Konon Samoslainen

Konon Samoslainen (m.kreik. Κόνων ὁ Σάμιος, Konōn ho Samios, noin 280220 eaa.) oli antiikin kreikkalainen tähtitieteilijä ja matemaatikko. Hän oli kotoisin Samokselta ja kuoli luultavasti Aleksandriassa, jossa hän oli Ptolemaios III:n hoviastronomi. Konon antoi nimen Bereniken hiusten tähdistölle Ptolemaioksen vaimon Berenike II:n mukaan.

Kun Ptolemaios III oli sotaretkellä Persiassa uhrasi Berenike hiuksensa Afroditelle jotta hänen miehensä palaisi turvallisesti kotiin. Bereniken hiukset pantiin jumalattaren temppeliin Zefyrionissa, mutta ne katosivat. Temppelin vartijat olivat jo saamassa kuolemantuomion, kun Konon Samoslainen ilmoitti kuninkaalle, että hiukset ovatkin löytyneet taivaalta Afroditen lahjoittamana, jotta kaikki saisivat niitä ihailla.

Klaudios Ptolemaioksen Almagestissä Bereniken hiuksia ei mainita. Arkhimedes oli Kononin ystävä. Apollonios Pergeläinen kertoo, että Konon tutki myös kartioleikkausta.

Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Tämä tieteilijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.