Lapsilisä tarkoittaa valtion lapsiperheille maksamaa etuutta ja tulonsiirron muotoa, jolla kompensoidaan lapsen huollosta aiheutuvia kustannuksia. Lapsilisällä voi nähdä olevan lapsiperheen toimeentuloa tukevan vaikutuksen ohella syntyvyyttä lisäävä kannustinvaikutus. Se on jokaisesta lapsesta maksettava lakisääteinen perhelisä, joka on voimassa kaikissa Euroopan unionin jäsenvaltioissa
| 1. lapsi | 94,88 €/kk |
| 2. lapsi | 104,84 €/kk |
| 3. lapsi | 133,79 €/kk |
| 4. lapsi | 163,24 €/kk |
| seuraavat lapset | 182,69 €/kk |
| Yksinhuoltajalle maksetaan yksinhuoltajakorotusta 68,30 euroa jokaisesta lapsesta, josta saa lapsilisää. | |
Suomen lainsäädäntöön lapsilisä tuli vuonna 1948 pohjoismaisen mallin mukaan. Se syntyi vasemmistoliiton edeltäjän Suomen Kansan Demokraattisen Liiton aloitteesta. Se oli ensimmäinen laaja toimeentuloturvan muoto ja nosti sosiaalimenojen osuuden kerralla lähes Tanskan ja Ruotsin tasolle, noin 10–12 prosenttiin bruttokansantulosta.[2]
Lapsilisien edeltäjänä valtion työntekijöiden perheille maksettiin lapsilisää jo 1920-luvulta lähtien ja jatkosodan aikana kotirintaman äideille lapsiavustusta, mutta toisen maailmansodan jälkeen helmikuussa 1948 säädettiin perhepalkka työnantajan maksettavaksi. Jo samana vuonna perhepalkka muutettiin valtion maksamaksi kaikkien lapsiperheiden lapsilisäksi. Vuonna 1948 köyhimmille lapsiperheille maksettiin lisäksi perhelisää.[3][4][5]
Lapsilisää maksetaan jokaisesta Suomessa asuvasta alle 17-vuotiaasta lapsesta.[6] Lapsilisän maksaa Kansaneläkelaitos ja se on verotonta tuloa, joka voidaan maksaa myös lapselle itselleen, mikäli lapsen etu sitä vaatii. Vuonna 2022 Kela maksoi lapsilisiä noin 1,46 miljardia euroa.[7]
Lapsilisän suuruus nousee lasten lukumäärän kasvaessa, vaikka lapsesta aiheutuvat kustannukset yleensä pienenevät sitä mukaa, kun lasten lukumäärä kasvaa ja hankittuja tavaroita voidaan hyödyntää uudelleen. Lapsilisät kattavat kuitenkin vain osan lapsesta johtuvista kustannuksista. Toisin sanoen perheissä, joissa on enemmän lapsia, materiaalinen elintaso laskee enemmän kuin perheissä, joissa on vähän lapsia.selvennä
Lapsilisän ostovoima heikkeni yli viidenneksen vuosien 1995–2010 välillä.[8] Ostovoiman heikkeneminen haluttiin pysäyttää vuonna 2011 sitomalla lapsilisät elinkustannusten muutoksia seuraavaan kansaneläkeindeksiin. Syksyllä 2012 hallitus antoi kuitenkin uuden lakiesityksen vuosien 2013–2015 indeksikorotusten perumisesta. Esityksen mukaan kyseisiä indeksikorotuksia ei tehtäisi myöskään takautuvasti vuoden 2015 jälkeen, vaan lapsilisien tason aleneminen jäisi pysyväksi.[9]
Lapsilisien taso on ollut poliittinen kiistan aihe lähes koko tukimuodon olemassaolon ajan. Aluksi vasemmisto ja oikeisto kiistelivät sen maksamisesta ja määrästä. 2000-luvulla on keskusteltu rikkaimmille perheille maksettavan tuen tarpeellisuudesta sekä siitä, kuinka lapsilisät tulisi huomioida toimeentulotuen varassa olevien perheiden kohdalla. Vuonna 2014 lapsilisiä päätettiin leikata noin seitsemän prosenttia. Rinnalle luotiin kuitenkin järjestelmä, jossa vanhemmat saavat lapsista verovähennystä tulojensa mukaan (ns. lapsivähennys).[10] Lapsivähennys oli voimassa vuosina 2014–2017.[11]
Monissa maissa, kuten Ruotsissa, lapsiperheitä tuetaan Suomen lapsilisäjärjestelmän kaltaisilla tuilla. Tuet voivat olla rahana maksettavia tulonsiirron kaltaisia tukia tai veropalautuksia. Usein lapsilisien tarpeellisuutta selvitetään vanhempien tulojen tarkistamisella.
Kun lapsilisä otettiin Suomessa käyttöön 1948, vastaavanlainen järjestelmä oli jo Pohjoismaiden lisäksi useimmissa Länsi-Euroopan maissa. Yhdysvalloissa lapsilisän kaltaista etuutta ei ole koskaan otettu käyttöön.[2]