Kloogan keskitysleiri oli Viron Kloogassa natsimiehityksen aikana toiminut työleiri, joka päättyi noin 2 000 juutalaisen murhaan 19. syyskuuta 1944.[1]
Kloogan keskitysleiri perustettiin jo vuonna 1942, mutta se otettiin laajempaan käyttöön keskitysleirinä vasta elo–syyskuussa 1943.[1] Leiri oli Tallinnan–Paldiski -rautatien eteläpuolella. Se oli noin 1,279 neliömetriä ja sen ympärillä oli noin 2,5 metriä korkea piikkilanka-aita.[2] Vuonna 1943 sinne siirrettiin Kaunasin ja Vilnan ghetoista Liettuasta sekä Salaspilsin ghetosta, Latviasta, tuotuja juutalaisia.[1][3] Lisäksi tuotiin pieni määrä Virosta, Venäjältä ja Romaniasta. Vankeja oli leirillä noin 2 000–3 000. Leiri perustettiin Vaivaran keskitysleirin alaisuuteen. He työskentelivät Kloogan seudun teollisuuslaitoksissa, muun muassa puusepänverstailla ja betonitehtailla.
Kun sinne 29. syyskuuta 1943 tuotiin ensimmäiset 750 juutalaista oli siellä jo ennestään 650 juutalaista; 600 naista ja 50 miestä. Siellä oli sitä ennen ollut noin sata neuvostoliittolaista sotavankia.[3]
Neuvostoliiton joukkojen hyökätessä Viron alueelle elokuussa 1944 osa vangeista siirrettiin Puolaan.[3] Syyskuun 17. päivänä 1944 leiri määrättiin tyhjennettäväksi. Syyskuun 19. päivänä jäljelle jääneet noin 2 000 leiriläistä ammuttiin ja osa poltettiin ennen leirin johdon pakenemista Saksaan. 80 vankia pelastui piilottelemalla lähialueella.[3]
Keskitysleirialueella, Klooga-Aedlinnan rautatieseisakkeen pohjoispuolella, on useita keskitysleirin muistomerkkejä. Neuvosto-Viron aikana, vuonna 1951, pystytettiin hautakivi leiriltä löydettyjen vainajien hautapaikalle. Vuonna 1994 Viron ja Israelin valtioiden edustajat paljastivat muistomerkin juutalaisuhrien muistoksi.[4]