Lucie Aubrac
| Lucie Aubrac | |
|---|---|
 Lucie Aubrac vuonna 2003. |
|
| Henkilötiedot | |
| Muut nimet | Lucie Bernard |
| Syntynyt | 29. kesäkuuta 1912 Mâcon, Ranska |
| Kuollut | 14. maaliskuuta 2007 Issy-les-Moulineaux, Ranska |
| Ammatti | opettaja, vastarintaliikkeen toimija |
| Puoliso | Raymond Aubrac |
| Muut tiedot | |
| Merkittävät teokset | Ils Partiront Dans L'Ivresse (1984) |
| Tunnustukset | Kunnialegioonan kunniamerkki |
| Järjestö |
Ranskan vastarintaliike Ranskan kommunistinen puolue |
Lucie Aubrac (29. kesäkuuta 1912 – 14. maaliskuuta 2007) oli toisen maailmansodan aikaisen Ranskan vastarintaliikkeen toimija.
Elämäkerta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nuoruus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lucie Aubrac (o.s Bernard) syntyi 29. kesäkuuta 1912 Mâconissa Ranskan itäosassa.[1] Alue oli historiallista Burgundia. Hänen perheensä oli keskiluokkainen ja hän opiskeli historiaa. Lucie valmistui vuonna 1938 ja opetti historiaa koululla Strasbourgissa. Lucie oli myös kommunistisen puolueen kannattaja. Joulukuussa 1939 hän meni avioliittoon toisen kommunistin Raymond Samuelin kanssa.[2]
Vastarintaliike
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ranska kukistui toisessa maailmansodassa vuonna 1940. Saksa miehitti suuren osan maasta. Lucie alkoi toimia opettaja Ranskan vielä miehittämättömässä osassa Lyonin kaupungissa. Syksyllä 1940 hän tapasi vastarintaliikettä suunnittelevan Emmanuel d'Astier de la Vigerien. Lucie ja Raymond liittyivät järjestöön, josta tuli Libération-Sud.[2] Libération-Sud oli yksi ensimmäisistä Ranskan vastarintaliikkeistä[1] ja joskus myös niistä tärkeimmäksi kuvailtu.[2]
Lucia ja Raymond jatkoivat tavallista siviilielämäänsä töineen, mutta samalla he elivät kaksoiselämää vastarintaliikkeessä. Raymondin salanimi oli Aubrac, jonka pari otti viralliseksi nimekseen sodan jälkeen. Toukokuussa 1941 syntyi parin ensimmäinen lapsi. Saksalaiset valtasivat Ranskan vielä miehittämättömän osan vuoden 1942 lopulla. Lyonista tuli kuuluisan Gestapon eli salaisen poliisin päällikkö Klaus Barbien keskus. Raymond pidätettiin maaliskuussa 1943, mutta häntä pidettiin ilmeisesti vain vähämerkityksellisenä mustan pörssin kauppiaana. Raymon vapautettiin toukokuussa Lucien valitettua Lyonin yleiselle syyttäjälle. Hänet pidätettiin uudestaan kuitenkin jo kesäkuussa 1943. Tällä kertaa saksalaiset myös selvittivät hänen toimintaansa vastarintaliikkeessä. Raymon teljettiin Montlucin vankilaan Lyonissa. Raskaana ollut Lucie saapui Gestapon puheille. Hän väitti "Ermelin" nimisen kihlattunsa olevan vankina syyttömänä. Ermelin oli yksi Raymondin käyttämistä salanimistä. Saksalaiset totesivat hänelle "Ermelinin" toimineen vastarintaliikkeessä ja hänen joutuvan teloitettavaksi. Lucie aneli Gestapoa lykkäämään teloitusta, jotta he voisivat mennä naimisiin ennen miehen kuolemaa, jottei lapsi syntyisi aviottomaan perheeseen. Vihkimisellä Lucien maine säästyisi. Tähän suostuttiin, ja Raymond siirrettiin vankilasta Gestapon päämajaan häitä varten. Tällöin joukko vastarintaliikkeen toimijoita hyökkäsi häntä kuljettaneelle kuorma-autolle ja vapautti hänet.[2]
