Komputationalismi eli klassinen teoria on mielenfilosofian teoria, jonka mukaan mieli tai kognitio on automaattinen sääntöjärjestelmä symbolisten representaatioiden manipuloimiseksi. Aivojen katsotaan siis pohjimmiltaan olevan laskentaa suorittava järjestelmä. Yksinkertaistettuna asia usein esitetään niin, että komputationaalisen teorian mukaan aivot toimivat kuin monimutkainen tietokone, ja mieli on aivojen ylläpitämä tietokoneohjelma. Toinen tapa esittää asia on sanoa että "aivot ovat Turingin kone".
Komputationalismi on funktionalistinen, materialistinen ja representationalistinen teoria. Komputationalismin ongelmana on pidetty sitä, että älykkyyden tai tietoisuuden ja vain näennäisesti älykkään tai tietoisen käyttäytymisen välistä yhteyttä ei ole voitu määritellä tyydyttävästi. Komputationalismi ei kuvaa sitä, miten aivot saavat aikaan sen, että olemme tietoisia subjekteja. Lisäksi pidetään mahdollisena, että syntyäkseen tietoisuus tarvitsee aivoilta laskennan lisäksi joitakin muitakin ominaisuuksia.[1][2]
Tunnettuja komputationalisteja ovat Jerry Fodor, Zenon Pylyshyn, David Marr, Stevan Harnad ja Steven Pinker.
Komputationalismin katsotaan syntyneen 1950-luvulla ensimmäisten ohjelmoitavien tietokoneiden ja kognitiotieteen orastuksen myötä. (Joskin jo Gottfried Leibniz ja George Boole olivat esittäneet samansuuntaisia ajatuksia 1700 ja 1800-luvulla.) Tuolloin kehittyivät, rinta rinnan, tekoälytutkimus ja kognitiivinen psykologia, ja mielen toiminnalla alettiin nähdä olevan yhtäläisyyksiä tietokoneen toiminnalle. Tätä voi pitää kohtalokkaana erheenä; muistia, ajattelun perustaa ei ymmärretty hajautuneeksi.
Klassisen komputationalismin (eli ns. "symbolisen paradigman") on haastanut sen rinnalla kasvanut ja 1980-luvulla voimistunut konnektionismi, joka tarkastelee mieltä neuroverkon toimintana. Komputationalismi ja konnektionismi ovat molemmat laskennallisia näkökulmia mielen toimintaan, mutta ovat kuitenkin eri mieltä sekä mentaalisten representaatioiden että mentaalisten prosessien taustalla olevien laskennallisten mekanismien luonteesta: klassisen komputationalismin mukaan kombinatorinen konstituenttirakenne ja semantiikka on luonteenomaista mentaalisille representaatioille. Tämä tarkoittaa sitä, että mentaaliset tilat koostuvat erillisistä osista (jotka itsekin ovat mentaalisia representaatioita). Konnektionismin mukaan mentaaliset representaatiot koostuvat "subsymbolisten" hermoverkon elementtien ("neuronien" tai "noodien") aktivaatioeroista, missä nämä elementit itsessään eivät ole mentaalisia representaatioita.
Komputationalismi on lähtökohtaisesti hierarkkinen "ylhäältä alas" -strategia, jossa ongelmaa lähestytään vaiheittain. Brittiläinen kognitiotieteilijä David Marr esitti teoksessaan Vision (1981), että kognitiiviset prosessit voidaan jaotella kolmeen tasoon.[3]
Komputationalismi lähtee muutamasta taustaolettamuksesta:[4]
Lisäksi komputationalismin toimivuuden edellytyksenä on, että selitettävä ilmiö, viime kädessä kognitio, voidaan eritellä osiin joita voidaan tarkastella erillään (reduktionismi).