Koulutuksen historia käsittelee koulutukseen ja opetukseen liittyvien asioiden historiaa. Jo muinaisessa Egyptissä oli jonkin laista ammatillista koulutusta. Tuolloin miehet eivät yleensä valinneet itse ammattiaan, vaan ammatti valikoitui yleensä sen perusteella, mitä ammattia suvussa oli aiemmin harjoitettu. Tytöille, jotka eivät kuuluneet yhteiskunnan yläluokkiin, opetettiin kotitalouden hoitoa sekä musiikkia ja tanssitaitoa.[1]
Monesti varhaishistorian aikana koulutus ja uskonto liittyivät toisiinsa. Muinaisessa Intiassa koulut jakaantuivat hindulaisten veda-uskontoon perustuvaan koulukuntaan ja buddhalaiseen koulukuntaan.[2] Myös islamilaisessa maailmassa keskiajalla koulutuksessa uskonnolla oli suuri merkitys. Jossakin määrin koulutuksen välityksellä levitettiin islamin uskoa.[3]
Suomeen perustettu ensimmäinen yliopisto oli Turun akatemia, joka aloitti toimintansa 1640. 1686 kirkollinen määräys velvoitti vaatimusta kansan yleisestä lukutaidon opetuksesta.[4] 1866 Suomeen tuli ensimmäinen kansakoululaki.[5]