Koronaviruspandemia Ahvenanmaalla

Koronaviruspandemia Ahvenanmaalla
Tartuntojen määrä maakunnassa (päivitetty 6. tammikuuta 2022)
Tartuntojen määrä maakunnassa (päivitetty 6. tammikuuta 2022)
Yleistä
Virus SARS-CoV-2
Tauti COVID-19
Lähtöpaikka Wuhan, Kiina
Ensimmäinen tapaus
Aika 22. maaliskuuta 2020
Tapaukset
Vahvistetut 1279

Tiedot päivitetty viimeksi 14. tammikuuta 2022.

Ahvenanmaan koronaviruspandemia on osa maailmanlaajuista koronapandemiaa. 13. tammikuuta 2022 mennessä maakunnassa oli vahvistettu 1279 tapausta.[1]

Ensimmäinen tapaus varmistettiin 22. maaliskuuta 2020, jolloin kahdella nuorella aikuisella todettiin tartunta. Näillä kahdella ei ollut mitään suhdetta toisiinsa, mutta molemmat olivat palanneet matkalta.[2]

Ahvenanmaan ensimmäinen koronaan liittyvä kuolemantapaus vahvistettiin 13. tammikuuta 2022.[3]

Ahvenanmaan maakuntahallitus on päättänyt suosittaa etätyötä koko maakunnan alueella. Lisäksi yksityistilaisuuksien järjestämistä ei suositella.[4]

Kaikki rokotukset tapahtuvat Ålands Postin tiloissa Jomalassa. 10. tammikuuta 2022 mennessä kaksi rokotetta oli saanut 75,2 % koko maakunnan väestöstä. Toistaiseksi maakunnassa annetaan kaikille ikäryhmille pelkästään Pfizer–BioNTechin rokotetta.[5]

  1. Här kan du följa med aktuell coronastatistik från Finland, Norden och världen – vaccinationer, smittspridning och dödsfall 2022. Svenska YLE. Viitattu 14.1.2022. (ruotsiksi)
  2. Första fallen av coronavirus bekräftade på Åland Hufvudstadsbladet. 22.3.2020. Viitattu 14.1.2022. (ruotsiksi)
  3. Första covidrelaterade dödsfallen på Åland Nya Åland. 13.1.2022. Viitattu 14.1.2022. (ruotsiksi)
  4. Coronaviruset, covid-19 5.1.2022. Ålands landskapsregering. Viitattu 14.1.2022. (ruotsiksi)
  5. Aktuellt om coronavaccineringen 14.1.2022. Ålands hälsa- & sjukvård. Arkistoitu 14.1.2022. Viitattu 14.1.2022. (ruotsiksi)