Leave Home Ramones | ||
---|---|---|
Studioalbumin tiedot | ||
Äänitetty | syyskuu, 1976 | |
Julkaistu | 10. tammikuuta 1977 | |
Tuottaja(t) | Tony Bongiovi, Tommy Ramone | |
Tyylilaji | Punk rock | |
Kesto | 30.49 | |
Levy-yhtiö | Sire Records | |
Ramonesin muut julkaisut | ||
Ramones 1976 |
Leave Home 1977 |
Rocket to Russia 1977 |
Leave Home on kuuluisan yhdysvaltalaisen punk-yhtyeen Ramonesin toinen albumi. Se julkaistiin vuonna 1977. Albumilta ei noussut yhtään varsinaista hittiä, mutta albumia pidetään kuitenkin hyvin merkittävänä. Myöhemmin kappaleet "Gimme Gimme Shock Treatment" ja "Pinhead" ovat nousseet yhtyeen tunnetuimmiksi.
Vuonna 2001 Rhino Records julkaisi albumin uudelleen remasteroituna.
Kaikki kappaleet ovat koko yhtyeen tekemiä, jollei toisin mainita.
Kaikki kappaleet paitsi "Babysitter" ovat yhtyeen live-esiintymiseltä Los Angelesissa, 12. elokuuta, 1976.
Kappale ”Carbona Not Glue” on jatkoa ensialbumin kappaleelle "Now I Wanna Sniff Some Glue" (suom. "Nyt haluan haistella vähän liimaa"). Yhtye tunsi olevansa huonona esimerkkinä faneilleen ja sarkastisesti ehdotti, että puhdistusliuottimen haistelu olisi nautittavampaa. Carbona Not Glue julkaistiin albumin ensimmäisellä painoksella, mutta se jouduttiin poistamaan seuraavista painoksista ja korvattiin kappaleella Sheena Is A Punk Rocker. Poistamisen syynä oli, että Carbona on tuotemerkki ja valmistaja vaati kappaletta poistettavaksi. Kappale otettiin jälleen mukaan vuoden 2001 painokseen.
|
---|
Studioalbumit | |
---|---|
Kokoelmat |
|
Livealbumit |
|
Muuta |