Kōben metro

Kōben metro
Kōben metron linjakartta
Kōben metron linjakartta
Tyyppi metro
Sijainti Kōbe, Japani
Avattu 13. maaliskuuta 1977
Pituus 30,6 km
Asemia 26
Linjoja 2
Liikennöitsijä(t) Kōben kaupungin liikennelaitos
Matkoja vuodessa 112 283 000 (2015)[1]
Kōben metron 3000-sarjan juna Seishin-Yamate-linjalla

Kōben metro (jap. 神戸市営地下鉄, Kōbe-shiei chikatetsu) on Japanin Kōben kaupunkia palveleva metrojärjestelmä. Sitä hallinnoi Kōben kaupungin liikennelaitos (jap. 神戸市交通局, Kōbe-shi kōtsūkyoku). Järjestelmään kuuluu kaksi linjaa, Seishin-Yamate-linja ja Kaigan-linja, joiden yhteispituus on 30,6 kilometriä ja joilla on 26 asemaa. Vuonna 2015 Kōben metro kuljetti noin 112 miljoonaa matkustajaa;[1] päivässä matkustajia oli Seishin-Yamate-linjalla keskimäärin noin 260 000, Kaigan-linjalla 44 000.[2]

Kōben raitioliikenne lakkautettiin autoistumisen myötä maaliskuussa 1971. Metro rakennettiin korvaamaan raitioliikennettä joukkoliikenteen runkoverkkona ja palvelemaan kaupungin nopeasti rakentuvia lähiöitä. Rakennustyöt alkoivat marraskuussa 1972 ja Seishin-Yamate-linjan ensimmäinen 5,7 kilometriä pitkä osuus avattiin liikenteelle maaliskuussa 1977. Linja saavutti nykyisen pituutensa vuonna 1987, ja sen jatke, Hokushin kyūkō -rautateiden Hokushin-linja, avattiin seuraavana vuonna. Kaigan-linjan rakennustyöt aloitettiin vuonna 1994 ja se valmistui heinäkuussa 2001.[1][3]

Metro uusii koko Seishin-Yamate-linjalla käytettävän kaluston vuosina 2018–2022.[1]

Kōben metroon kuuluu kaksi linjaa. Seishin-Yamate-linja liittää kaupungin läntiset lähiöt keskustaan ja kulkee Sannomiyan kautta Shin-Kōben rautatieasemalle, josta on vaihtoyhteys San’yō Shinkansen -luotijunalinjaan. Pääteasemalta harjoitetaan vastavuoroista läpiajoliikennettä Hokushin kyūkō -rautateiden Hokushin-linjalle, joka jatkuu Shin-Kōbesta kaupungin pohjoisosiin ja tarjoaa siellä vaihtoyhteyden Kōbe-rautateiden Arima-linjalle.[1][4]

Kaigan-linja (”rannikkolinja”) palvelee vuorostaan nimensä mukaisesti Osakanlahden ranta-alueita. Siltä on vaihtoyhteys Seishin-Yamate-linjalle Shin-Nagatassa ja se päättyy Sannomiya-Hanadokeimaen metroasemalle Sannomiyan rautatieaseman eteläpuolella. Kaigan-linjan junissa käytetään lineaarimoottoreita ja Seishin-Yamate-linjaa pienempiä junia.[1][4]

Väri Kirjain Linja Japaniksi Reitti Pituus
Vihreä S Seishin-Yamate-linja 西神・山手線 Seishin-chūōShin-Kōbe 22,7 km
Sininen K Kaigan-linja 海岸線 Shin-NagataSannomiya-Hanadokeimae 7,9 km
  1. a b c d e f 神戸市営地下鉄 日本地下鉄協会. Viitattu 12.11.2018.
  2. 地下鉄 駅別乗車人員(1日平均) City of Kobe. Arkistoitu 23.11.2018. Viitattu 12.11.2018.
  3. 神戸市交通100年のあゆみ (Sivut 2–3) City of Kobe. Viitattu 12.11.2018.[vanhentunut linkki]
  4. a b 平成30年度事業概要 (Sivut 13, 19, 49) 神戸市交通局. Arkistoitu 21.12.2018. Viitattu 12.11.2018.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]