Kuritus

Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmat tarkemmin. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
Tarkennus: Varsinkin artikkelin loppuosa (kurituksen vaikutukset) kaipaa parempia lähteitä. Aiheesta on tehty tieteellistä tutkimusta vaikka kuinka, ks. esim. http://en.wikipedia.org/wiki/Corporal_punishment_in_the_home#Differing_views_about_parental_spanking

Kuritus tarkoittaa toimenpiteitä, joilla yritetään pakottaa toinen ihminen, ihmisryhmä tai eläin järjestykseen tai noudattamaan sääntöjä, tilanteessa, jossa sääntörikkomus on tapahtunut tai tapahtumaisillaan. On tyypillistä, että kurituksen kohde on alistetussa asemassa.

Kuri-sanaan viittaavaa kuritus-käsitettä on käytetty useissa yhteyksissä, ja käyttötarkoituksestaan riippuen sillä on tarkoitettu hieman eri asioita. Kuri viittaa useimmissa käyttötarkoituksissaan toisen ihmisen tai ihmisryhmän aikaansaaman ulkoisen pakon ja vallankäytön, usein fyysisen väkivallan tai sen uhan avulla luotavaan järjestykseen (esm. kirkkokuri, koulukuri, puoluekuri, sotilaskuri, vrt. kurinalaisuus). Myös suomalaiset sananlaskut ja Raamattu tuntevat kurin "Joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee." Sananlaskujen kirjassa puolestaan puhutaan kurituksesta: ”Joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan; mutta joka häntä rakastaa, se häntä ajoissa kurittaa” (Snl. 13:24).

Usein kurituksella tai ruumiillisella kurituksella tarkoitetaan erityisesti lapsen pahoinpitelyä, jolla tähdätään kasvatuksellisen päämäärän saavuttamiseen fyysisen väkivallan keinoin. Ruumiillinen kuritus kiellettiin valtion kouluissa jo 6. kesäkuuta 1914[1]. Suomessa keskustelua ruumiillisen kurituksen oikeutuksesta ja tarpeellisuudesta käytiin erityisen vilkkaana 1970-luvun lopussa. Suomessa vanhempien kuritusoikeus poistettiin rikoslaista 1979, ja vuonna 1984 alussa ruumiillinen kuritus kiellettiin kokonaan toisena maana maailmassa.[2] Ruotsissa kuritus kiellettiin jo vuonna 1979, jota ennen sitä ei ollut kielletty yhdessäkään maassa. Suomen laissa lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta asetetaan kasvatukselle seuraava tavoite: "Lasta tulee kasvattaa siten, että lapsi saa osakseen ymmärtämystä, turvaa ja hellyyttä. Lasta ei saa alistaa, kurittaa ruumiillisesti eikä kohdella muulla tavoin loukkaavasti."[3][4][5]

Kuritus Suomen lainsäädännössä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ruumiillisen kurituksen lainsäädännöllinen asema Euroopassa:
  Kielletty sekä kotona että koulussa
  Koulussa kielletty, kotona sallittu
  Sallittu sekä kotona että koulussa

Suomessa lasten ruumiillinen kuritus kiellettiin vuonna 1984.[6]

Lainsäädäntö Suomessa lähtee siitä, että lapsilla on samat oikeudet tulla suojelluksi väkivallalta kuin aikuisilla. Lapsiin kohdistuva väkivalta, myös ruumiillinen kuritus, ovat rikoslain mukaan pahoinpitelyä, tai törkeää pahoinpitelyä, mikäli siitä seuraa lapsen vammautuminen. Alle 18-vuotiaaseen kohdistunut tai lähisuhteessa tapahtuva lieväkin pahoinpitely on virallisen syytteen alainen rikos. Tämä merkitsee sitä, että virallinen syyttäjä voi vaatia tekijän tuomitsemista rangaistukseen, vaikkei pahoinpitelyn uhri sitä vaatisikaan. Lastensuojelulain mukaan jokaisella valtion, kunnan ja seurakunnan työntekijällä on velvollisuus ilmoittaa ilmeisessä lastensuojelun tarpeessa olevasta lapsesta kunnan lastensuojeluun.

