Liang Qichao

Liang Qichao 1910-luvulla.

Liang Qichao (kiin.: 梁啓超; pinyin: Liáng Qǐchāo; Wade–Giles: Liang Ch’i-ch’ao; 23. helmikuuta 1873 Xinhui, Guangdong – 19. tammikuuta 1929 Peking)[1] oli kiinalainen oppinut, vaikutusvaltainen kirjoittaja ja poliitikko. Hän kuului keisarikunnan loppuaikoina johtaviin uudistusmielisiin ja saavutti poliittisilla kirjoituksillaan merkittävän maineen ja vaikutusvallan 1900-luvun alussa asuessaan maanpaossa. Liang osallistui myös aktiivisesti politiikkaan Kiinan tasavallan ensimmäisinä vuosina.

Nuori uudistaja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liang osoitti nuorena hämmästyttävää lahjakkuutta suorittaessaan keisarilliseen virkatutkintoon kuuluneita kokeita. Vuonna 1890 hänestä tuli merkittävän oppineen ja tunnetun uudistusten kannattajan Kang Youwein oppilas. Hän toimi Kangin tärkeänä apurina kun tämä hävityn Kiinan–Japanin sodan jälkeen pyrki vetoamaan keisariin ja Kiinan älymystöön poliittisten uudistusten puolesta. He keräsivät yhdessä vuonna 1895 suuren adressin Shimonosekin rauhansopimusta vastaan ja perustivat järjestökseen ”Kansallisen vahvistumisen tutkimisen seuran”. Liang oli yksi seuran julkiseman lehden keskeisistä toimittajista, kunnes Kiinan viranomaiset lakkauttivat sekä seuran että sen julkaisut vuonna 1896. Liang jatkoi kirjoittamista muihin lehtiin. Hän vaati kirjoituksissaan perustuslaillista hallintoa, teollisuuden kehittämistä, länsimaisten tieteiden sisällyttämistä kouluopetukseen sekä jalkojen sitomisen ja oopiumin kieltämistä.[2]

Kang Youwei onnistui lopulta vakuuttamaan keisari Guangxun uudistuspolitiikan tarpeellisuudesta. Vuoden 1898 sadan päivän uudistusten aikana Kang toimi keisarin johtavana neuvonantajana ja myös Liangin katsottiin kuuluvan johtaviin uudistajiin, vaikka muodollisesti hän ei ollutkaan kovin korkeassa asemassa. Lyhyeksi jääneenä uudistuskautena Guangxu pyrki uudenaikaistamaan valtion hallinnon ja koko Kiinan koulutusjärjestelmän, ikivanha virkatutkinto mukaan lukien. Leskikeisarinna Cixin tehtyä syyskuussa 1898 palatsivallankaappauksen Guangxun määräämät uudistukset kuitenkin kumottiin. Kang ja Liang määrättiin vangittaviksi, mutta he onnistuivat pakenemaan Japaniin.[1][2]

Maanpakolaisvuodet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liang asui seuraavat 13 vuotta maanpaossa.[2] Hän kierteli muun muassa Euroopassa ja Yhdysvalloissa.[3] Asuessaan Japanissa hän etääntyi Kang Youwein aatemaailmasta, joka perustui revisioidulle kungfutselaisuudelle, ja alkoi sen sijaan omaksua radikaaleja länsimaisia aatteita. Liangiin vaikuttivat muun muassa Jean-Jacques Rousseaun ja John Stuart Millin teokset. Hän kannatti aluksi Kiinan keisarinvallan korvaamista tasavallalla ja oli jonkin aikaa yhteistyössä Sun Yat-senin johtamien vallankumouksellisten kanssa. Liang kuitenkin vakuuttui siitä, etteivät kiinalaiset olleet vielä valmiita demokraattiseen hallintoon, ja hän palasi yhteistyöhön Kangin kanssa, joka kannatti perustuslaillista monarkiaa ja Qing-dynastian säilyttämistä. Heidän välinsä eivät kuitenkaan palanneet entiselleen, sillä Liang oli kääntänyt selkänsä Kangin peräänkuuluttamalle Kungfutsen ajattelulle ja ikivanhalle kiinalaiselle henkiselle perinnölle.[2]

