eteni merenranta vain noin seitsemän kilometriä tässä ajassa. Joensuun asuinpaikat, jotka rakennettiin näiden 3 000 vuoden aikana, sijaitsevat epätavallisen tiheästi. Koska Pohjanlahti pienenee maankohoamisen myötä, lähentyvät jokien suut toisiaan. Iijoen suu on 7000−4000 eaa. lähentynyt Kemijokea 77 kilometriä ja Oulujokea 25 kilometriä.[1]

Tutkimushistoria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka Kierikin muinaislöydöistä mainitaan jo 1800-luvulla, alkaa alueen arkeologinen tutkimus vasta 1960, kun Pahkakosken voimalaitoksen rakennuksien alle jäävää aluetta[3] ja Kierikinsaarta tutkittiin.[4] Kierikinkosken valjastaminen lisäsi paineita tutkia veden alle jääviä alueita, joihin kohdennettiin pelastuskaivauksia. Tällöin löydettiin myös Kierikinsaaren länsikärjestä suuri kohde, jossa esiintyi asbestisekoitteista keramiikkaa, jota nykyään kutsutaan Kierikin keramiikaksi. Museovirasto ja Oulun yliopisto suorittivat 1990-luvulla kaivauksia Kuuselankankaalla, Kierikinkankaalla, Korvalassa ja Purkajasuolla. Suoarkeologisesti mielenkiintoisia puuesineitä havaittiin suonkaivuun oheella. Oulun yliopisto on tehnyt alueella kaivauksia vuodesta 1993 lähtien jatkuvasti ja vuodesta 2005 lähtien myös Kierikkikeskus. Museovirasto on osallistunut kaivauksiin työllisyysmäärärahoilla.[1]

Tutkimustuloksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kulttuurien kehittyminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Iijoen muinaisen alajuoksun ja joensuun seudulla on asuttu tutkimusten mukaan varhaiskampakeraamiselta kaudelta 5000 eaa. aina Pöljän keramiikan kaudelle 2900 eaa. asti. Asutus vaikuttaa olleen katkeamatonta.[2]

Asukasluku näyttää kasvaneen. Yläjuoksulla olevilla varhaisilla asuinpaikoilla majojen lukumäärät ja esineistön määrä on pienempi kuin alajuoksun asuinpaikoilla. Tämä saattaa heijastaa elinolojen muuttumista ihmisille suotuisimmiksi. Myös ihmisten toiminnassa tapahtuu muutoksia. Varhaisissa kohteissa kivi-iskokset, keramiikan palasten ja esinelöydöt ovat levinneet tasaisesti asuinpaikan ympäristöön. Myöhemmin havaitaan keskittymiä, jossa esimerkiksi keramiikkaa löydetään yhdestä paikasta paljon, kiven iskennän säleitä toisesta paikasta ja meripihkaesineitä toisaalta. Tämä on tulkittu toimijoiden erikoistumiseksi eli ankarin tulkinta on, että joillakin ihmisillä oli ammatteja. Myös kaukokaupan merkit eksoottisista esineistä viittaavat tähän suuntaan: kaupattavien esineiden tulee olla tavallista taidokkaampia ja niitä pitäisi valmistaa paljon. Erikoistaidot tulevat tällöin tarpeeseen.[5]

Asuminen on kehittynyt maanpäällisistä kotamaisista asumuksista raskaammin rakennettujen asumusten suuntaan. Kaivauksista on saatu näyttöä hirsien käytöstä tukirakenteiden ja seinien pystyttämisessä. Pysyvien asumusten tekemiseen kannatti nähdä vaivaa, koska niitä ei tarvinnut enää liikutella. Asumuksen käyttöikä kasvoi, kun materiaali valittiin huolella. Lopulta kuitenkin maankohoamisesta johtuvan rannansiirtymän takia jouduttiin rakentamaan uusi asumus sukupolven välein. Talvista asumismukavuutta lisäsi pohjan osittainen kaivaminen maahan. Myöhemmin talot yhdistettiin välikäytävillä ja rivitaloissa saattoi olla yli kuusi taloa yhdessä.[5]