Alun perin rikoslaissa (39/1889) määrättiin, että jos 7–15-vuotias lapsi oli syyllistynyt rikokseen, vanhempain tahi sen, jonka hoidossa ja valloissa lapsi on, tai toimeenpanevan viranomaisen pitää sitä huoneessa toteensaatavasti kurittaa.[7] Pahoinpitelyä koskevassa luvussa säädettiin, että jos kurittaja on kuritusvaltaansa käyttäessään saattanut kuritetulle ainoastaan vähäisen vamman tai ei vammaa ollenkaan, ei rangaistusta tullut tuomita.[8] Siltä, joka kuritti aiheettomasti, voitiin riistää edusmiesoikeus.

Kuritusväkivalta Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty päivitettäväksi, koska sen sisältö on osin vanhentunut.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
Tarkennus: tutkimukset, joihin tekstissä viitataan, ovat jo aika vanhoja eivätkä välttämättä vastaa nykyistä tilannetta

Lastensuojelun keskusliitto on esittänyt, että kurituksen sijaan puhuttaisiin kuritusväkivallasta, koska kyseessä on selkeästi rikos, väkivalta, joka kohdistuu puolustuskyvyttömään lapseen. Sanan kehitti liiton erityisasiantuntija Heikki Sariola.

Sekä uusimman valtakunnallisen lapsiuhritutkimuksen (Ellonen ym. 2008) "Lasten ja nuorten väkivaltakokemukset"[9] että aikuisilla tehtyjen tutkimusten mukaan (esim. Lastensuojelun keskusliiton Omnibus-tutkimus [10] naiset ja äidit käyttävät ruumiillista väkivaltaa lasten kasvatuksessa miehiä useammin. Yleisempiä lapsiin kohdistuvia väkivaltaisia tekoja ovat tukistaminen ja näpsäyttäminen tai lyöminen esimerkiksi kasvoihin tai sormille. Nämä ovat myös tekoja, joihin naiset tutkimusten mukaan syyllistyvät miehiä useammin.

Naiset näyttävät kyllä asennetasolla vastustavan lapseen kohdistuvaa kuritusväkivaltaa miehiä yleisemmin (naiset 19 %, miehet 32%), mutta tekojen tasolla he kuitenkin käyttävät lapsiin kohdistuvaa kuritusväkivaltaa useammin kuin miehet. Esimerkiksi lähes 60 prosenttia naisista tukisti lastaan, miesvastaajista puolet. Naiset myös esimerkiksi näpäyttävät lastaan sormille miehiä useammin (naiset 33%, miehet 27%). On huomattava, että erot miesten ja naisten käyttäytymisen välillä ovat tilastollisesti merkitseviä. Niin sanottuun piiskaamiseen eli selkään tai takamukseen lyömiseen erilaisilla välineillä miehet ja naiset syyllistyvät yhtä usein.[10][11].

Naisten väkivaltaisessa käytöksessä näyttäisi korostuvan erityisesti omien tunteiden ja impulssikontrollin heikko hallinta[12], kun pinna palaa lyödään lasta[10][11]. Tämä piirre on tullut esiin myös muussa naisten tekemässä perheväkivallassa.[13]

Suomalaiset näyttävät muutenkin hyväksyvän lapseen kohdistuvan väkivallan. Esimerkiksi ns. piiskaamista puolet vastaajista pitää ruumiillisena kurituksena, ei pahoinpitelynä. Myös lapsen tukistaminen on yleistä, 62 prosenttia ja läimäyttäminenkään ei 40 prosentin mielestä ole väkivaltaa vaan ruumiillista kurittamista. 50% suomalaisista tukistaa lapsiaan, 27% näpäyttää sormille, 16% läimäyttää, 12% nipistävää ja 7% piiskaa lapsiaan. Jopa hengenvaarallista vauvan tai lapsen ravisteluakaan ei kolmasosa suomalaisista pidä pahoinpitelynä.[10][11]

Kuritus mustan kasvatuskulttuurin ilmentymänä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuritus on osa ns. mustaa pedagogiikkaa ja -kasvatuskulttuuria, ja sen puolustamisessa helposti sotketaan pakon ja väkivallan käsitteet olettaen, että lapsen pakottamisen tulisi tarkoittaa tahallista kivun aiheuttamista tai äärimuodossaan lapsen pahoinpitelyä rangaistustarkoituksessa. Usein mustan kasvatuskulttuurin ja -pedagogiikan alueella tarjotaan myös selitysyrityksinä keinotekoisen niukkoja vaihtoehtoja, kuten "On parempi kurittaa ja rakastaa lasta kuin jättää hänet täysin heitteille"[3][4][5]. (Tämä on argumentaatiovirhe nimeltä dilemman virheasettelu – oletetaan, ettei lastenkasvatuksessa ole muita vaihtoehtoja kuin pahoinpitely ja laiminlyönti).

