Konfirmaatioholismi

Konfirmaatioholismi tai tietoteoreettinen holismi on näkemys, jonka mukaan yksittäistä tieteellistä teoriaa ei voida testata eristyksissä, vaan teorian testaaminen riippuu aina muista teorioista ja hypoteeseista.^[1]

Esimerkiksi 1800-luvun ensimmäisellä puoliskolla tähtitieteilijät tekivät havaintoja Uranuksen radasta nähdäkseen, vastaako se Newtonin vetovoimalain ennustamaa rataa; näin ei ollut. Mahdollisia selityksiä oli paljon, kuten se, että teleskoopilla tehdyt havainnot olivat vääriä jostakin tuntemattomasta tekijästä johtuen; tai Newtonin lait olivat virheellisiä; tai Jumala liikuttaa eri planeettoja eri tavalla. Lopulta kuitenkin hyväksyttiin, että Uranuksen rataan vaikutti vielä tuntematon planeetta, jolloin oletus siitä, että aurinkokunnassa on seitsemän planeettaa, on virheellinen. Urbain Le Verrier laski tämän hypoteettisen planeetan likimääräisen sijainnin ja sen olemassaolo vahvistettiin vuonna 1846. Planeettaa kutsutaan nykyisin Neptunukseksi.

Konfirmaatioholismissa on kaksi puolta. Ensimmäinen on se, että havaintojen tulkinta on teoriasidonnaista (usein käytetään ilmaisua ”teoriapitoista”). Ennen kuin teleskoopilla tehdyt havainnot hyväksytään, voidaan tarkastella teleskooppien optiikkaa, teleskoopin kiinnitystä ja suuntausta, sekä sitä oletusta, että valo etenee suoraviivaisesti (jonka Albert Einstein osoitti vääräksi). Toinen puoli on se, että havaintoaineisto yksissään on riittämätöntä sen määrittämiseen, mikä teoria on oikea. Kukin edellä mainittu vaihtoehto saattaisi olla oikea, mutta lopulta vain yksi hyväksyttiin.

Siitä, että teorioita voidaan testata vain suhteessa toisiin teorioihin, seuraa, että on aina mahdollista väittää, etteivät sellaiset testitulokset, jotka vaikuttavat kumoavan jonkun suosiman teorian, itse asiassa kumoakaan teoriaa. Sen sijaan voidaan väittää, että testitulokset poikkeavat teorian tekemistä ennusteista siksi, että jokin toinen teoria on virheellinen tai tuntematon. Ehkä testilaitteisto oli vinossa siksi, että siivooja tönäisi sitä edellisenä yönä; tai ehkä kaikkeudessa on pimeää ainetta, joka selittää joidenkin galaksien erikoisen liikkeen.

Tästä seuraa, että tieteilijöiden tulee arvioida, mitkä teoriat hyväksyä ja mitkä hylätä. Käytännössä tällainen arviointi perustuu hypoteesien tilastolliseen testaamiseen, joka perustuu matemaattiseen tilastotieteeseen.

Konfirmaatioholismi suuntautuu ajatuksena naiivia falsifiointia vastaan, eli sitä ajatusta vastaan, että jokin teoria voitaisiin osoittaa vääräksi jonkin yksittäisen teorian kanssa epäyhteensopivan havainnon kautta.

Havaintojen teoriapitoisuus

Oletetaan, että teorian T perusteella voidaan odottaa havaintoa (eli tulosta) O:

${\displaystyle T\rightarrow O}$

Vaadittua havaintoa ei kuitenkaan tehdä, eli:

${\displaystyle \sim O}$

Tällöin modus tollens -periaatteella seuraa:

${\displaystyle \sim T}$

Kaikki havainnot hyödyntävät varhaisempia oletuksia p, jotka voidaan esittää seuraavasti:

${\displaystyle O\equiv \left(p_{1}\wedge p_{2}\wedge p_{3}\wedge \cdots \wedge p_{n}\right)}$

ja näin

${\displaystyle \sim O\equiv \sim \left(p_{1}\wedge p_{2}\wedge p_{3}\wedge \cdots \wedge p_{n}\right)}$

joka on De Morganin lakien perusteella sama kuin

${\displaystyle \sim \left(p_{1}\wedge p_{2}\wedge p_{3}\wedge \cdots \wedge p_{n}\right)\equiv \left(\sim p_{1}\vee \sim p_{2}\vee \sim p_{3}\vee \cdots \vee \sim p_{n}\right)}$.

