Lamoherukka
| Lamoherukka | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
| Lahko: | Saxifragales |
| Heimo: | Herukkakasvit Grossulariaceae |
| Suku: | Herukat Ribes |
| Laji: | glandulosum |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Ribes glandulosum |
|
| Katso myös | |
Lamoherukka eli pikkuherukka[2] (Ribes glandulosum) on herukoiden (Ribes) sukuun kuuluva kasvilaji, jota esiintyy alkuperäisenä Pohjois-Amerikan pohjoisosissa.
Kuvaus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lamoherukka on puoli metriä korkea, maanmyötäisesti kasvava pensas, jonka haarat ovat juurtuvia, tyvestä rentoja ja kärjestä kohenevia. Versot voivat olla jopa 1,5 m pitkiä. Lehtilapa on 6–10 cm pitkä ja 5–7-liuskainen. Kukinto on vaakasuora tai yläviisto terttu, jossa on 8–12 kukkaa. Kukat ovat kaksineuvoisia, punertavia tai valkoisia, ja kukkapohjus on maljamainen. Kukinta kestää 2–3 viikkoa. Hedelmät ovat 8 mm kokoisia pallomaisia pohjusmarjoja, jotka ovat punaisia ja nystykarvaisia.[3][4]
Kasvupaikat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lamoherukan kasvupaikkoja ovat keskiravinteiset metsäaukot, kallionkolot, avoimet rinteet, teiden varret ja pellon reunat.[4]
Käyttö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lamoherukkaa käytetään koristekasvina maanpeitekasvina esimerkiksi rinteissä, kivikkoryhmissä ja muurien päällä. Suomessa se menestyy vyöhykkeillä I–VI ja lehdet voivat puhjeta jo huhtikuun lopulla. Syysväritys on näyttävä.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Maiz-Tome, L.: Ribes glandulosum IUCN Red List of Threatened Species. Version 2019.2. 2016. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 24.7.2019. (englanniksi)
- ↑ Ribes glandulosum Kassu – Kasvien suomenkieliset nimet. Finto. Viitattu 3.1.2020.
- ↑ a b Lamoherukka, pikkuherukka puutarha.net. Viitattu 3.1.2020.
- ↑ a b Hämet-Ahti, L., Palmén, A., Alanko, P., Tigerstedt, P. M. A. & Koistinen, M.: Suomen puu- ja pensaskasvio. Helsinki: Dendrologian Seura, 1992. ISBN 951-96557-0-0