Tänä aikana Liangin poliittiset kirjoitukset saavuttivat suuren suosion ja nostivat hänet maineensa ja vaikutusvaltansa huipulle. Hän julkaisi lukuisia lehtiä, joita lukivat innokkaasti varsinkin Japanissa asuneet kiinalaiset vaihto-oppilaat.[2] Merkittävin Liangin lehdistä oli vuosina 1902–1907 Japanissa ilmestynyt Xinmin congbao (”Uuden kansan tiedotuslehti”), josta tuli Kiinan perustuslaillisten tärkein äänitorvi. Siinä Liang esitteli kiinalaisille lukijoille taitavalla kirjoitustyylillään monenlaisia länsimaisia aatteellisia, filosofisia ja tieteellisiä virtauksia.[4] Lehteä myös salakuljetettiin laajassa mittakaavassa Kiinaan. Liangin on sanottu olleen merkittävimpiä länsimaisen ajattelun popularisoijia nyky-Kiinassa.[2] Hänen kannattajansa alkoivat pitää häntä suoranaisena hengen jättiläisenä.[4]

Vuoden 1905 jälkeen Liangin maltilliset näkemykset ja puheet asteittaisesta muutoksesta Kiinassa alkoivat kuitenkin menettää kannatustaan ja varsinkin Japanissa asuneet kiinalaiset opiskelijat alkoivat siirtyä kannattamaan Sun Yat-senin vallankumousliikettä. Vastustettuaan pitkään kirjoituksissaan vallankumousta Liang muutti lopulta kantansa talvella 1910–1911. Hänen julkinen kannanmuutoksensa myötävaikutti vallankumouksen puhkeamiseen Kiinassa vuotta myöhemmin.[2]

Kiinan tasavallan aika

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tasavallan perustamisen jälkeen Liang palasi vuonna 1912 Kiinaan. Hänen johdollaan perustettiin vuonna 1913 Edistyspuolue (Jinbudang) ja hän ryhtyi tukemaan itsevaltaista presidenttiä Yuan Shikaita sekä vastustamaan Sun Yat-senin Kuomintang-puoluetta. Yuan Shikain valtakaudella Liang toimi korkeissa asemissa Kiinan hallituksessa, kuten 1913–1914 oikeusministerinä. Kun Yuan kuitenkin vuonna 1916 kaavaili julistautuvansa keisariksi, Liang organisoi poliittisen vastarinnan, joka pakotti Yuanin perääntymään ja luopumaan vallasta.[1][2][3] Liang arvosteli kirjoituksissaan myös Japanin tunkeutumista Kiinaan ja tuki 1917 Kiinan osallistumista ensimmäiseen maailmansotaan. Vuoden 1917 epäonnistuneen monarkianpalauttamisyrityksen jälkeen Liang toimi hetken aikaa valtiovarainministerinä.[3] Hän oli vuonna 1919 Kiinan epävirallisen delegaation jäsenenä Pariisin rauhankonferenssissa, missä hänen näkemyksensä länsimaiden henkisestä tilasta muuttui synkeämmäksi.[2] Vuodesta 1920 Liang toimi Tsinghuan yliopiston professorina ja oli myös Pekingin kirjaston johtajana.[1]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d Liang Qichao (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 19.3.2014.
  2. ↑ a b c d e f g h i Liang Chi-Chao (englanniksi) Encyclopedia of World Biography (2004), Ecyclopedia.com. Viitattu 19.3.2014.
  3. ↑ a b c Nordisk familjebok, täydennysosa (1925), s. 154–155 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 19.3.2014.
  4. ↑ a b Erling Bjøi, Olof G. Lidin & Göran Malmqvist (suom. Heikki Eskelinen): Otavan suuri maailmanhistoria 15: Imperialismin aika, s. 319, 325. Otava, Helsinki 1986.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]