Kristinusko Etelä-Koreassa

Tämä artikkeli kertoo kristinuskosta Korean tasavallassa eli Etelä-Koreassa. Kristinusko on Etelä-Korean suurin uskonto. Etelä-Korean väestöstä 19,7 prosenttia kuuluu protestanttisiin kirkkoihin ja 7,9 prosenttia roomalaiskatoliseen kirkkoon.[1]

Kristillinen lähetystyö saapui Koreaan 1800-luvun lopulla. Erityisesti Korean sodan jälkeen kirkot ovat kasvaneet valtavasti. Etelä-Koreassa toimii maailman suurin kristillinen seurakunta, helluntailainen Yoido Full Gospel Church, johon kuuluu noin 800 000 jäsentä. Korean kirkot ovat lähettäneet tuhansia lähetyssaarnaajia ympäri maailmaa.[2]

Etelä-Korean ekumeeniset kirkot olivat 1960- ja 1970-luvuilla taistelun demokratian ja ihmisoikeuksien puolesta. Näissä kirkoissa kehittyi mm. minjung-teologia. 1980-luvulla Etelä-Korean kirkot aloittivat rauhan- ja yhdistymisliikkeen Pohjois-Korean kristillisen yhteisön kanssa.[2]

Kirkkojenväliset järjestöt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etelä-Korean Assemblies of God liittyi kirkkojen kansalliseen neuvostoon vuonna 1997. Etelä-Koreassa toimii myös Korean evankelinen yhteisö, joka on yhteydessä Maailman evankeliseen allianssiin.[2]

  1. Countries: South Korea Central Intelligence Agency: World Factbook. Viitattu 24.9.2023. (englanniksi)
  2. a b c Maat: Etelä-Korea World Council of Churches. Viitattu 24.9.2023. (englanniksi)