Lettrismi on ranskalainen avantgardistinen suuntaus, jonka romanialainen emigrantti Isidore Isou perusti Pariisissa 1940-luvun puolivälissä. Satoja teoksia käsittäneessä tuotannossaan Isou ja lettristit ovat soveltaneet teorioitaan kaikille taiteen ja kulttuurin aloille, etenkin runouteen, elokuvaan, maalaustaiteeseen ja yhteiskunnalliseen teoriaan. Liikkeen teoreettiset juuret ovat dadassa ja surrealismissa. Isou piti maanmiestään Tristan Tzaraa dadan merkittävimpänä luojana ja oikeutettuna johtajana ja torjui useimmat muut plagioijina ja väärentäjinä.[1] Surrealisteista André Breton oli hyvin merkittävä vaikuttaja, mutta Isou ei ollut tyytyväinen, sillä hän piti suuntausta 1940-luvulla jähmettyneenä ja katsoi sen joutuneen henkiseen vararikkoon.[2]
Kansainvälistä mainetta lettristit saavuttivat vuonna 1950, kun liikkeen neljä jäsentä: Michel Mourre, Serge Berna, Ghislain de Marbaix ja Jean Rullier tunkeutuivat Pariisin Notre Damen pääsiäismessuun, johon otti osaa lähes 10 000 ihmistä. Dominikaanimunkiksi pukeutunut Mourre luki messussa ollutta taukoa hyväksi käyttäen Serge Bernan kirjoittamaa saarnaa katedraalin keskialttarilla. Saarnassa Mourre julisti Jumalan kuolleen. Sveitsiläiskaarti hyökkäsi tunkeutujien kimppuun, raivostunut väkijoukko pyrki lynkkaamaan saarnaajan ja koko joukko pidätettiin. Mourre sai syytteen pappina esiintymisestä. [3]
Seuraavan skandaalin lettristit järjestivät kaksi vuotta myöhemmin. Liikkeen vasemmistosiipi, joka koostui Guy Debordista, Gil J. Wolmanista, Jean Brau:sta ja Serge Bernasta, keskeytti Charlie Chaplinin Parrasvalot-elokuvan lehdistötilaisuuden Pariisissa. Häiriköinnin tarkoituksena oli lettristien mukaan idolien tuhoaminen. Liikkeen johtaja Isou ei hyväksynyt tekoa ja liike riitautui sisäisesti, kunnes vasemmistosiipi irtautui uudeksi ryhmäksi nimeltä L'Internationale Lettriste, johon kuuluivat myös Mohamed Dahou ja Michèle Bernstein. Uusi liike alkoi julkaista lehteä nimeltä Potlach, jonka ensimmäisessä numerossa ilmoitettiin "vanhan siiven" erottamisesta. Lehteä oli tarkoitus julkaista viikoittain, mutta elinkaarenaan 1954-1957 sitä julkaistiin vain 29 numeroa. [4]
Tunnettuja lettristejä ovat myös Maurice Lemaître, Roland Sabatier ja Alain Satié.