Keraamisen kulttuurien kirjo vaihtelee asuinpaikan korkeuden mukaan. Asuinpaikkaa on siirretty rannansiirtymän takia etenevän joensuun lähelle ja taakse on jäänyt hylättyjä asuinpaikkoja, joista on löydetty tunnistettavia esineitä ja keramiikkaa. Pahkakosken asuinpaikat ovat varhaista kampakeraamista kautta (Ka I). Seuraavaa eli tyypillistä kampakeramiikkaa (Ka II) on löydetty alempaa Kierikkikankaan ja Kotikankaan asuinpaikoilta. Kuuselankankaalta on löytynyt sekä tyypillistä kampakeramiikkaa että Kierikin keramiikkaa (Kie). Viimeksi mainittua tavataan myös Kierikinsaaresta ja Voima-Kuuselan asuinpaikoilta. Korvalasta löytynyttä Pöljän keramiikka (Pö) on kronologisesti nuorinta materiaalia.[2]

Löydettyjä kohteita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaivauksia tehdään edelleen vuosittain ja kokonaiskuva laajenee sen myötä. Tunnettuja tutkimuskohteita voidaan luonnehtia lyhyesti seuraavasti.

  • Pahkakoski: Alueet, jotka sijaitsevat noin 75 metriä merenpinnan yläpuolella (m.p.y.), tutkittiin Pahkakosken voimalaitoksen rakentamisen yhteydessä. Vain kohteessa Pahkakoski 2 löytyi pylväänpaikkoja muistuttavat jäänteet ja kohteessa Pahkakoski 6 havaittiin asumuspainauma, mutta muuten ei asumuksista tehty havaintoja. Kohteesta Pahkakoski 2 löytyi Säräisniemi 1 ja varhaisinta tyypillistä kampakeramiikkaa. Tunnetaan 12 asumuksen painannetta.[6][5]
  • Isokangas: Tunnetaan 12 asumuksen painannetta.[6]
  • Veeliksinaitaus: Kohde sijaitsee Iijoen pohjoisrannalla noin 70−60 metriä m.p.y. ja sieltä tunnetaan viisi asumuksen painannetta.[6][5]
  • Porrassuo: Kohde sijaitsee Iijoen pohjoisrannalla noin 70−60 metriä m.p.y. ja sieltä tunnetaan kuusi asumuksen painannetta.[6][5]
  • Suittisuo: Kohde sijaitsee Iijoen pohjoisrannalla noin 70−60 metriä m.p.y. ja sieltä tunnetaan seitsemän asumuksen painannetta.[6][5]
  • Kierikin sorakuoppa: Tunnetaan kuusi asumuksen painannetta, joista ainakin kaksi on tutkittu. Paikalta on löydetty tyypillistä kampakeramiikkaa.[6][7]
  • Kotikangas: Kohde sijaitsee Iijoen etelärannalla noin 60 metriä m.p.y.. Asumuksista on löydetty jäänteitä hirsisalvoksesta. Sisällä on kaksi liettä ja sisällä talon itäpäässä jätekuoppa. Talot muodostavat vain pieniä 2–3 talon ryhmiä, joita tunnetaan 12 asumuksen painannetta. Paikalta löydetty myös mustaksi maalattua keramiikkaa, jonka maalin pigmenttinä saattoi olla hematiittia. Astioita oli maalattu lähinnä sisäpinnastaan, mutta myös astian ulkopuolelta yläreunastaan. Paikalta löydettiin myös eläimiä- ja ihmisiä esittäviä savi-idoleita. Asuinpaikan ajoitus on noin 3500−2800 eaa.[5][6][8]
  • Kierikkikangas: Kierikkikankaalta on löydetty 66 asumuspainannetta, joista vain muutama on ehditty tutkia. Siellä sijaitsee Kierikkikeskus, jossa toimii matkailukeskus ja kivikautinen museo. Asuinpaikalta on löydetty tyypilliseen kamapakeramiikkaan liittyvää materiaalia ja ensimmäinen Kierikin löytökompleksin punamultahauta. Hautaus on tehty 3500 eaa. jälkeen.[9][10][4]
