Lastenpsykiatria on lääketieteen ja terveydenhuollon erikoisala, joka tutkii ja hoitaa noin alle 12-vuotiaiden tunteiden ja käyttäytymisen ongelmia ja psyykkisiä häiriöitä.[1] Nuorisopsykiatria hoitaa vastaavasti noin 12–18-vuotiaita.
Häiriötasoisista oireista on aina selvää ja pitkäaikaista haittaa lapselle päivittäisissä toiminnoissa iänmukaisella vertailutasolla.[2] Rajanveto häiriötasoisen oireen ja normaalin vaihtelun välillä on kuitenkin loppujen lopuksi keinotekoista ja olennaisempaa onkin arvioida sitä hyötyä, joka häiriön toteamisesta ja hoitamisesta olemassaolevilla menetelmillä olisi odotettavissa kussakin tilanteessa.
Pikkulapsipsykiatriassa on käytetty 0–3-vuotiaiden lasten tutkimisessa ns. DC:0-3R-luokitusta, johon kuuluvat seuraavat pääluokat:[3]
Lasten erityisiin taitoihin liittyviä kehityshäiriöitä ovat muun muassa[4]
Sosiaaliseen vuorovaikutukseen painottuvia häiriöitä ovat muun muassa autismikirjon häiriö, valikoiva puhumattomuus ja lapsuuden kiintymyssuhdehäiriö. Yleisin kehityksellinen neuropsykiatrinen häiriö on ADHD eli aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö. Enemmän lastenneurologiaan liittyvät tic-oireet ovat myös lapsilla varsin tavallisia. Kun näitä harvemmin esiintyy laajasti ja pitkäaikaisesti voi olla kyse Touretten oireyhtymästä.
Käytöshäiriöihin kuuluu erilaista laajaa, pitkäaikaista ja toimintakykyä heikentävää käytöstä, joka liittyy piittaamattomuuteen toisten hyvinvointia ja yhteisön sääntöjä kohtaan. Lasten uhmakkuushäiriössä on vastahankaista, uhmaavaa ja vihamielistä käytöstä ikätasosta poikkeavalla tavalla. Tunnekylmään käytöshäiriöön liittyy lisäksi syyllisyyden, katumuksen ja empatian tunteen puute sekä pinnallisuus, vastuunkannon vaikeus ja huijaaminen ja manipulointi. Nämä häiriöt varhaislapsuudessa ennustavat myöhempää rikollisuutta, päihteiden käyttöä ja muita psykososiaalisia ongelmia.[5]
Lapsilla voi olla myös muita psykiatrisia ongelmia kuten
Lasten mielenterveyttä voidaan vahvistaa yhteiskunnan jokaisella tasolla. Erityisesti negatiivisten riskitekijöiden kasaantumista on oleellista ehkäistä, mutta myös positiivisia psyykkistä sitkeyttä lisääviä tekijöitä voidaan pyrkiä vahvistamaan.
Riskitekijöihin kuuluvat muun muassa[6]
Suojatekijöihin kuuluvat taas esimerkiksi[7]
Lastenpsykiatria perustuu tietämykseen lapsuusiän keskimääräisestä psyykkisestä ja somaattisesta kehityksestä ja tämän yksilöllisestä vaihtelusta. Tärkeitä psyykkisen kehityksen osa-alueita ovat muun muassa tunteiden säätely, käyttäytymisen säätely, sosiaaliset ja viestintätaidot, tietojenkäsittely, moraali ja vanhemmilla seksuaalisuus. Somaattiseen kehitykseen kuuluvat esimerkiksi kasvu ja aivojen kehitys sekä vanhemmilla sukupuolielimistön kehitys.[8]
Lastenpsykiatrisessa tutkimuksessa voidaan kerätä tietoa[2]
Luotettavan arvion tekemiseksi tarvitaan yleensä useita tapaamiskertoja. Ensimmäisellä kerralla on tärkeää luoda lapseen ja hänen vanhempiinsa luottamuksellinen yhteistyösuhde.[2]
Yli 5-vuotiaat voivat usein jo itse kertoa elämästään. Kouluikäisille voidaan jo esittää yksinkertaisia kysymyksiä esimerkiksi[2]
Lapsen vanhemmilta tai muilta aikuisilta kerättyyn oleelliseen tietoon voivat kuulua ainakin[2]
Lastenpsykiatriassa ehkäisevät toimenpiteet ja ongelmien hoitaminen varhaisessa vaiheessa on tehokkainta. Perheen varhaisen vuorovaikutuksen laatuun voidaan vaikuttaa raskausajasta lähtien. Äitiys- ja lastenneuvolat ja terveydenhoitajien kotikäynnit ovat tälle työlle otollisia tilaisuuksia erityisesti riskiryhmissä. Moniongelmaisissa tilanteissa saatetaan taas tarvita laajaa terveydenhuollon, sosiaalitoimen, päihdehuollon, vapaaehtoisten ja perheen verkoston yhteistyötä.[9]
Käytöshäiriöiden hoidossa vanhempainohjausta voidaan toteuttaa tehokkaasti etähoitona. Yleensä pyritään edistämään vanhempien kyvykkyyden ja hallinnan tunnetta, myönteistä vuorovaikutusta ja lopulta lapsen sosiaalisia taitoja ja tunnesäätelyä. Ohjaus voi rakentua oppimateriaalista, ryhmäkeskustelusta, roolileikistä, tehtävistä, harjoituksista ja puhelinkeskusteluista. Hoidon voi toteuttaa perhevalmentaja.[10]
Psykoterapeuttiset, psykososiaaliset hoitomuodot ovat ensisijaisia lastenpsykiatriassa, mutta erityisesti vakavissa häiriöissä lääkehoidon lisääminen hoitoon voi olla hyödyksi. Hoidossa on käytetty hyvin erilaisia terapiasuuntauksia aina kognitiivisesta ja ratkaisukeskeisestä terapiasta toimintaterapiaan ja luoviin terapioihin (kuten musiikkiterapia).[11] Myös pienillä lapsilla vanhempi-lapsiterapiat ja perheterapiat voivat sisältää pedagogisia, kognitiivisia ja psykodynaamisia piirteitä. Varhaisen vuorovaikutuksen hoitoon on kehitetty lukuisia erilaisia ohjelmia. Hoitoon voidaan yhdistää myös parisuhde- ja ryhmätoimintaa.[9]