Kristillinen taide

William Blake, Ancient of Days, 1794.

Kristillinen taide on uskonnollista taidetta, joka sisältää kristinuskolle ominaisia teemoja ja kuvastoa. Kristillisen taiteen muodot vaihtelevat eri kirkkokuntien ja aikakausien välillä. Lähes kaikki kristilliset yhteisöt käyttävät taidetta jossain määrin uskonnollisten tunteiden ja viestien välittämiseen.

Kaikkien eri kirkkokuntien taiteelle yhteistä kuvastoa ovat Jeesusta ja hänen elämänvaiheitaan sekä opetuslapsiaan käsittelevät aiheet. Myös Vanhan testamentin tapahtumat ja henkilöt ovat kristillisessä taiteessa yleisiä aiheita. Etenkin katolisen kirkon ja ortodoksisen kirkon perinteessä myös Neitsyt Maria ja kirkon kanonisoimat pyhät ovat keskeisiä hahmoja.

Kristillisen taiteen synty ja edeltäjät

Kristillisen taiteen syntyyn vaikuttivat muun muassa seuraavat asiat. Ensinnäkin juutalaisuus kielsi kuvan teon Jumalasta.^[1] Toiseksi Egyptissä oli palsamoitujen ruumiiden kasvoliinaan maalattu vainajan kasvot. Tämä oli tärkeä kristillisen taiteen edeltäjä. Myös antiikin myyttejä kuvaava taide vaikutti kristilliseen taiteeseen.

Esimerkiksi Orfeus kuvattiin nuorena parrattomana miehenä, jolla oli hartioillaan lammas. Tämä kuva-aihe siirtyi suoraan kristinuskon Kristus ja hyvä paimen -teoksiin. Ne ovat vanhimpia kuvia Kristuksesta.^[2] Myös riikinkukko siirtyi suoraan pakanallisesta kuvastosta kristilliseen. Sitä käytettiin haudoissa iankaikkisen elämän symbolina.

Katakombitaide – vainotun kristinuskon taide

Iktys.

Vainotut kristityt kokoontuivat usein katakombeissa. Katakombien seiniltä löytyy vanhin kristillinen taide. Teokset ovat yksinkertaisia seinäpiirustuksia, jotka kuvaavat kristittyjen uskoa. Ne olivat samalla uskontunnustuksia eli symbolien käyttö oli keskeistä. Tyypillinen symboli on kala, koska kala-sana on kreikaksi ”Ikthys”, joka sisältää alkukirjaimet alkukristillisestä uskontunnustuksesta ”Jeesus Kristus, Jumalan Poika, Pelastaja”.

Katakombitaiteessa karitsa on yleinen kuva-aihe ja se kuvaa Kristuksen uhrikuolemaa. Kolmas tärkeä aihe on kyyhkynen oliivipuun oksa suussaan. Kyyhkynen toi Nooalle tiedon vedenpaisumuksen loppumisesta,^[3] joten tämä kuva-aihe symboloi toivoa. Vanhatestamentillinen Joona ja valas -aihe on myös yleinen katakombeissa. Se viittaa Kristuksen ylösnousemukseen (Joona oli kolme päivää valaan vatsassa,^[4] Jeesus kolme päivää kuolleena).^[5][6] Ihminen kädet ylhäällä on tyypillinen kuva alkukristillisyydessä. Se on juutalainen rukousasento.^[7]

Kreikankieliset khi ja roo -kirjaimet päällekkäin laitettuina muodostavat Kristus-monogrammin.

Katakombeista löytyy Jeesuksen Kristuksen kuvia vain vähän. Kristus-monogrammi eli khii-roo-tunnus oli sen sijaan yleinen (muodostuu kreikankielisen Kristus-sanan (XPIΣTOΣ) kahdesta ensimmäisestä kirjaimesta).

Kirkkoisä Klemens Aleksandrialaisen (200-luvulla) suositukset kristillisiksi tunnuksiksi olivat kala, laiva, ankkuri ja kyyhkynen.

