Kobolttioksalaatti

Kobolttioksalaatti
Tunnisteet
CAS-numero 814-89-1
PubChem CID 69946
Ominaisuudet
Molekyylikaava C2O4Co
Moolimassa 146,95 g/mol
Ulkomuoto Vaaleanpunaisia kiteitä
Sulamispiste 250 °C (hajoaa)[1]
Tiheys 3,02 g/cm3[1]
Liukoisuus veteen Ei liukene veteen

Kobolttioksalaatti (C2O4Co) on koboltti- ja oksalaatti-ionien muodostama ioniyhdiste. Yhdistettä voidaan käyttää hienojakoisen koboltin ja katalyytteinä käytettävien kobolttiyhdisteiden valmistuksessa.

Ominaisuudet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kobolttioksalaatti on huoneenlämpötilassa vaaleanpunaista kiteistä ainetta. Se ei käytännöllisesti katsoen liukene veteen, mutta liukenee hieman happoihin ja hyvin ammoniakkiliuoksiin. Kuumennettaessa noin 250 °C:n lämpötilaan kobolttioksalaatti hajoaa kobolttioksidiksi ja hiilidioksidiksi. Yhdisteestä tunnetaan kaksi kidevedellistä muotoa, jotka ovat dihydraatti (C2O4Co·2H2O) ja tetrahydraatti (C2O4Co·4H2O). Kuumennettaessa kobolttioksalaatin tetrahydraattia 100 °C:n lämpötilaan puolet kidevedestä poistuu ja muodostuu dihydraattia.[2][3][4]

Valmistus ja käyttö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kobolttioksalaattia voidaan valmistaa saostamalla vesiliukoisesta kobolttisuolan liuoksesta oksaalihapon tai alkalimetallioksalaattien avulla.[2][3]

Kobolttioksalaatin tärkein käyttökohde on hienojakoisen kobolttijauheen valmistus jauhemetallurgisia prosesseja varten. Sitä käytetään myös katalyyttinä ja katalyyttien valmistamiseen sekä vetysyanidin stabilisaattorina.[2][3][4]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b William M. Haynes, David R. Lide, Thomas J. Bruno: CRC Handbook of Chemistry and Physics, s. 4–60. (39th Edition) CRC Press, 2012. ISBN 978-1439880494 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 6.4.2016). (englanniksi)
  2. ↑ a b c H. Wayne Richardson: Cobalt compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2003. Viitattu 6.4.2016
  3. ↑ a b c John Dallas Donaldson & Detmar Beyersmann: Cobalt and Cobalt Compounds, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2005. Viitattu 6.4.2016
  4. ↑ a b Susan Budavari (päätoim.): Merck Index, s. 414. (12th Edition) Merck & Co., 1996. ISBN 0911910-12-3 (englanniksi)