Kirjat Ono | |
---|---|
Näkymä Kirjat Onon kaupunkiin. |
|
vaakuna |
|
Kirjat Ono |
|
Koordinaatit: |
|
Valtio | Israel |
Hallintoalue | Tel Aviv |
Väkiluku (2018) | 39 986 |
Kirjat Ono (hepr. קריית אונו) on kaupunki Israelissa Tel Avivin hallintoalueella. Kaupunki on perustettu vuonna 1939 ja sen asukasluku oli vuoden 2018 lopussa 39 986.
Kirjat Ono sijaitsee Israelin keskiosassa. Noin kahdeksan kilometriä Kirjat Onosta länteen sijaitsee Tel Avivin kaupunki.[1]
Kirjat Ono perustettiin vuonna 1939 ja se tunnettiin alun perin nimellä Kefar Ono. Ono on historiallinen kaupunki, joka sijaitsi mahdollisesti muutaman kilometrin päässä nykyisestä kaupungista etelään. Sen ensimmäiset asukkaat olivat juutalaisia siirtolaisia eri Euroopan maista, sekä paikallisia beduiineja. Paikalle alettiin myöhemmin asuttaa maahan laittomasti saapuneita juutalaisia siirtolaisia. Hallinnollisesti Kirjat Onosta tuli oma kaupunkinsa vuonna 1992.[1]
Kirjat Onon asukasluku oli vuoden 2018 lopussa 39 986.[2] Vuonna 1948 paikan asukasluku oli 377, vuonna 1951 6 530, vuonna 1969 14 200 ja vuonna 2002 23 900.[1]