Kirjat Malakhi

Kirjat Malakhi
קִרְיַת מַלְאָכִי
vaakuna
vaakuna

Kirjat Malakhi

Koordinaatit: 31°44′N, 34°44′E

Valtio Israel
Hallintoalue Eteläinen hallintoalue
Perustettu 1951
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 4,60[1] km²
Väkiluku (2018) 23 124









Kirjat Malakhi (hepr. ‏קִרְיַת מַלְאָכִי‎), on kaupunki Israelissa eteläisellä hallintoalueella. Sen väkiluku oli vuoden 2018 lopussa 23 124.

Kaupungintalo.

Kirjat Malakhi sijaitsee Etelä-Israelissa noin 20 kilometriä Askalonin kaupungista koilliseen.[2]

Veteraanien muistomerkki.

Kirjat Malakhi perustettiin vuonna 1950 ja alun perin se oli Israeliin saapuville juutalaisille siirtolaisille tarkoitettu väliaikainen leiri. Nimi Kirjat Malakhi on hepreaa ja tarkoittaa enkelien kaupunkia. Nimi on viittaus Los Angelesin kaupunkiin Yhdysvalloissa, jossa asuneet juutalaiset rahoittivat ensimmäisten asuntojen rakennutamisen paikalle. Kaupunki alkoi kasvaa etenkin sitä ympäröivän maatalousalueen kehittyessä. Kaupungin pormestarina toimi jonkin aikaa myöhempi Israelin presidentti Moshe Katsav.[2]

Kirjat Malakhin asukasluku oli vuoden 2018 lopussa 23 124.[3] Vuonna 2002 vastaava lukema oli 19 100 ja vuonna 1968 7 500. Huomattava osa kaupungin juutalaisista saapui alueelle eri maista Aasiasta, Afrikasta ja Itä-Euroopasta.[2]

  1. Qiryat Mal'akhi citypopulation.de. Viitattu 22.5.2019. (englanniksi)
  2. a b c Fred Skolnik ja Michael Berenbaum: Encyclopaedia Judaica Volume 12 Kat-Lie, s. 193. Thomson Gale, 2007. ISBN 978-0-02-865928-2 (englanniksi)
  3. List of localities, in Alphabetical order (pdf) (Qiryat Mal'akhi) Central Bureau of Statistics. Viitattu 14.12.2019. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]