Konstantinolainen käänne – kristinuskon ja Rooman valtakunnan yhteistyö

Rooman keisari Konstantinus Suuri alkoi ensimmäisenä suosia kristinuskoa. Kasteen Konstantinus otti vasta kuolinvuoteellaan. Myöhemmin Kiovan ruhtinaan Vladimirin kaste vuonna 988 rinnastettiin Konstantinuksen kasteeseen.

Venäjällä korostettiin Vladimirin asemaa rinnastavilla kuviaiheilla:

• Konstantinus Suuren kaste – Kiovan ruhtinaan Vladimirin kaste
• Konstantinus Suuri ja äitinsä Helena – Vladimir ja isoäitinsä Olga

Vuonna 325 Konstantinuksen koollekutsumassa Nikean kirkolliskokouksessa päätettiin, että Kristusta sai kuvata vain ihmisen hahmossa.

Mulviuksen sillan taistelu (missä Konstantinus Suuri voitti kilpailijansa Rooman keisariudesta) sijoittuu antiikin astrologiassa ajankohtaan, jolloin tähtikuviot olivat härkä, kotka, ihmishahmoinen jumala sekä leijona. Näitä alettiin käyttää evankeliumien kirjoittajien tunnuksina:

• enkeli: Matteus
• leijona: Markus
• härkä: Luukas
• kotka: Johannes

Latinalainen risti.

Ristiinnaulittua Jeesusta alettiin kuvata vasta 400-luvulla. Risti muodostui nopeasti Kristuksen lunastustyön ja kuoleman voittamisen merkiksi.

Idän kirkko

Antiikki

Aluksi Jeesus kuvattiin lyhyttukkaisena parrattomana nuorukaisena kuten Orfeusta oli kuvattu. Toisen perinteen mukaan hänet kuvattiin parrakkaana ja tummatukkaisena (muistutti antiikin filosofeja; tämä tapa oli suosittu idässä).

Antiikin hedelmällisyysriittien kuvasto: viinirypäleet ja -köynnökset, viini ja viininpoljenta, putti sekä riikinkukko siirtyivät suoraan kristinuskon paratiisin kuvastoksi ja kuvaamaan sen yltäkylläisyyttä, ylösnousemista ja ehtoollista.

Bysantti

Pääartikkeli: Bysantin taide

500-luku oli Bysantissa loiston aikaa. KeisariJustinianus I ja hänen puolisonsa Theodora rakennuttivat Konstantinopoliin Hagia Sofia -kirkon, joka oli omana aikanaan jättiläismäinen: kupolin halkaisija on 31 metriä ja se on 56 metrin korkeudessa.^[8]

Jeesusta Kristusta kuvaava mosaiikki.

Mosaiikkista tuli suosittu tapa tehdä kuvia kirkkoihin. Tekniikka on kestävä ja näyttävä. Värjätyn lasin ohella kultalehti oli suosittu materiaali. Vaivalloisuutensa ja arvokkuutensa vuoksi mosaiikkeja tehtiin yleensä vain kirkon tärkeimpiin osiin.

Kun kristinusko oli levinnyt hoviin ja keisariin asti myös Jeesusta kuvattiin hoviasussa kruunu päässään.

Koillis-Italian Ravennasta tuli suuri kirkkotaiteen keskus, kun Bysantin joukot valtasivat sen ja sinne rakennettiin upeasti tehtyjä kristillisiä mosaiikkitöitä.^[8]

Pallon päällä istuva Kristus kuvaa Kristusta kaikkivaltiaana maailman hallitsijana.

Ympyrä on kaikkeuden ja iankaikkisuuden vertauskuva. Neliö kuvaa maailmaa. Neliömäinen sädekehä ihmisen pään ympärillä kuvaa sitä, että kuvan henkilö oli kuvan tekohetkellä elossa.

Ikonoklasmi eli kuvakielto tai kuvainraasto järisytti Bysanttia 700-luvulla. Sen aloitti keisari Leo III vuonna 730. Perusteena oli väite, että kuvia palvottiin. Kaikki ihmistä esittävät pyhät kuvat tuhottiin ja korvattiin risteillä ja ornamenteilla. Kuvien tekijöitä ja munkkeja vainottiin, jopa munkinpuku kiellettiin. Ravenna ei kuulunut siihen aikaan enää Bysanttiin, joten sen taideaarteet säilyivät.^[9]

Ikonit

Jumalansynnyttäjä Neitsyt Maria ja Jeesus-lapsi. Ikoni 900-luvulta.