  • Kuuselankangas: Kohde sijaitsee Iijoen pohjoisrannalla noin 60 metriä m.p.y.. Asuinpainaumat ovat suorakulmaisen muotoisia ja sisältävät erilaisia rakenteellisia jäänteitä. Sekä sisällä että pihalla ovat kivettyjen liesien jäänteitä. Tunnetaan 24 asumuksen painannetta, joista ainakin 12 on tutkittu. Paikalta löydetty Kierikin keramiikkaa. Kattorakenteet oletetaan kevyiksi, sillä paalun jälkiä ei olla tavattu. Vuonna 2000 tutkittiin suorakaiteen muotoista rivitalon päätyhuonetta. Oleskelutilan lattiahiekka oli selvästi erottuvaa likamaata, jonka väri lienee liedestä peräisin. Pylvään kärjestä otettu hiilenpala antoi radiohiiliajoituksena talon iäksi 3500–3150 eaa. Lattialta löytyi Kierikin keramiikkaa. Muualla alueella oli hajallaan tyypillistä kampakeramiikkaa ja kivetty liesi, joka ajoitettiin 3650−3400 eaa. Kyseessä olivat edelliset asukkaat.[6][7][5][9]
  • Eteläharju: Pieni harjumainen 5 tai 6 asumuspainanteen kohde pohjoisrannalla, jonka koekaivaukselta löytyi Suomessa harvinainen kupariveitsi. Se luetaan kuuluvaksi Kuuselankankaan asuinpaikkaan.[11]
  • Kierikkisaari: Joen keskelle jäänyt saari, jonka eteläkärjestä löydettiin meripihkaa, nuolenkärkiä ja keramiikkaa, jota nykyään kutsutaan Kierikin keramiikaksi. Kaivauksissa löydettiin jäänteitä paaluista, jotka muodostivat maahan linjoja. Ne ovat voineet muodostaa nelikulmaisen muotoisen kivikautisen rakennelman, jonka kokoisia ei Suomesta tunneta muualla. Paikka on jäänyt osittain voimalaitoksen patoaltaan alle.[12]
  • Voima-Kuusela: Kohde sijaitsee noin 55 metriä m.p.y.. ja sieltä tunnetaan 41 asumuksen painannetta. Täällä on löydetty rivitalo, jossa on yhdistetty seitsemän huonetta toisiinsa. Kohteessa esiintyy pääasiassa Kierikin keramiikkaa. Tutkitun talon sisällä olleessa hiiltä sisältävästä kuopasta saatiin ajoitus 3500−3100 eaa. Huoneet, jotka erottuivat ympäristöstään likamaa-alueena, yhdisti toisiinsa välikäytävä. Näiden talojen yhteydestä tavattiin Kierikin keramiikkaa.[7][5][6][9]
  • Juutisenkangas: Tunnetaan 18 asumuksen painannetta.[6]
  • Korvala: Sieltä tunnetaan 68 asumuksen painannetta. Löytömateriaalissa on paljon Pöljän keramiikkaa ja hieman vanhempaa kampakeramiikkaa. Löytyi myös kaksiosainen paritalo, jonka seinät olivat kivistä ladottuja ja osittain myös lattia oli kivillä ladottu. Yhden huoneen koko oli 20 × 7 metriä. Asumukseen liittyi Pöljän keramiikkaa.[6][7][9]
  • Vuornos: Nuorin tiedetyistä kohteista ja sijaitsee noin 52 metriä m.p.y. Tunnetaan 15 asumuksen painannetta. Asuinpainanteet ovat syvempiä kuin yläjuoksun kohteissa ja huoneet on yhdistetty rivitalomaiseksi kokonaisuuksiksi. Aluetta ei ole vielä tutkittu.[6][5]
  • Välitalo: Pieni asutuskohde joen etelärannalla.
  • Purkajasuo: Suo- ja peltoalue, jonka turvekerroksen alta on löydetty tuhansia puuesineitä tai -osia, jotka on ihminen valmistanut tai käsitellyt.

Merkitys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tutkimukset ovat muuttaneet merkittävästi kuvaa kivikauden Pohjois-Suomesta. On käynyt ilmi, että 7 000–5 000 vuotta sitten asuneet ihmiset asuivat suurehkoissa kylissä ympäri vuoden, sillä kala- ja hyljesaaliit mahdollistivat sen. Ylijäämällä käytiin jopa kauppaa kauaksikin. Nämä ihmiset eivät siis olleet nomadeja, vuodenaikojen mukaan edestakaisin vaeltavia kansoja, kuten joskus on Suomen kivikautisten asukkaiden ajateltu olleen. Piinuolenkärkiä tuotiin Venäjältä ja meripihkakoruja Baltian maista. Kierikistä löytyi kesän 2007 kaivauksilta muun muassa purupihkaa. Löytö sai suurta kansainvälistä huomiota. 30. toukokuuta 2008 Kierikistä löydettiin ensimmäinen punamultahauta kivikaudelta.

