Lesch–Nyhanin oireyhtymä

Muutos, joka johtuu vakavasta kynsien tai ihon puremisesta, eräästä Lesch–Nyhanin oireyhtymän piirteestä

Lesch–Nyhanin oireyhtymä on aineenvaihduntasairaus, joka johtuu hypoksantiini-guaniinifosforibosyylitransferaasin (HGPRT) täydellisestä tai lähes täydellisestä puutoksesta. Entsyymipuutos on seuraus X-kromosomin HGPRT-entsyymiä tuottavan HPRT-geenin mutaatiosta. Lesch–Nyhanin oireyhtymässä entsyymiaktiivisuutta on jäljellä enintään 1,5 % normaalista. Jos entsyymiaktiivisuutta on jäljellä vähintään 8 %, on kyse Kelley–Seegmillerin oireyhtymästä. Koska Lesch–Nyhanin oireyhtymän periytymistapa on X-kromosomaalinen, naiset ovat yleensä oireettomia taudin aiheuttavan mutaation kantajia. Harvinaisissa tapauksissa sairaus on ilmennyt myös naisilla, mikäli mutaatio on ollut heidän molemmissa X-kromosomeissaan.[1]

Lesch–Nyhanin oireyhtymästä kärsivä vauva on terveen oloinen, mutta varhaisimmat oireet puhkeavat tyypillisesti 3–6 kuukauden iässä. Ensimmäinen oire voi olla motorinen kehitysviive tai virtsahapon liikatuotannosta johtuen oranssinväristen kiteiden ilmaantuminen vaippaan. Lesch–Nyhanin oireyhtymässä virtsahappoa kertyy elimistöön, jolloin voi seurata virtsatietukos, niveltulehdus, kihti sekä munuais- ja virtsarakkokiviä. Usein oireyhtymään liittyy vaikea megaloblastinen anemia, joka on B12-vitamiinin ja foolihapon puutteen seuraus. Foolihappolisästä ei ole oireyhtymästä kärsiville apua. Virtsahappopitoisuutta voidaan alentaa esimerkiksi allopurinolilla ja puriinin välttämisellä ruoassa. Kuitenkin virtsahapon liikatuotannon aiheuttama munuaisten vajaatoiminta johtaa usein kuolemaan. Elinajanodote jää yleensä ensimmäiselle tai toiselle kymmenykselle, mutta hyvän hoitotasapainon avulla jotkut potilaat ovat eläneet 40-vuotiaiksi.[1]

Lesch–Nyhanin oireyhtymästä kärsivät eivät useimmiten opi kävelemään vaan tarvitsevat tukea istumisessakin. Lisäksi motoriikan ongelmiin kuuluvat huono pään kannattelukyky, hypotonia, atetoosi ja lapsen varttuessa spastisuus. Lesch–Nyhanin oireyhtymä aiheuttaa kehitysvamman, joka on vaikeusasteeltaan lievä tai keskivaikea. Oireyhtymälle tyypillistä on myös itseä vahingoittava käyttäytyminen, joka voi alkaa 2–4-vuotiaana. Tämä voi ilmetä esimerkiksi huulen, käsien ja sormien puremisena. Lisäksi aggressiivista käytöstä esiintyy muita kohtaan. Stressi voi pahentaa käytöshäiriöitä.[1]

Lesch–Nyhanin oireyhtymän esiintyvyydeksi vastasyntyneillä on arvioitu 1/235 000–380 000. Diagnoosiin viittaavat psykomotorinen kehitysviive, veren ja virtsan kohonnut virtsahappopitoisuus sekä HGPRT-entsyymiaktiivisuuden puuttuminen. Entsyymipuutos voidaan todeta valkosoluista, punasoluista tai fibroblasteista. Geenimutaation todentamisen kautta saadaan varmuus diagnoosista. Hoito on oireenmukainen. Neurologisia ongelmia ei voida hoitaa virtsahappopitoisuutta alentavalla lääkityksellä. Käyttäytymisterapian mahdollisen varhainen aloittaminen on tärkeää, minkä lisäksi käytöshäiriöitä voidaan pyrkiä hallitsemaan lääkkein. Lisäksi potilasta ja hänen läheisiään voi olla tarpeen suojata itseä vahingoittavilta ja aggressiivisilta käytösmalleilta. Lesch–Nyhanin oireyhtymän kuvasivat ensimmäisinä vuonna 1964 pediatri William Nyhan ja hänen opiskelijansa Michael Lesch.[1]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d Johanna Rintahaka, Lesch-Nyhanin oireyhtymä Tukiliitto 26.10.2022, viitattu 23.7.2023