Maailmansodan jälkeen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Myöhemmin Lucie ja Raymon piilottelivat, kunnes he siirtyivät Lontooseen helmikuussa 1944. Parin toinen lapsi syntyi hieman myöhemmin. Maaliskuussa 1944 väliaikaista hallitusta johtava Charles de Gaulle ilmoitti naisten saavan äänioikeuden Ranskan vapauttamisen jälkeen. Tätä varten perustettiin neuvoa-antava kokous, johon Lucie nimitettiin vastarintaliikkeen edustajana. Hänestä tuli näin ensimmäinen nainen Ranskan parlamenttia vastaavassa istunnossa. Sodan päätyttyä vuonna 1945 hän palasi opettajaksi.[2] Hänestä alkoi myös kritisoida Ranskan toimia siirtomaissaan, kuten Pohjois-Afrikassa.[1]
Vuonna 1983 Klaus Barbie oli pidätetty Boliviassa ,ja häntä oltiin siirtämässä Ranskaan oikeudenkäyntiä varten. Barbie uhkasi tällöin paljastaa yksityiskohtia vastarintaliikkeestä. Hän väitti esimerkiksi, että Raymondista oli tullut Gestapon ilmiantaja. Samalla hänet yhdistettiin kuuluisan vastarintataistelija Jean Moulinin pidätykseen ja teloitukseen. Väitteitä ei oikeudenkäynnissä kummemmin todistettu, mutta ne saivat Lucien kirjoittamaan oman versionsa tapahtumista omaelämäkerrallisena teoksena[2] Ils Partiront Dans L'Ivresse vuonna 1984.[3] Barbie kuoli vuonna 1990. Jonkin aikaa tämän jälkeen ranskalaisessa lehdistössä alkoi levitä asiakirja, joka kulki Barbien testamentin nimellä. Asiakirja sisälsi Aubraciin liittyviä syytöksiä, jotka kyseenalaistivat Lucien omaelämäkerran yksityiskohtia. Ranskalainen toimittaja Gérard Chauvy julkaisi näistä ristiriidoista oman teoksensa[2] Aubrac Lyon, 1943 vuonna 1997.[4] Lucie Aubrac halusi puolustaa omaa versiotaan historioitsijoiden paneelissa. Ranskalainen sanomalehti Libération järjesti tapahtuman, joka muuttui maineen puhdistamisesta ristikuulusteluksi. Historioitsijat eivät sinänsä pitäneet Raymondia ilmiantajana, mutta Lucien tarinassa tapahtumissa todettiin olevan useita ristiriitoja.[2]
Niin tai näin, ranskalainen elokuvaohjaaja Claude Berri teki Lucie Aubracin tarinaan perustuvan elokuvan Lucie Aubrac vuonna 1997. Lucien osaa näytteli Carole Bouquet. Lucien tarinaan osittain perustuivat myös kaksi aikaisempaa elokuvaa, Jean-Pierre Melvillen Tuntemattomat sankarit vuodelta 1969 ja Josée Yannen Boulevard des hirondelles vuodelta 1991. Työstään vastarintaliikkeessä Lucie oli saanut myös Ranskan korkeimman arvomerkin Kunnialegioonan kunniamerkin.[1] Lucie Aubrac kuoli 14. maaliskuuta 2007[2] sairaalassa Pariisin esikaupunki Issy-les-Moulineauxissa.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e Obituary: Lucie Aubrac, 94, hero of the French resistance, dead The New York Times. Viitattu 29.4.2021. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i Julian Jackson: Lucie Aubrac The Guardian. Viitattu 29.4.2021. (englanniksi)
- ↑ Outwitting the Gestapo GWonline. University of North Carolina at Chapel Hill. Viitattu 29.4.2021. (englanniksi)
- ↑ «Aubrac Lyon 1943», la stratégie du soupçon l'Humanite. Viitattu 29.4.2021. (ranskaksi)