Toisin sanoen siitä, että havainnon tekemisessä epäonnistutaan, seuraa vain se, että jonkin varhaisemman oletuksen, joka oli osana havainnon tekemisessä, tulee olla virheellinen. Näin sellainen havainto, joka vaikuttaa falsifioivan teorian, voidaan aina hylätä väittämällä, että joku sen taustalla olevista oletuksista on virheellinen; ja koska tällaisia taustalla olevia oletuksia on ääretön määrä, mikä tahansa havainto voidaan aina saada yhteensopivaksi minkä tahansa teorian kanssa.

Duhem-Quine -teesi

Vastaavasti teoria koostuu joukosta hypoteeseja h,

${\displaystyle T\equiv \left(h_{1}\wedge h_{2}\wedge h_{3}\wedge \cdots \wedge h_{n}\right)}$

ja näin

${\displaystyle \sim T\equiv \sim \left(h_{1}\wedge h_{2}\wedge h_{3}\wedge \cdots \wedge h_{n}\right)}$

josta seuraa

${\displaystyle \sim \left(h_{1}\wedge h_{2}\wedge h_{3}\wedge \cdots \wedge h_{n}\right)\equiv \left(\sim h_{1}\vee \sim h_{2}\vee \sim h_{3}\vee \cdots \vee \sim h_{n}\right)}$.

Toisin sanoen siitä, että jokin teoria osoittautuu virheelliseksi, seuraa, että jokin sen taustalla ollut hypoteesi on virheellinen. On aina mahdollista pelastaa falsifioitu teoria väittämällä, että vain eräs sen taustahypoteeseista in virheellinen; ja jälleen, koska tällaisia hypoteeseja on ääretön määrä, mikä tahansa teoria voidaan saada sopimaan yhteen minkä tahansa havainnon kanssa. Näin pelkästään havaintoaineiston perusteella on mahdotonta määrittää, onko teoria virheellinen.

Käsitteelliset skeemat

Teorian teoriakehikko (formaalinen käsitteellinen skeema) on yhtä avoin tarkistamiselle kuin teorioiden sisällöt. W. V. O. Quinen ajatuksen mukaan teoriat kohtaavat maailman kokonaisuutena.^[1] Ajatus on ongelmallinen analyyttinen-synteettinen-erottelulle, koska (Quinen näkemyksen mukaan) tällainen erottelu olettaa, että jotkut tosiseikat ovat tosia pelkästään kielen ansiosta. Jos käsitteellinen skeema on yhtä avoin tarkistamiselle kuin synteettinen sisältö, tällöin teoriakehikon ja teorian sisällön välillä ei ole uskottavaa eroa, koska analyyttisen ja synteettisen välillä ei ole eroa.

Vaikka alimääräytyneisyys ei osoitakaan Karl Popperin ensimmäisenä esittämää falsifioitavuuden periaatetta vääräksi, Popper itse myönsi, että teorian jatkuva ad hoc -korjailu tarjoaa sille keinon välttää falsifioiduksi tuleminen. Tällöin säästäväisyyden periaate eli Occamin partaveitsi tulee tärkeään osaan. Sen mukaan useammasta saman ilmiön selittävästä teoriasta tulee suosia yksinkertaisempaa — tässä tapauksessa sitä, joka on vähemmän riippuvainen jatkuvasta ad hoc -korjailusta.

Katso myös

• Alimääräytyneisyys
• Duhem–Quine-teesi
• Koherentismi
• Totuusteoria

Lähteet

• Curd, Martin & Cover, J. A. (toim.): ”Section 3, The Duhem-Quine Thesis and Underdetermination”, Philosophy of Science. W. W. Norton & Company, 1998.
• Davidson, D.: On the Very Idea of Conceptual Scheme. Proceedings of the American Philosophical Association, 1973-74, 17. vsk, s. 5–20.
• Duhem, Pierre: The Aim and Structure of Physical Theory. Princeton, New Jersey: Princeton University Press, 1954.
• Quine, W. V. O.: "Empirismin kaksi dogmia". Teoksessa Raatikainen, Panu (toim.): Ajattelu, Kieli, Merkitys - Analyyttisen filosofian avainkirjoituksia. Helsinki: Gaudeamus, 1997.
• Quine, W. V. O.: Word and Object. Cambridge, Mass.: MIT Press, 1960.
• Quine, W. V. O.: ”Ontological Relativity”, Ontological Relativity and Other Essays, s. 26–68. New York: Columbia University Press, 1969.

Viitteet

1. Kokkonen, Tomi: Teoriaholismi Tieteenfilosofian sanastoa. Helsingin yliopisto. Arkistoitu 27.5.2011. Viitattu 19.5.2009.

Käännös suomeksi

Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Confirmation holism