Väkivallan kierre näyttää toimivan myös mustan kasvatuskulttuurin ylläpitävänä voimana, koska itse on saatu selkäsaunoja, perinnettä on oikeus jatkaa, eli vahinko voidaan panna kiertoon. Tämä on tutkimuksissakin todettu ilmiö: uhrit, joita lapsuudessa on pahoinpidelty jopa luunmurtumiin saakka, saattavat aikuisina puolustaa kokemaansa väkivaltaa[3][14]. He toteavat ansainneensa kurituksen, koska olivat niin villejä tai tottelemattomia. Lapset, joita on kuritettu ruumiillisesti nuorina, käyttävät itse aikuisina myös herkästi väkivaltaa omiin lapsiinsa ajattelematta väkivallan mielekkyyttä kasvatuksessa.

Kurituksen vaikutukset lapsen kehitykseen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väkivalta, joko fyysinen (kivun tuottaminen lapselle) tai sosiaalinen (lapsen nöyryyttäminen, pelkotilojen luominen uhkailemalla tai pelottelemalla) saa lapsessa aikaan toisaalta vihaa ja uhmareaktion, ja toisaalta ristiriitaisen signaalin: ihminen, joka muodostaa hänelle kaikkein läheisimmän ihmissuhteen, aiheuttaakin hänelle turvattomuutta ja mielipahaa. Mikäli fyysinen kipu sekä siihen liittyvä henkinen väkivalta on riittävän voimakas, tuloksena tavallisesti on kaiken oma-aloitteisuuden lannistuminen ja sokea alistuminen: lapsi katsoo, että hän on täysin vanhempansa armoilla ja tottelee tätä väkivallan pelosta. Tällä saadaan myös aikaan sokea tottelevaisuus: lapsi tottelee aikuista vain, koska aikuinen sanoo niin; hänen oma moraalintajunsa ja käsityksensä oikeasta ja väärästä jäävät täysin kehittymättä. Samoin väkivalta antaa hänelle signaalin, että on täysin sosiaalisesti hyväksyttävää, että isommat lyövät, tukistavat ja hakkaavat pienempiään. Kurittaminen vaikuttaa tuhoisasti empatiakyvyn kehittymiseen: väkivaltaisen kasvatuksen saaneet lapset syyllistyvät itse muita helpommin väkivaltarikoksiin, koulukiusaamiseen ja omaisuusrikoksiin kuin ne, joita ei ole kasvatettu ruumiillisella kurituksella. He eivät kykene eläytymään toisen ihmisen asemaan ja kokemaan, miltä heistä tuntuu, koska he ovat sisäistäneet väkivallan ikään kuin luonnollisena, asiaankuuluvan asiana, joka on täysin sallittu tapa setviä ihmissuhteita. Vanhempana (noin 10–12 vuoden iässä) kurittaminen saa aikaan sen, että lapsi omaksuu ns. spartalaisen moraalin: kaikkea saa tehdä, mutta kiinni ei saa jäädä ja oikean ja väärän ymmärtämisen sijaan suuntaa henkiset resurssinsa siihen, miten ei jää kiinni tai miten kykenee välttämään rangaistuksen.

Ruumiillista kuritusta käsittelevä tutkimus voidaan summata lyhyesti: kurituksesta ja väkivallasta on lapselle pelkkää haittaa. Kurituksella ei saavuteta mitään kasvatuksellista hyötyä, ja sen avulla saadaan vain joko silmänpalvontaa tai sokeaa tottelevaisuutta ilman omaa harkintakykyä. Väkivalta traumatisoi, lisää nuoruus- ja aikuisiän aggressiivisuutta, ja haitat ulottuvat aikuisikään saakka[3][5][14]. Esimerkiksi suomalaisessa Lea Pulkkisen tutkimusryhmän pitkittäistutkimuksessa on tullut esiin, että myönteistä kehitystä tukeviksi kasvuolojen piirteiksi todettiin vanhempien hyvä keskinäinen suhde, lapsen hyvä suhde isäänsä, äidin huolehtivuus ja kannustavuus sekä vanhempien kielteinen suhtautuminen ruumiilliseen kuritukseen. Kurituksen vahingollisuus on tutkimuksellisesti hyvin selkeä.[15]

