Kätkö

Kätkö on muilta piilotettu arvokas tai tarpeellinen esine, esineiden kokoelma tai muu asia, joka olisi tarkoitus ottaa tarvittaessa myöhemmin esille. On olemassa lukemattomia syitä kätkeä jotakin. Kätkeminen voi olla osa leikkiä, kuten esimerkiksi geokätköilyssä. Kätkettävä asia voi olla myös arvokas tai salainen, jolloin sitä ei haluta kenenkään löytävän. Kätköt katoavat, kun ne haetaan pois, mutta toisinaan kätkö jää noutamatta. Syitä voivat olla esimerkiksi unohdus, estyminen tai kätkön sijaintitiedon katoaminen. Kätkön löytäminen herättää paljon kysymyksiä. Kenelle se kuuluu, aikooko kätkijä noutaa sen vielä ja miksi kätkö on tehty? Mitä seurauksia kätkön paljastumisella ja talteenottamisella on? Onko kätkö jonkun omaisuutta?^[1]^[a]

Kaikki löytyneet esineet tai asiat eivät ole kätköjä. Ei ole harvinaista, että esineitä katoaa omistajiltaan eivätkä nämä enää löydä niitä. Toisinaan niitä kätketään sillä ajatuksella, ettei niitä aiota koskaan noutaa. Tällaiset päätelmät ovat jälkiviisautta ja edellyttäisivät tietoa kätkijän motiiveista. Kun löytöesine tai kätkö löytyy, ei löytäjä voi varmasti koskaan tietää, mikä on sen hukkaamisen tai kätkemisen tarina. Tällaisia tilanteita varten on laadittu lakeja, jotka ohjaavat löytäjän toimintaa. Lakien sisältö voi vaihdella suuresti eri maiden välillä.

Muinoin oli runsaasti erilaisia syitä tehdä kätköjä. Useimmat syyt eivät ole enää ajankohtaisia, sillä esineille, asioille ja etenkin omaisuudelle on käytettävissä lukuisia lakien suojaamia säilyttämistapoja. Tämän vuoksi kätköt ovat useammin vanhoja kuin uusia, eikä niille löydetä enää elossa olevia omistajia. Vanhat kätköt, joilla on historiallista tai arkeologista arvoa, nauttivat useimmissa maissa lakien antamaa suojaa. Nämäkin lait vaihtelevat eri maissa suuresti.^[a]

Suomen muinaismuistolaki

Suomen muinaisjäännöksiä suojelee muinaismuistolaki vuodelta 1963. Lain mukaan kiinteät muinaisjäännökset ovat automaattisesti rauhoitettuja eli niiden suojelemiseksi ei tarvitse tehdä viranomaispäätöksiä. Kiinteitä muinaismuistoja ovat esimerkiksi kirkot, hiidenkiukaat, asuinpaikat, kalliomaalaukset ja kalmistot. Suojeltuja ovat lain mukaan myös yli satavuotiaat Suomen aluevesillä sijaitsevat hylyt. Laki suojaa kiinteitä muinaismuistoja kaivamiselta, peittämiseltä ja muilla tavoilla niihin kajoamiselta. Tämä koskee myös ennestään tuntemattomia kiinteitä muinaisjäännöksiä tai muinaisjäännösalueita. Jos löytäjä havaitsee muinaisia esineitä, tulisi hänen varmuuden vuoksi keskeyttää toimintansa. Esineet saattavat kuulua kiinteään muinaisjäännökseen, jota ei vielä tunneta. Löydöstä kannattaa tehdä ilmoitus Museovirastolle, jonka velvollisuuksiin kuuluu arvioida löydön laatu.^[2]

Kätkö sijaitsee usein maassa, vaikka löytöpaikkoja voivat olla esimerkiksi vesistöt tai suot. Maata ei voi Suomessa kaivaa ilman maanomistajan lupaa, mutta jos on kätkön löytänyt, tulee se Suomen lain mukaan aina palauttaa omistajalleen. Vanhat kätköt, joiden ikä on yli sata vuotta, käsitellään eri tavalla. Jos kätkö löytyy kiinteästä muinaismuistosta, kuuluu se automaattisesti Museovirastolle. Mikäli kätkö on niin sanottu irtolöytö, kuuluu se löytäjälle. Kätkö tulee kuitenkin toimittaa ensin Museovirastolle, jolla on lakiin perustuen oikeus tutkia se. Jos Museovirasto haluaa sen itselleen, se maksaa esineestä asiallisen palkkion. Muussa tapauksessa se jää löytäjän omaisuudeksi. Yleistymässä oleva harrastus etsiä vanhoja esineitä metallinpaljastimella on muinaismuistolain piiriin kuuluvaa toimintaa.^[2]^[a]

Kätköt ajoittamisen apuna

Kätkössä olevat esineet on usein piilotettu samanaikaisesti, joten arkeologit ovat voineet tämän avulla päätellä, minkä tyyppiset esineet kuuluvat samaan aikakauteen. Eri kätköjä vertailemalla on saatu esinetyyppien esiintymisjärjestys ja muodostettu esineistä aikajana, jonka avulla muut arkeologiset kohteet on voitu ajoittaa. Esinetyyppi on toisinaan ainoa tapa ajoittaa muinaisjäännös, mikäli muita tieteellisiä ajoitusmenetelmiä ei ole käytettävissä.^[a]