Ikoni on ortodoksisessa perinteessä pyhä kuva (sana tulee kreikan kielestä). Ikonin tarkoitus aikoinaan oli synnyttää rukouksen mieltä ja opettaa lukutaidotonta kansaa ja ikonit ovat yhä tärekä osa ortodoksien uskonelämää. Ikonimaalaus ei ole kopiointia, vaan saman aiheen toistoa (kuvaa voi muokata hieman).^[10]

Maria-ikoneissa on kirjaimet MP (=Mater) ja θV (=θeou) eli ”Jumalan Äiti”.

Jeesus-ikoneissa on kirjaimet IC (=Iesous) ja XC (=XPIΣTOΣ) eli ”Jeesus Kristus”.

Venäjällä Marian kunnioittamisesta tuli hyvin suosittua, koska se sulautui vanhaan maan äiti -kulttiin.

Ortodoksisessa perinteessä on tyypillistä, että ikoneja suudellaan kunnioituksen osoittamiseksi.

Kristus käsittätehty on ikoni, jossa Kristuksen kasvot ovat kuvattuna valkoisessa liinassa. Perimätiedon mukaan Jeesus kuivasi kasvonsa liinaan, johon jäi hänen kasvojensa kuva.^[11]

Läntisen kristillisen kuvataiteen historia

Keskiaika

Rooman valtakunnan sorruttua ja kansainvaellusten tuotua suuria määriä pakanallisia ei-kristittyjä germaani- ja muita kansoja kristilliselle alueelle alkoi kirkolla suuri lähetysurakka. Tätä tehtävää suorittivat erityisesti benediktiiniläismunkit. Koska kansa oli lukutaidotonta, kirkon seinien ja sisäkaton maalauksista kansa oppi perusasioita Raamatusta ja pyhimysten elämästä (jumalanpalvelus oli latinaksi). Kirkkomaalauksista käytettiin nimitystä ”köyhien Raamattu” (latinaksi Biblia pauperum).

Keskiajalle oli tyypillistä symbolistinen taide eli tärkeintä ei ollut kuvan vastaavuus alkuperäiseen ihmiseen, vaan se, mitä sanomaa kuva pystyi kertomaan. Osana tätä oli arvoperspektiivi eli tärkeät asiat ja ihmiset maalattiin muita suurempina.

Keskiajalla kristinusko vaikutti voimakkaasti koko läntisen yhteiskunnan arvomaailmaan. Tästä käytetään termiä keskiajan katolinen yhtenäiskulttuuri. Tärkeintä ei ollut maallinen elämä, vaan pyrkiminen tuonpuoleisuuteen. Ihminen kuvattiin hoikkana, jopa laihana, ja kalpeana – askeettisuuden ihannointi näkyy kuvakielessä.

Giotto, Juudaksen suudelma, vuosien 1304 ja 1306 väliltä. Padovan Cappella degli Scrovegni.

Italialainen Giotto (1267–1337) oli ensimmäinen taiteilija, joka alkoi keskiajalla kuvata ihmisiä todentuntuisesti. Hän oli tärkeä renessanssin edeltäjä.

Renessanssi

Leonardo da Vinci: Pyhä ehtoollinen (1498). Santa Maria delle Grazien luostari, Milano, Italia.

