Levada-keskus (ven. Левада-Центр, Аналитический центр Юрия Левады) on riippumaton, jopa Venäjän luotettavimpana pidetty [1] tutkimuslaitos, joka tekee mielipidetiedusteluja ja muita sosiologisia tutkimuksia Venäjällä.[2]
Tutkimuskeskus on saanut nimensä perustajansa ja ensimmäisen johtajansa, sosiologian professori Juri Levadan (1930-2006) mukaan. Tämä hallituksesta riippumaton tutkimuskeskus perustettiin vuonna 2003. Keskus pohjautui kuitenkin jo vuonna 1987 käynnistettyyn, alkujaan koko Neuvostoliiton, sittemmin koko Venäjän kattaneeseen valtiolliseen mielipiteiden tutkimuslaitokseen (VTsIOM).[2]
Levada-keskuksen päätoimipiste on Moskovassa.[3] Keskuksella on 67 aluetoimistoa Venäjällä ja yhteistyösuhteet Baltian ja IVY-maiden vastaaviin tutkimuslaitoksiin. Levada-keskuksella on noin 3 000 koulutettua haastattelijaa, ja se on yksi laajimmista Venäjällä toimivista mielipiteitä seuraavista tutkimuslaitoksista.[2] Vuodesta 2006 Levada-keskuksen johtajana on toiminut sosiologi, filosofian tohtori Lev Gudkov.[3]
Alkusyksyllä 2016 Venäjän oikeusministeriö luokitteli tutkimuskeskus Levadan ulkomaiseksi agentiksi. Tätä ennen esimerkiksi ihmisoikeusjärjestö Memorial sekä äänestäjien oikeuksia ja vaalitarkkailua tekevä Golos-liike oli jo julistettu ulkomaiseksi agenteiksi.[4] Levada-keskus kertoo olevansa eri mieltä tästä luokituksesta, ja pyrkivänsä haastamaan sen oikeusteitse.[5] Järjestö on myös mielipidetiedustelulla selvittänyt kuinka laajalti tämä luokittelu ja sen vaikutuksia tunnetaan Venäjällä.[6]