Laja
Laja eli antiikin Trakonitis on suuri laavakenttä Syyrian eteläosassa. Seutu on osa historiallista Hawranin aluetta.
Maantiede
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Laja on Syyrian suurin geologisesti tuore laavakenttä. Se sijaitsee maan eteläosassa ja on osa Hawranin historiallsita aluetta. Laavakentän pinta-ala on noin 900 km² ja se on muodoltaan kolmiomainen. Kolmion "kärki" on lähellä Burrakia noin 50 kilometriä Damaskoksesta kaakkoon ja sen kanta Izran ja Šahbhan välillä on pituudeltaan noin 45 kilometriä.[1]
Alue on tasankoa, mutta tasangolta ylös nousee tulivuorten kartioita. Osa niistä yltää yli 1 000 metrin korkeudelle merenpinnasta ja korkein huippu 1 159 metrin korkeudella sijaitsee Šabhan länsipuolella. Muuten seudun keskimääräinen korkeus merenpinnasta on 600–700 metriä. Seudulla on painanteita, jotka paikallisesti tunnetaan nimellä ka. Ne lienevät syntyneet tulivuorten kaasupurkauksista. Painanteen voivat olla useita satoja metrejä leveitä ja vapaita muuten vallallaan olevasta kivikosta, mikä on mahdollsitanut myös paikoittan maanviljelyä.[1]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Laja tunnettiin antiikin kaudella nimellä Trakonitis, joka käsitti tosin myös al-Safan alueen Lajan itäpuolella. Ensimmäisellä vuosituhannella eaa. alueen eteläosissa vaikuttivat heprealaiset ja pohjoisessa aramealaiset. Alueella ei vielä ollut suurempaa taloudellista merkitystä. Toisella vuosisadalla eaa. alueesta tuli osa Seleukidien valtakuntaa. Se oli myös rajamaata etelän nabatealaisten ja luoteen iturealaisten välillä. Vuonna 24 eaa. alue liitettiin roomalaisten alaisen Herodesin valtakuntaan. Trakonitisin paimentolaisuutta harjoittaneet asukkaat muodostivat ongelmia Herodesille. Alueen kautta kulki kauppareitti Damaskoksesta etelään ja juutalainen puhiinvaellustreitti Babyloniasta Jerusalemiin. Herodes perusti paikallisten hillitsemiseksi Bathyran kaupungin. Sen tarkkaa sijaintipaikkaa ei enää tunneta. Alkujaan karjoineen luolissa ja muiden luonnonmuodostelmien suojissa asuneet trakonitislaiset omaksuivat myöhemmin paikalleen asettuneen elämäntavan.[1]
Ensimmäiseltä vuosisadalta eaa. 300-luvulle jaa. Lajan alueelle syntyi useita asutuskeskuksia, joihin rakennettiin roomalaisia teattereja, temppelejä ja kolonnadeja. Näiden uusien keskuksien joukossa oli esimerkiksi Filippolis eli nykyinen Šahbha. Seudun poikki rakenenttiin myös luoteesta kaakkoon kulkeva roomalainen maantie, joka yhdisti seudun teihin muualla Syyriassa. Lajan asutus oli runsaimmillaan Bysnatin valtakunnan kaudella 300-luvulta 600-luvulle jaa. Seudun nykyistä nimeä alkoivat käyttää arabimaantieteilijät keskiajalla.[1]
Osmanien kaudella Laja tunnettiin kapinallisten ja rikollisten piilottelupaikkana. Seudun väestö alkoi pienentyä keskiajan jälkeen epäselvästä syystä. Asutus oli käytännössä kadonnut 1600-lukuun mennessä, lukuunottamatta jitakin pieniä kristittyjä asutuskeskuksia alueen rajamailla. 1700- ja 1800-luvulla alueen itä- ja eteläosiin saapui druuseja Libanonista. 1800-luvulla pohjois- ja länsiosiin asettui puolestaan beduiineja. Keskushallinnon valta alueella oli käytännössä vain muodollista. Vasta ensimmäisen maailmansodan jälkeen Syyriaan saapuneet ranskalaiset vakiinnuttivat keskushallinnon otteen seudusta.[1]
Väestö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lajan asukkaat ovat pääasiassa sunnalaisia muslimeja, druuseja, sekä pääasiassa kreikkalaiskatolisia kristittyjä.[1]
Asutus Lajassa on keskittynyt etenkin sen reunamille. Sen sisäalueella on muutamia asuttuja paikkoja lähinnä tulivuorten purkausten muodostamilla painanteilla, joissa on mahdollista myös harjoittaa viljelyä. Alueella on lähteitä ja pohjavettä, joiden vedet ovat kuitenkin huvenneet ajan kanssa.[1]