Lauri Hakola | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Koko nimi | Lauri Johannes Hakola |
Syntynyt | 13. joulukuuta 1979 Oulu, Suomi |
Mäkihyppääjä | |
Seura | Puijon Hiihtoseura |
Suksimerkki | Elan |
Maailmancup | |
Kaudet | 1997–2001, 2006–2007 |
Tietolaatikko päivitetty 14. huhtikuuta 2016 |
|
Lauri Johannes Hakola (s. 13. joulukuuta 1979 Oulu) on suomalainen mäkihyppyvalmentaja ja mäkihyppääjä.[1] Urheilu-urallaan Hakola edusti Puijon Hiihtoseuraa. Hakolan paras maailmancupsijoitus on Kuusamon kisasta 24. marraskuuta 2006, jossa hän sijoittui kymmenenneksi. Hakola hyppäsi yhteensä kymmenen henkilökohtaista maailmancupin kilpailua sekä yhden joukkuemäen kilpailun. Hän oli voittamassa nuorten MM-kisoissa joukkuekilpailun hopeaa vuonna 1997 yhdessä Matti Hautamäen, Jussi Hautamäen ja Lassi Huuskosen kanssa.
Vuosina 2007–2009 Hakola vastasi Puijon hiihtoseuran mäkikoulun toiminnasta. 2009–2013 hän toimi Puijon hiihtoseuran nuorisopäällikkönä sekä Suomen Hiihtoliiton mäkihypyn juniorimaajoukkueen vastuuvalmentajana. Tämän jälkeen Hakola siirtyi työskentelemään Vuokatin urheiluopistolle mäkihypyn ja yhdistetyn lajikehittäjän tehtäviin (2013–2016). Koulutukseltaan Hakola on liikuntaneuvoja, ammattivalmentaja sekä liikuntatieteiden maisteri (pääaine biomekaniikka).
Hakola on toiminut Suomen mäkihyppymaajoukkueen päävalmentajana vuosina 2018–2020 ja 2023–2024.[2][3][4]
Kausi | Sijoitus |
---|---|
1997–1998 | 82. |
1998–1999 | 101. |
2000–2001 | 68. |
2006–2007 | 54. |