Kyyjärvi (järvi)
| Kyyjärvi | |
|---|---|
| Valtiot | Suomi |
| Maakunnat | Keski-Suomi |
| Kunnat | Kyyjärvi |
| Koordinaatit | |
| Vesistöalue ja valuma-alueen tietoja | |
| Päävesistöalue | Kymijoen vesistö (14) |
| Valuma-alue | Kyyjärven valuma-alue (14.64) |
| Tulojoet | Kortejoki, Nopolanjoki, Pekkasenjoki |
| Laskujoki | Oikarinjoki Järvekkeeseen |
| Taajamat | Kyyjärven kirkonkylä |
| Järvinumero | 14.643.1.001 |
| Mittaustietoja | |
| Pinnankorkeus | 150,2 m [1] |
| Pituus | 11,4 km [1] |
| Leveys | 3,5 km [1] |
| Rantaviiva | 57,255 km [2] |
| Pinta-ala | 16,2838 km² [2] |
| Tilavuus | 0,02581673 km³ [2] |
| Keskisyvyys | 1,59 m [2] |
| Suurin syvyys | 15,5 m [2] |
| Valuma-alue | 421,21 km² [3] |
| Saaria | 41 [1] |
| Ohrasaari, Lintusaari | |
 Kyyjärvi |
|
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
Kyyjärvi on Keski-Suomessa Kyyjärvellä kirkonkylältä itään aukeava järvi.[1][2]
Maantietoa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kyyjärvi on 11,4 kilometriä pitkä, 3,5 kilometriä leveä, ja sen pinta-ala on 1 628 hehtaaria eli 16,3 neliökilometriä. Se on luode-kaakko -suuntainen ja sillä on kaksi Salonniemen eri puolelle jäävää järvenosaa. Pienempi järvenosa on kaakkoinen Tervaselkä ja luoteispuoli muodostuu Lintuselästä ja Mäntyselästä. Salonniemen lisäksi voidaan mainita kirkonkylässä Kotkanniemi ja Tervaselällä Kalmuniemi. Järveltä katsoen lähirantojen korkein kohta Mäntyperällä kohoaa hieman yli 165 metrin korkeuteen mpy. eli hieman alle 15 metriä vedenpinnasta. Eteläpäässä kohoaa kauempana rannasta yksinäinen Oikarinharju 230 metrin korkeuteen eli lähes 80 metriä vedenpinnan yläpuolelle. Järvellä on kartan mukaan 41 saarta. Kolme suurinta saarta ovat Tervaselällä Iso Pukkisaari ja Lintuselällä Lintusaari ja Ohrasaari. Esimerkiksi Ohrasaari on alle kolme hehtaaria suuri. Muita järven saaria ovat pohjoisesta lukien Tiinansaari, Rautasaari, Tälpässaaret, Kaitasaari, Iisaari, Vihtorinkivi, Koivusaari, Pikku Pukkisaari, Äytyrinsaari ja Kanasaari. Järvi on luodattu ja siitä on julkaistu syvyyskartat. Järven tilavuudeksi on määritetty 25,82 miljoonaa kuutiometriä ja sen keskisyvyydeksi tulee silloin 1,6 metriä. Järven pohja on melkein tasapohjainen ja kolmen metrin syvyyskäyriä on erittäin vähän. Kirkonkylän edustalla sijaitsee suurin syvänne, jossa sijaitsee syvin kohta 15,5 metrin syvyydessä [4]. Mäntyselällä on hyvin pieni 3-metrinen syvänne ja Tervaselällä vastaava syvänne on isompi.[1][2][5]
Järven rantaviivan pituus on 57,3 kilometriä. Kartasta katsoen silmämääräisesti noin puolet järven rannoista ovat metsämaata ja loput peltomaata. Asutus on tiheintä Mäntyselällä Järvenpään ja Mäntyperän kulmakunnilla, Lintuselän itärannalla Pölkissä ja Suokannassa ja länsirannalla kirkonkylässä ja Kotkanperällä sekä Tervaselällä Ratiperällä. Järven länsirantoja seuraa valtatie 13, josta haarautuu Järvenpäässä itärannikolle johtava yhdystie 16877. Se kääntyy Suokannassa pois järveltä eikä Tervaselän itärannikolle johda yhdystietä.[1][2][6]
Vesistösuhteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Järvi sijaitsee Kymijoen vesistössä (vesistöaluetunnus 14) Saarijärven reitin valuma-alueen (14.6) Kyyjärven valuma-alueella (14.64), jonka Kyyjärven alueeseen (14.643) järvi kuuluu. Kyyjärven valuma-alueen pinta-ala on 421 neliökilometriä ja järvisyys on 4,72 % [3]. Kyyjärven valuma-alue on jaettu omaan lähialueeseensa ja neljään valuma-alueeseen. Lähialueen laskuojia ovat kirkonkylään laskeva Lintupuro, jonka valuma-alue on tiheästi ojitettua. Samoin on myös Mäntyselkään laskeva Pentinpilkanpuro. Sen sijaan Tekolanpuro virtaa peltoalueiden läpi. Vesistöviranomaisten määrittelemillä isommilla valuma-alueilla on yleensä paljon järviä. Ähtyrinpuron valuma-alueen (14.644) lasku-uoma on Tervaselkään laskeva Ähtyrinpuro. Sen valuma-alueella ei sijaitse kuin pieni lampi.[1][7]
Napolanjoen valuma-alueen (14.645) laskujoki on Nopolanjoki, jonka suurin sivujoki on Hirvijoki. Niiden valuma-alueella sijaitsee 22 yli hehtaarin (ha) kokoista järveä tai lampea. Aivan alajuoksulla sijaitsevat Karjalampi (5 ha) ja Ritalampi (4 ha). Nopolanjoki virtaa keskijuoksullaan Heinuanjärven (43 ha) läpi. Järven lähellä sijaitsee vielä toiset suojärvet Vääräjärvi (5 ha) ja Peuralampi (36 ha). Kortejoen valuma-alueen (14.646) laskujoki on Kortejoki, jonka alajuoksulla sijaitsevat Kaakkolampi (2 ha) ja Vehkalampi (4 ha). Joen valuma-alue on tiheään ojitettua suomaata. Muut sen kuudesta yli hehtaarin kokoisesta lammesta sijaitsevat yläjuoksulla. Pekkasenjoen valuma-alueen (14.647) laskujoki on Pekkasenjoki. Se virtaa keskijuoksulla Pyhäräisen (9 ha) ja yläjuoksulla Pienen Kulhalammen (7 ha) läpi. Sen viereinen järvi on Iso Kulhalampi (6 ha). Valuma-alueen 22 järvestä voidaan mainita yläjuoksulla sijaitseva Kirvesjärvi (42 ha).[1][7]
Kyyjärven laskujoki on Oikarinjoki, joka laskettelee samannimisenä Järvekkeen (20 ha) ja Kiminginjärven (150 ha) läpi ja vaihtaa sen jälkeen nimensä Kiminginjoeksi, joka lopulta laskee Pääjärveen (2 950 ha). Kyyjärven vedenpinnan korkeus on 150,2 metriä mpy, joten joelle tulee pudotusta Pääjärveen mennessä 5,8 metriä. Joki on ollut menneinä aikoina hyvä vesiväylä. Sitä käytetään jokin verran melontareittinä, joskin reitin taukopaikat ovat kunnostamattomia [8].[1][7]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h i j Kyyjärvi, Kyyjärvi (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 15.6.2023.
- ↑ a b c d e f g h Ympäristö- ja paikkatietopalvelu Syke (edellyttää rekisteröitymisen) Helsinki: Suomen Ympäristökeskus. Viitattu 15.6.2023.
- ↑ a b Ekholm, Matti: Suomen vesistöalueet. (Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja – Sarja A 126) Helsinki: Vesi ja Ympäristöhallitus, 1993. ISBN 951-47-6860-4
- ↑ Järven syvin kohta (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 15.6.2023.
- ↑ Kyyjärvi, Kyyjärvi (sijainti varjokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 15.6.2023.
- ↑ Kyyjärvi, Kyyjärvi (sijainti ilmavalokuvassa) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 15.6.2023.
- ↑ a b c Kyyjärvi (14.643.1.001) Järvi-meriwiki. Suomen ympäristökeskus. Viitattu 15.6.2023.
- ↑ Antero Rautio ja Seppo J. Partanen (toim.): Suomen melontaopas, s. 108. Helsinki: Edita, 2004. ISBN 951-37-4015-3