Kierikki on myös tyypillisen kampakeramiikan alatyyppi: kierikinkeramiikaksi kutsuttu asbestikeraaminen keramiikkatyyppi oli käytössä noin 3500–3100 eaa.

Kierikkiin on tehty Suomen suurimpiin kuuluva arkeologinen Kierikkikeskus, joka on suosittu tutustumiskohde arkeologisine näyttelyineen ja kivikauden kylineen. Alueella on myös hotelli.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Vaneeckhout, Samuel: Sedentism on the Finnish Northwest Coast: Shoreline Reduction and Redused Mobility. Fennoscandia Archaeologica, 2008, XXV. vsk, s. 61-72. ISSN 0781-7126 Artikkelin verkkoversio. (PDF) Viitattu 22.10.2012.
  • Costopoulos, Andre & Vaneeckhout, Samuel & Paberzyte, Ieva & Hulse, Eva & Okkonen, Jari: Clear Evidence of Black Painted Typical Comb Ceramics at Kierikki. Fennoscandia Archaeologica, 2006, nro 23, s. 55-59. Helsinki: Suomen Arkeologinen Seura. ISSN 0781-7126 Artikkelin verkkoversio. (pdf)
  • Pesonen, Petro: Semisubterranean Houses in Finnland – a Review. (artikkeli julkaisusta "Hut and Houses – Stone Age and Early Metal Age Buildings in Finnland") Helsinki: Museovirasto, 2002. ISBN 951-616-079-4 (englanniksi)
  • Franzén, Patrik: Kevyttä ja kaunista – Yli-Iin meripihkalöydöt, s. 151–159. (kirjasta "Ei kiveäkään kääntämättä") Tornio: Oulun Yliopisto, 2009. ISBN 978-952-92-6079-9 Teoksen verkkoversio (pdf).

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e Vaneeckhout, Samuel: Sedentism ..., 2008, ss. 61–65
  2. ↑ a b c Franzén, Patrik: Kevyttä ja kaunista – Yli-Iin meripihkalöydöt, 2009
  3. ↑ Kierikki: Tutkimushistoria
  4. ↑ a b Sami Viljanmaa: YLI-II (28) Kierikinkangas: Yleisökaivaus kivikautisella asuinpaikalla 12.5.–21.9.2011 (PDF) 2012. Yli-Ii: Kierikkikeskus. Viitattu 24.10.2012.[vanhentunut linkki]
  5. ↑ a b c d e f g h i j Vaneeckhout, Samuel: Sedentism ..., 2008, ss. 65–70
  6. ↑ a b c d e f g h i j k l Pesonen, Petro: Semisubterranean Houses in Finnland, 2002, ss. 32–41 (taulukko, v. 2000 saakka)
  7. ↑ a b c d Pesonen, Petro: Semisubterranean Houses in Finnland, 2002, s. 30 (taulukko 5, v. 2000 saakka)
  8. ↑ Costopoulos & al.: Clear Evidence of Black Painted Typical Comb Ceramics at Kierikki, 2006
  9. ↑ a b c d Pesonen, Petro: Semisubterranean Houses in Finnland, 2002, ss. 16–17 (v. 2000 saakka)
  10. ↑ Viljanmaa, Sami : Punamultahauta Yli-Iin Kierikinkankaan kivikautiselta asuinpaikalta, 2009
  11. ↑ Arkeologinen laitos: Kuparikoristeet (Suomen esihistorian esineistö – Kivikausi) 2001. Helsingin yliopisto. Viitattu 25.10.2012.
  12. ↑ Franzén, Patrik: Kevyttä ja kaunista - Yli-Iin meripihkalöydöt, s. 151-159. (kirjasta "Ei kiveäkään kääntämättä") Tornio: Oulun Yliopisto, 2009. ISBN 978-952-92-6079-9 Teoksen verkkoversio (pdf).

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]