Lastentautiopin professori Carole Jenny arvioi 2008, että lapsena koetun pahoinpitelyn ja trauman vaikutus voi ulottua jopa 50 vuoden päähän mielenterveysongelmina, alkoholismina tai sydän- ja verisuonisairauksina.[16]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Laati, Iisakki: Mitä Missä Milloin 1951, s. 138. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1950.
  2. ↑ Lehto, Nea: Piiskasta puheeseen – kuritusväkivalta kasvatuksessa (Kirjoitus on kolmas osa 100-vuotias Suomi lapsen silmin -artikkelisarjaa) Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry. 28.11.2017. Viitattu 1.2.2020.
  3. ↑ a b c d Sariola, H., Lasten väkivalta- ja seksuaalikokemukset. 1990, Helsinki: Lastensuojelun keskusliitto.
  4. ↑ a b Sariola, H., Tuore tutkimus osoittaa: Lapsiin kohdistuva väkivalta yleistä, seksuaalinen hyväksikäyttö erityisongelma [En färsk undersökning visar: Våld mot barn vanligt, sexuellt utnyttjande ett specialproblem]. Lapsen maailma, 1990. 49(4): p. 25–32.
  5. ↑ a b c Sariola, H., Kuritus on pahoinpitelyä [H-S Vieraskynä 31.7.2004], in Helsingin-Sanomat. 2004: Helsinki. p. A4.
  6. ↑ Meriläinen, Ulla: Lasten kurittaminen yhä kitkemättä Yle Uutiset. 7.5.2010. Viitattu 1.2.2020.
  7. ↑ Rikoslain 3 luvun 1–2 §:n alkuperäinen säännös vuodelta 1889.
  8. ↑ Rikoslain 21 luvun 12 §:n alkuperäinen säännös vuodelta 1889.
  9. ↑ Ellonen, N., et al., Lasten ja nuorten väkivaltakokemukset: Tutkimus peruskoulun 6. ja 9. luokan oppilaiden kokemasta väkivallasta. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimustiedonantoja 87 / Poliisiammattikorkeakoulun raportteja 71/2008. 2008, Tampere & Helsinki: Poliisiammattikorkeakoulu & Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos.[1]
  10. ↑ a b c d LSKL. Lastensuojelun Keskusliitto tutki: Yhä useampi tuomitsee - kuritusväkivaltaa käytetään silti yleisesti. 2007 26.09. [2] (Arkistoitu – Internet Archive)).
  11. ↑ a b c STT-HS, Pinnan palaminen saa naisen tukistamaan lasta: Naiset käyttävät ruumiillista väkivaltaa lasten kasvatuksessa miehiä useammin, in Helsingin Sanomat. 2007.[3] (Arkistoitu – Internet Archive)
  12. ↑ Schulman, G., Väkivalta ja sietämättömien tunteiden kierrätys [Katsaus]. Suomen lääkärilehti, 2004. 59(3): p. 149–155.
  13. ↑ Archer, J., Sex Differences in Aggression Between Heterosexual Partners: [A Meta-Analytic Review]. Psychological Bulletin, 2000. 126(5): p. 651-680.
  14. ↑ a b Haapasalo, J. Väkivallan perintö: Rikoksentekijöiden traumaattiset lapsuudenkokemukset [A Heritage of Violence: the Traumatic Childhood Experiences of Criminals]. Nuorisotutkimus, 2002. 20: p. 3–17.
  15. ↑ Pulkkinen, L., Lapsuusiän kasvatusilmapiiri ja aikuisiän sosiaalinen toimintakyky. Duodecim, 2003. 119(19): p. 1801–1803.
  16. ↑ Lapsuusiän pahoinpitely tuo ongelmia aikuisena. Metro, 2008, nro 5.9., s. 1.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Miller, Alice: Alussa oli kasvatus. (Am Anfang war Erziehung, 1980.) Suomentanut Mirja Rutanen. WSOY, Helsinki 1985. ISBN 951-0-12888-0
  • Miller, Alice: Murra vaikenemisen muuri. (Abbruch der Schweigemauer.) Suomentanut Leena Vallisaari. WSOY, Helsinki 1991. ISBN 951-0-16981-1
  • Mitgutsch, Waltraud Anna: Joka vitsaa säästää. (Die Züchtigung, 1985.) Suomentanut Liisa Ryömä. WSOY, Helsinki 1989. ISBN 951-0-15512-8

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]