Renessanssi (noin 1450–) oli Italiasta alkunsa saanut taidesuuntaus, joka tarkoittaa antiikin ”uudelleen syntymistä”. Tämä tarkoitti antiikin taiteesta inspiroitumista, anatomian opiskelua ja piirtämisen tärkeyttä. Ihmisyyden korostaminen näkyi ihmisen voimakkuuden ja lihaksikkuuden korostamisessa. Kuuluisia renessanssitaiteilijoita ovat muun muassa Michelangelo, Rafael ja Leonardo da Vinci. Aikalaiset paavit, piispat ja luostarit tilasivat heiltä paljon kristillistä taidetta.^[12]

Reformaatio

1500-luvun protestanttinen reformaatio pyrki selkeyttämään kirkkotilaa. Varsinkin reformoitu kirkko (Jean Calvin; Sveitsi, Hollanti, Skotlanti) pyrki hyvin pelkistettyyn ja paljaaseen kirkkotilaan. Joissain kirkoissa alttaritaulun sijaan ripustettiin raamatuntekstejä, esimerkiksi kymmenen käskyä.^[13]

Reformaatio toi Länsi- ja Keski-Euroopaan ikonoklasmin aallon. Radikaaleimmat kuvainraastajat olivat ääriprotestantteja, jotka halusivat puhdistaa kirkot paitsi katolisesta opista, myös katolisesta kirkkotaiteesta. He särkivät pyhimysten patsaita ja yrittivät tuhota kirkkojen seinämaalauksia. Vähemmän tuhoisa ja yleisempi tapa monessa protestanttisessa kirkossa oli, että katolisen ajan kirkkomaalaukset maalattiin piiloon (varsinkin niin sanotun puhdasoppisuuden aikana 1500-luvun lopussa ja 1600-luvulla; näitä on myöhemmin pystytty palauttamaan).

Barokki

Barokin ajalla 1600-luvulla oli tyypillistä mahtavuus, raskaus, koristeellisuus ja spiraaliliike. Katolinen kirkko oli aloittanut vastahyökkäyksen protestantismia vastaan ja erityisesti protestantiselta uskolta takaisin valloitetuille alueille rakennettiin monia barokkityyppisiä kirkkoja (näin esimerkiksi Tšekissä). Katoliset barokkikirkot ovat runsaasti koristeltuja.

Yleisiä piirteitä läntisestä kristillisestä kuvataiteesta

Hans Memling, Veronica ja liina, noin 1470.

Mandylion eli Pyhän Veronican liina tai hikiliina on lännessä samassa asemassa kuin ”Kristus käsittätehty” idässä. Legendan mukaan Veronica tarjosi ristiään kantavalle Jeesukselle liinaa, johon Jeesus pyyhki hikiset kasvonsa.^[14] Liinaan jäi Jeesuksen kasvojen kuva. Samaan pyrkimykseen nähdä Jeesuksen oikeat kasvot liittyy myöhemmin Torinon käärinliina. Monet uskovat sen syntyneen Jeesuksen ylösnousemisen yhteydessä. Tieteellisten tutkimusten mukaan Torinon käärinliina on peräisin keskiajalta.

Giotto, Kuninkaiden kumarrus, noin 1306.

Kuninkaiden kumarrus ja Jeesus-lapsi on hyvin yleinen kuva-aihe läntisessä kristillisyydessä (kuninkaat = kolme itämaan tietäjää).^[15] Keskiajalla varsinkin Pohjois-Saksa oli kuva-aiheen keskus. Kölnin tuomiokirkossa uskottiin olevan kolmen kuninkaan pyhäinjäännöksiä eli reliikkejä. Kun kristinusko levisi Pohjoismaihin, Ruotsin vaakunaan tuli kolme kruunua (Tre Kronor).

Keskiajalla maalauksissa ja veistoksissa kuvattiin usein pyhimyksiä ja apostoleja. Pyhät henkilöt tunnistaa kuvissa heidän päätään tai koko vartaloaan ympäröivästä pyöreästä, soikeasta tai ristin muotoisesta sädekehästä. Apostolit puolestaan tunnistaa heidän attribuuteistaan: Pietari (avain), Paavali (miekka), Andreas (Andreaksen risti), Jaakob vanhempi (pyhiinvaeltajan puku, sauva ja simpukankuori tai esitetty ratsastajana), Johannes (bysanttilaisessa taiteessa parrakas vanhus, länsimaisessa parraton ja lempeäkasvoinen, kädessä kalkki, josta nousee käärme), Filippus (ristisauva tai Antoniuksen risti), Bartolomeus (kirja ja veitsi, joskus nyljetty ihmisennahka), Tuomas (peitsi ja suorakulma), Matteus (kukkaro, piilukirves tai miekka), Jaakob nuorempi (vanutusjousi, nuija, sauva tai lippu), Juudas Iskariot (kukkaro) sekä Mattias (peitsi ja kirves).^[16]

