Limbut

Limbut
Merkittävät asuinalueet
   Nepal
 Intia
Sikkim
Länsi-Bengali
Assam
Kielet limbu
Uskonnot hindulaisuus, perinteinen usko

Limbut ovat etninen ryhmä Nepalin itäosassa ja osissa Intiaa. Heitä on yhteensä arviolta 380 000 ja he puhuvat tiibetiläis-burmalaisiin kieliin kuuluvaa limbun kieltä.

Lukumäärä ja asuinalue

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Limbut asuttavat pääasiassa Arunjoelta Nepalin itäosassa Intian Sikkimin osavaltion rajalle saakka.[1] Intiassa heitä asuu Sikkimin lisäksi Länsi-Bengalin ja Assamin osavaltioiden alueilla. Joidenkin arvioiden mukaan limbuja oli 2000-luvulla ehkä noin 380 000.[2]

Nepalin limbuja valokuvassa 1800-luvulta.

Limbujen uskotaan kuuluvan oman alueensa alkuperäisväestöön.[3] Heidän esi-isään olivat mahdollisesti kirantit.[1] Historiallisissa lähteissä limbut mainitaan 1700-luvulta lähtien, jolloin limbuilla oli useita eri pienehköjä valtioita, joita hallitsi Bijayapurin kuningas. 1700-luvun loppupuolella eri hindulaisten hallitsijoiden kuningaskunnat olivat levittäneet valtaansa nykyisen Nepalin seudulla ja kehitykseen kuului myös hindulaisen väestön muuttoliike Nepalin itäosiin limbujen alueelle. Limbut menettivät huomattavan osan alkuperäisistä maistaan hindulaisille siirtolaisile.[3] Maanomistuksesta limbujen ja Nepalin muiden väestönryhmien välillä tuli kysymys, joka on vaikuttanut politiikkaan näihin päiviin saakka.[1]

Limbu nenälävistyksen kanssa.
Limbukylän talo Sikkimissä.

Limbujen pääelinkeino on maatalous. Limbut kasvattavat esimerkiksi vehnää, riisiä ja maissia, sekä kasviksia, hedelmiä ja yrttejä. Maataloustyöt on jaettu tarkkaan sukupuolen mukaan. Miehet kyntävät maan ja naiset istuttavat viljeltävät kasvit. Myös lapset osalluvat usein eri askareisiin. Nykyisin etenkin osa limbumiehistä on myös värväytynyt Nepalin tai Intian armeijoihin.[1]

Limbut jakautuvat eri patrilineaarisiin ryhmiin. Samasta esi-isästä polveutuvat välttävät esimerkiksi aviopuolison ottamista saman ryhmän sisältä. Yhden ryhmän sama esi-isä jäljitetään tavallisesti neljän tai viiden sukupolven päähän. Niiden yläpuolella on vielä erikseen klaanit, jotka polveutuvat samasta yleensä myyttisestä esi-isästä.[1]

Limbut seuraavat joitakin Nepalin valtausko hindulaisuuden piirteitä, mutta heidän tavassaan harjoittaa uskoa on myös huomattavia eroja nepalilaiseen valtavirtaan nähden. Uskonnon harjoittamiseen on sekoittunut piirteitä perinteisestä uskosta, johon kuuluu esimerkiksi uhrausten tekeminen.[3] Eläinuhreja tehdään esimerkiksi eri paikallisille jumaluuksille tai hengille. Eri henkiä liitetään esimerkiksi esi-isiin, tai luonnollisiin kohteisiin, kuten metsiin.[1] Perinteisen uskon harjoittamisesta huolimatta limbut seuraavat esimerkiksi muun väestön keskuudessa suosittuja hindulaisia juhlia.[3]

  1. a b c d e f Barbara A. West: Encyclopedia of the Peoples of Asia and Oceania, s. 465-466. Facts On File, 2009. (englanniksi)
  2. Limbu Encyclopaedia Britannica. Viitattu 25.11.2019. (englanniksi)
  3. a b c d Paul Hockings: Encyclopedia of World Cultures - v. 3. South Asia, s. 149-151. G. K. Hall & Company, 1992. ISBN 0-81611-812-4 (englanniksi)