Lehtotähtimö

Lehtotähtimö
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Caryophyllales
Heimo: Kohokkikasvit Caryophyllaceae
Suku: Tähtimöt Stellaria
Laji: nemorum
Kaksiosainen nimi

Stellaria nemorum
L.

Katso myös

  Lehtotähtimö Wikispeciesissä
  Lehtotähtimö Commonsissa

Lehtotähtimö (Stellaria nemorum) on hento ja valkokukkainen kohokkikasvi. Lajin vanha suomenkielinen nimi on laaksotähtimö.[1]

Ulkonäkö ja koko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lehtotähtimö kuvattuna Otto Wilhelm Thomén teoksessa Flora von Deutschland, Österreich und der Schweiz (1885)

Monivuotinen ja rönsyllinen lehtotähtimö kasvattaa 20–60 cm pitkän varren. Haarainen varsi on karvainen, hoikka ja pysty tai koheneva. Kukattomat versot ovat kuitenkin rentoja. Vaaleanvihreät lehdet kasvavat pareittain vastakkain, ja ne säilyttävät pakkasista huolimatta värinsä myöhään syksyyn. Kukallisen verson alimmat lehdet ovat pitkäruotisia, ylimmät puolestaan ruodittomia. Lehtilapa on puikea, teräväkärkinen ja herttatyvinen. Kukinto on kaksihaarainen viuhko, joka joskus on muuntunut yksikukkaiseksi. Verhiö ja teriö ovat viisilehtisiä. Verholehdet ovat suippoja, kaljuja tai tyvestä hapsikarvaisia ja kiiltäviä. Valkoiset terälehdet ovat 12–16 mm pitkiä ja jakautuneet lähes tyveen asti kahdeksi hyvin kapekasi liuskaksi. Terälehdet ovat noin kaksi kertaa verholehden pituisia. Emiö on kolmilehtinen. Suomessa lehtotähtimö kukkii kesä-heinäkuussa. Hedelmä on lyhyt kota, joka aukeaa kuusiliuskaisesti. Laji leviää paitsi siemenistä, mutta se kasvattaa myös maanmyötäisiä syysversoja, joiden avulla se pääsee kasvamaan jo varhain keväällä.[2][3]

Lehtotähtimö muistuttaa ulkonäöltään varsin paljon vataa (Myosoton aquaticum).[4]

Levinneisyys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lehtotähtimön levinneisyysalue on sirkumpolaarinen.[5] Euroopassa sitä tavataan Pohjois-Espanjasta Länsi-Venäjälle. Levinneisyysalue on kuitenkin hajanainen varsinkin Länsi-Euroopassa. Lisäksi laji puuttuu Islannista, Irlannista ja suurimmasta osasta Ukrainaa. Kaukasuksella lehtotähtimöllä on erillinen esiintymisalue.[6]

Suomessa lehtotähtimöä kasvaa harvakseltaan koko maassa. Runsaimmillaan laji on maan eteläosissa.[2][7] Suomessa tavattavat lehtotähtimöt kuuluvat alalajiin ssp. nemorum, suomenkieliseltä nimeltään pohjanlehtotähtimö.[8]

Elinympäristö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lehtotähtimö kasvaa rehevien metsien aluskasvillisuutena. Se viihtyy lehdoissa, lehtokorvissa, rehevissä puronvarsissa ja usein myös lähteiden ympäristöissä.[2] Lehtotähtimö voi hyvillä kasvupaikoilla muodostaa tiheitäkin kasvustoja, joissa muut kasvit eivät juurikaan saa tilaa.[3]

Lehtotähtimöä pidetään erinomaisena kosteiden lehtojen tunnuskasvina.[1] Suomessa se on kuitenkin kärsinyt monin paikoin lehtometsien katoamisesta ja kuivumisesta. Esimerkiksi Pohjois-Savosta laji on kokonaan hävinnyt.[5]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Helsingin kasvit – Kukkivilta kiviltä metsän syliin. Toim. Kurtto, Arto & Helynranta, Leena. Helsingin kaupungin ympäristökeskus. Yliopistopaino, Helsinki 1998.
  • Kuopion katoava kasvimaailma. Toim. Renvall, Pertti & Fagerstén, Reino & Knuutinen, Jorma & Vainio, Outi. Kuopion luonnontieteellisen museon julkaisuja 6. Kuopion luonnontieteellinen museo, Kuopio 2002.
  • Oulun kasvit. Piimäperältä Pilpasuolle. Toim. Kalleinen, Lassi & Ulvinen, Tauno & Vilpa, Erkki & Väre, Henry. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Norrlinia 11 / Oulun kaupunki, Oulun seudun ympäristövirasto, julkaisu 2/2005. Yliopistopaino, Helsinki 2005.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Suuri Pohjolan kasvio. Toim. Mossberg, Bo & Stenberg, Lennart. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki 2005 (2003).

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Helsingin kasvit 1998, s. 278.
  2. ↑ a b c Retkeilykasvio 1998, s. 106.
  3. ↑ a b Oulun kasvit 2005, s. 190–191.
  4. ↑ Retkeilykasvio 1998, s. 106, 113.
  5. ↑ a b Kuopion katoava kasvimaailma 2002, s. 46.
  6. ↑ Arne Anderberg: Den virtuella floran: Lundarv (myös levinneisyyskartat) 1999. Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 19.3.2012. (ruotsiksi)
  7. ↑ Lampinen, R. & Lahti, T. 2011: Kasviatlas 2010: Lehtotähtimön levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 19.3.2012.
  8. ↑ Suuri Pohjolan kasvio 2005, s. 131.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]