Triptyykki tarkoittaa kuvaa, joka on jaettu kolmeen lohkoon. Triptyykin taustana ovat keskiaikaiset alttarikaapit, joissa kahdella sivulohkolla voitiin peittää keskiosa, joka oli näkyvillä vain suurina juhlapäivinä.

Taide on ollut aina oman aikansa kuvaaja. 1700-luvun valistuksen ja tieteen nousun aikakausi (muun muassa 1600-luvun Isaac Newtonin vaikutus) näkyy muun muassa William Blaken töissä.

Moderni kristillinen kuvataide

Modernin kuvataiteen synty 1800- ja 1900-luvuilla (muun muassa impressionismi, ekspressionismi, kubismi, surrealismi, pop-taide…) tarkoitti uuden taiteen paradigman syntyä. Vanhat kristilliset kuva-aiheet ovat kuitenkin pitäneet pintansa. Monet taiteilijat haluavat esitellä oman näkemyksensä länsimaisen taidehistorian klassisista, kristillisistä aiheista (erityisesti ristiinnaulitsemisesta). Esimerkki tästä on Marc Chagallin työ Valkoinen ristiinnaulitseminen (1938)^[17]. Salvador Dalí on maalannut paljon kristillisaiheisia töitä, esimerkiksi kaksi surrealistista ristiinnaulitsemista^[18][19].

Katso myös

• Kirkkoarkkitehtuuri
• Kirkkotaide
• Kristilliset symbolit

Lähteet

Kirjallisuus

• Due, Andrea & Laboa, Juan Maria: Kristinusko 2000 vuotta. Helsinki: Kirjapaja, 1998.
• The Catholic Encyclopedia - http://www.newadvent.org/cathen/
• http://www.ort.fi/sivut_ortodoksisuus/kirkkotaide/ikonitaide.php (Arkistoitu – Internet Archive)
• http://www.ortodoksi.net/tietopankki/esineet/ikonit/kasittatehty_kristus.htm (Arkistoitu – Internet Archive)

Viitteet

1. 2.Moos. 20:4
2. Due & Laboa 1998, s. 28.
3. 1. Moos. 8:6–12
4. Joona 2:1
5. Luuk. 18:31–34
6. Luuk. 24:1–8
7. Ps. 63:4–5
8. Due & Laboa 1998, s. 88-91.
9. Peltomaa, Laulaja, Muola ym.: Uskonnon käsikirja, s. 390. Opintoverkko, Kariston kirjapaino Oy 2009.
10. http://www.ort.fi/sivut_ortodoksisuus/kirkkotaide/ikonitaide.php (Arkistoitu – Internet Archive)
11. http://www.ortodoksi.net/tietopankki/esineet/ikonit/kasittatehty_kristus.htm (Arkistoitu – Internet Archive)
12. Andrea Due ja Juan Maria Laboa: Kristinusko 2000 vuotta, s. 200-203. Kirjapaja, Helsinki 1998.
13. Peltomaa, Laulaja, Muola ym.: Uskonnon käsikirja, s. 391. Opintoverkko, Kariston kirjapaino Oy 2009.
14. Andrea Due ja Juan Maria Laboa: Kristinusko 2000 vuotta, s. 27. Kirjapaja, Helsinki 1998.
15. Matt. 2:1–12
16. Valkeapää, Leena (toimitus): Taidehistorian sanasto Jyväskylän yliopisto - Taidehistoria. Viitattu 24.9.2019.
17. http://www.abcgallery.com/C/chagall/chagall98.html
18. http://en.wikipedia.org/wiki/File:Christ_of_Saint_John_of_the_Cross.jpg
19. http://panathinaeos.files.wordpress.com/2009/04/dali1.jpg (Arkistoitu – Internet Archive)