Erilaisia vanhoja kätköjä

Arkeologiassa tutkitaan kätköjä, jotka sisältävät esimerkiksi rahoja, arvoesineitä, raaka-aineita, aseita, käyttöesineitä tai muita artefakteja. Niitä on kätketty maahan (maakätkö), suohon (suokätkö) tai veteen kivikaudelta nykypäiviin asti. Veteen kätketty esine voi nykypäivänä paljastua suosta, kun vesistö on kuivatettu tai se on soistunut umpeen. Useimmat kätköt on tehty pronssikaudella, rautakaudella ja keskiajalla, jolloin oli nykyistä rauhattomampaa ja heikompi turvallisuustilanne. Kun kätkön tarkoitus selviää, se voidaan luokitella joihinkin seuraavista kategorioista ^[a]^[1]:

Valmistajan kätkö on kokoelma esineiden katkelmia, metalliharkkoja, valujätteitä, keskeneräisiä esineitä ja varsin usein myös valmiita ja viimeisteltyjä esineitä.
Yhteisön kätkö on kokoelma sellaisia esineitä, joita tarvitaan esimerkiksi kriisitilanteessa. Tällaisia ovat asekätköt, jollaiset olivat yleisiä pronssi- ja rautakaudella.
Kauppiaan kätkö on ollut matkustavien kauppiaiden yleinen tapa säilyttää pieniä mutta arvokkaita kauppatavaroitaan turvassa ryöstelijöiltä.
Henkilökohtainen kätkö sisältää usein yhden henkilön esineitä, jotka hän on kaivanut talteen muilta tai turvattoman tilanteen ajaksi. Tällaiset kätköt sisältävät usein rahaa ja koruja. Kätkössä voi olla myös keraaminen astia, jota ei jaksa kantaa mukanaan, tai ruuhi, joka on upotettu veteen odottamaan käyttäjän paluuta, taikka sukset, jotka on työnnetty suonsilmään seuraavaa talvea varten.
Ryöstösaaliin tai sotasaaliin kätkö on ollut yleinen tapa säilyttää ryöstetty saalis sitä takaisin vaativilta. Se on jälkeenpäin noudettu, kun tilanne on rauhoittunut. Näitä kutsutaan usein myös aarteiksi.
Votiivilahja tai -uhri on kätkö, jonka motiivi poikkeaa on edellä luetelluista tapauksista. Sen tekijä on uskonut, että kätkö kulkeutuu jumalolennolle ja että se on annettu sille lahjaksi. Uhraus voi sisältää koruja, metalliesineitä, ruokaa, läheisen tai palvelijan taikka esimerkiksi kokonaisen sotasaaliin. Kätkijä on siten uhrannut omaisuuttaan toiveenaan, että jumalolento muuttaisi tapahtumien kulkua uhraajalle suotuisaan suuntaan. Votiivilahja sijoitetaan usein sellaiseen paikkaan, mikä koetaan pyhäksi tai missä jumalolento asustaa. Monet votiivit on pudotettu veteen tai kaivettu maahan. Eräs tästä poikkeava uskomus on, että maahan kaivetut esineet saa käyttöönsä kuolemansa jälkeen. Tällöin on tulkittava, että hauta-antimet olisi kätketty vainajalle itselleen.

Neutraali termi

Edellä lueteltujen erilaisten kätköjen termien käyttäminen on käytännössä ongelmallinen, sillä kätkön luokittelemiseksi tulisi se ensin tutkia ja sen muinaista tarkoitusta arvioida huolellisesti. Lopultakin voi käydä niin, että sen tarkoitus ei selviäkään. Neutraali termi engl. wealth deposit (käännettynä arvokätkö?) puolustaisi tällöin paikkansa.^[1]

Esimerkkejä kätköistä

Huomioita

↑ ^a ^b ^c ^d ^e Lähde puuttuu! Asiat on luettu englanninkielisen Wikipedian artikkelista en:Hoard.

Lähteet

↑ ^a ^b ^c Oras, Ester: Importance of terms: What is a wealth deposit? Papers from the Institute of Archaeology, 2012, nro 22, s. 61–82. Lontoo: Lontoon yliopisto. doi:10.5334/pia.403 suoraan artikkeliin. Viitattu 22.7.2019. (englanniksi)
↑ ^a ^b Tiittinen, Teija (toimittaja): Hiidenkiuas ja tulikukka, s. 21. Jyväskylä: Museovirasto, 1999. ISBN 951-616-052-2

Aiheesta muualla

Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kätkö Wikimedia Commonsissa

[Hoard-2] Lähde puuttuu! Asiat on luettu englanninkielisen Wikipedian artikkelista en:Hoard.

[oras-1] Oras, Ester: Importance of terms: What is a wealth deposit? Papers from the Institute of Archaeology, 2012, nro 22, s. 61–82. Lontoo: Lontoon yliopisto. doi:10.5334/pia.403 suoraan artikkeliin. Viitattu 22.7.2019. (englanniksi)

[tulikukka-3] Tiittinen, Teija (toimittaja): Hiidenkiuas ja tulikukka, s. 21. Jyväskylä: Museovirasto, 1999. ISBN 951-616-052-2

[1]

[a]

[2]