Maahanmuuttokritiikki

Maahanmuuttokriitikoiden kuvastoa ovat siirtolaisia täynnä olevat uppoavat veneet Välimerellä (2015).

Maahanmuuttokritiikki sen nykymuodossa sai alkunsa laajasta muuttoliikkeestä, joka 1900-luvun viimeisellä neljänneksellä alkoi kohdistua Eurooppaan. Muuttajien lähtömaita olivat yleensä MENA-maat eli Lähi-itä ja Pohjois-Afrikka. Vastaavia muuttoliikkeitä kehitysmaista varakkaisiin länsimaihin ovat olleet migraatio Etelä-Amerikasta Yhdysvaltoihin sekä Kaakkois-Aasiasta Australiaan. Tulijat ovat yleensä hakeneet turvapaikkaa siitä maasta, johon he ovat pyrkineet.

Maahanmuuttokritiikin tavanomaisia sisältöjä ovat olleet kehitysmaista tulevien suurten ihmisjoukkojen haitalliset vaikutukset vastaanottajamaiden kansalliseen identiteettiin, talouteen ja turvallisuuteen sekä kansainvälisen turvapaikkalainsäädännön väärinkäyttö siirtolaisuuteen.[1]

Maahanmuuttokritiikin alueita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kehitysmaista Euroopan unionin alueelle tulevaa laajaa maahanmuuttoa on väitetty eri perustein vahingolliseksi muuton vastaanottajamaille.

Ranskalainen kirjailija Renaud Camus teki tunnetuksi käsitteen Grand Remplacement tarkoittamaan ”sellaista väestön brutaalia vaihtumista, joka on käynnissä Ranskassa (ja Euroopassa) viime vuosisadan viimeiseltä neljännekseltä alkaen, ja joka voimistuu koko ajan”.[2] Camus kuvaa tapahtunutta ”invaasioksi”, ”miehitykseksi” ja ”kansan vaihtumiseksi” (engl. ethnic substitution, ransk. le changement de peuple).[3] Camus’n mielestä vieraiden maahantulijoiden invaasio kaivaa maata kansalliselta identiteetiltä ja voi olla luonteeltaan peruuttamatonta.[4] Camus käyttää nimitystä Petit Remplacement siitä, että eurooppalainen korkeakulttuuri korvautuu matalatasoisella populaarikulttuurilla.[5]

Muita yleisiä vastaväitteitä ovat olleet maahanmuuton kustannukset vastaanottajamaille,[6] rikollisuuden lisääntyminen,[7] etnisten ryhmien välisen jännityksen ja väkivallan lisääntyminen, kotouttamispyrkimysten epärealistisuus[7] sekä länsimaisten arvojen kanssa ristiriitaisten elämäntapojen yleistyminen.[8]

Maahanmuuttokriittinen kirjallisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muutamat maahanmuuttokriittiset kirjat ovat eri maissa saaneet huomattavan levikin. Saksassa huomiota sai vuonna 2010 Saksan keskuspankin johtokunnan jäsenen Thilo Sarrazinin kirja Deutschland schafft sich ab.[9] Ranskassa jättipainoksia keräsi kirjailija Renaud Camus’n teos Le Grand Remplaicement (2011),[10] joka sai jatkoa Camus’n englanninkielisestä kirjasta You Will Not Replace Us! [1] Ruotsissa lukijoita sai vuonna 2017 ilmestynyt kurditaustaisen taloustieteilijän Tino Sanandaj’n kirja Massutmaning.[11] Sanandaj’n mielestä maahanmuuton ongelmat Ruotsissa eivät johtuneet vääränlaisesta kotouttamisesta vaan siitä, että maahan oli tullut liikaa sellaisia ihmisiä, joilla ei ollut pätevyyksiä selviytyä Ruotsin työmarkkinoilla.[7]

Maahanmuuttokritiikki Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Maahanmuuttopolitiikka Suomessa

Suomalaisen maahanmuuttokritiikin alkuvaiheita tutkinut Milla Hannula toteaa, että Euroopassa maahanmuutto oli jo synnyttänyt maahanmuuttokriittisiä puolueita, joita Ranskassa oli Front National (1972–) ja Ruotsissa Ruotsidemokraatit (1988–), ennen kuin Suomessa Suomen Maaseudun Puolue (SMP) nosti aiheen näkyvästi esiin. Suomessa varhaisia toimijoita olivat Suomen Sisu -yhdistys (1998–) ja internetissä Hommaforum (2005–).[12] Hannulan mukaan uudet viestintäkanavat, kuten internetin keskustelupalstat, olivat aluksi tärkeitä kritiikin kanavia, sillä valtamedia hylki maahanmuuttokritiikkiä, ja asiallisetkin puheenvuorot jäivät rasismiksi leimattuna julkaisematta.[12]

Vuoden 2008 kunnallisvaalit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maahanmuuttokriittiset äänet pääsivät ensimmäisen kerran kunnolla julki vuoden 2008 kunnallisvaaleissa,[12] joissa SMP:n seuraajapuolue Perussuomalaiset[13] oli ainoa voittaja valtuustopaikoissa mitattuna. Professori Tuomo Martikainen piti sen saamaa menestystä osoituksena Euroopasta Suomeen rantautuneen oikeistopopulismin noususta.[14] Maahanmuuttokritiikillä profiloituneen Jussi Halla-ahon valintaa hän kommentoi toteamalla oikeistopopulismin ”pahan unen olevan nyt täällä”.[15] Suvi Keskisen mukaan myös muissa puolueissa alettiin tuolloin puhua maahanmuutosta ongelmana, ja maahanmuuttoministeri Astrid Thorsin (rkp) esitys ulkomaalaislakiin tehtävistä maahanmuuton helpotuksista torjuttiin eduskunnassa. Thors valittiin Helsingin Sanomien yleisöäänestyksessä ”vuoden mokaajaksi”.[16]

Perussuomalaiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perussuomalaisten kannatuksen nousu sai vauhtia maahanmuuttokritiikistä, jonka äänitorvena puolueessa aluksi oli Tony Halme. Halme oli saanut vuoden 2003 eduskuntavaaleissa viidenneksi eniten ääniä koko maassa.[17] Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa suurin asia oli euroalueen talouskriisi, ja maahanmuutto jäi sivurooliin. Perussuomalaisten suuren vaalivoiton myötä eduskuntaan valittiin kuitenkin suuri joukko maahanmuuttokriittisiä eli ”nuivia” kansanedustajia.[18]

Kun ensin Timo Soini (1997) ja sen jälkeen Jussi Halla-aho (2017) nousivat perussuomalaisten puheenjohtajiksi, katsottiin, että puolueessa noussut maahanmuuttovihamielisyys oli Veikko Vennamon perinnön hylkäämistä.[19][20] Todellisuudessa Vennamo oli ensimmäisiä suomalaisia maahanmuuttokriitikoita. Vuonna 1989 hän kirjoitti: ”Jos valkoinen rotu ei löydä toisiansa, niin Spenglerin ennustus länsimaiden tuhosta ja auringonlaskusta tulee vähitellen toteutumaan - - Eurooppaan on alkanut virrata ehtymätön virta niin sanottuja elintasopakolaisia - - Taloudellisen avun sijasta heistä on tullut taloudellinen rasitus - - Yleinen mielipide on alkanut kääntyä tällaisia vierasheimolaisia maahantulijoita vastaan.”[6] Vasta Tony Halme toi kuitenkin maahanmuuttokritiikin puolueen vaaliaseeksi.

Suomalaista vastakritiikkiä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suvi Keskinen, Anna Rastas ja Salla Tuori arvostelivat vuonna 2009 maahanmuuttokeskustelua siitä, että keskustelussa saivat suhteettoman paljon huomiota uhkakuvat sekä taloudellisten hyötyjen ja haittojen pohdiskelu. Esimerkiksi turvapaikanhakijoiden määrän kasvua uutisoitiin ”tulvana”, mikä loi vaikutelman uhkaavasta ja hallitsemattomasta ilmiöstä. Kirjoittajien mukaan puheissa keskityttiin suurelta osin maahanmuuton rajoittamiseen ja Suomen oletettujen etujen valvomiseen.[21] Keskinen, Rastas ja Tuori katsoivat myös, että itseään maahanmuuttokriitikoiksi kutsuvat väittivät virheellisesti, että vasta he olisivat tuoneet maahanmuuttoon ja monikulttuuristumiseen liittyvät ongelmat julkisuuteen. Näin ei olisi tietenkään ollut, vaan näitä ongelmia oli tuotu julkiseen keskusteluun jo vuosien ajan.[22]

Sosiaalipolitiikan professori J. P. Roos listasi vuonna 2008 maahanmuuttoa puoltavia syitä seuraavasti: 1) Suomeen tarvitaan lisää työvoimaa, 2) maalle on hyödyksi, että on useita kulttuureja ja uskontoja, 3) hädässä olevia ihmisiä pitää auttaa, 4) oma kulttuurimme voi muuttua myönteisemmäksi ja iloisemmaksi ja 5) maahanmuutosta voi olla Suomelle taloudellista hyötyä.[23]

Dosentti Tuija Parvikko totesi vuonna 2010, että pieneen, pimeään ja kylmään maahan ei tule koskaan mitään ryntäystä, mutta suomalainen kulttuuri voi rikastua, jos edes jotkut viitsivät tulla tänne.[24]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Camus, Renaud: Le Grand Remplacement. Neuilly-sur-Seine: Reinharc, 2011. ISBN 978-2-35869-031-7 (ranskaksi)
  • Camus, Renaud: You Will Not Replace Us. Chez l’auteur, 2018. ISBN 979-1091681575 Teoksen verkkoversio.
  • Hannula, Milla: Maassa maan tavalla. Maahanmuuttokritiikin lyhyt historia. Helsinki: Otava, 2011. ISBN 978-051-1-24871-2
  • Jokisipilä, Markku: Perussuomalaiset Halla-ahon ja Purran linjalla. Otava, 2021. ISBN 978-951-1-38864-7
  • Keskinen, Suvi & Rastas, Anna & Tuori, Salla (toim.): En ole rasisti, mutta...: Maahanmuutosta, monikulttuurisuudesta ja kritiikistä. Vastapaino & Nuorisotutkimusverkosto, 2009. ISBN 978-951-768-248-0
  • Keskinen, Suvi: Pelkkiä ongelmia? Maahanmuutto poliittisen keskustelun kohteena. Teoksessa: En ole rasisti, mutta..., s. 33–46. Vastapaino, 2009.
  • Sanandaj, Tino: Massutmaning : ekonomisk politik mot utanförskap och antisocialt beteende. Kuhzad Media AB, 2017. ISBN 9789198378702
  • Sarrazin, Thilo: Deutschland schafft sich ab. Wie wir unser Land aufs Spiel setzen. Langen Müller Verlag, 2021. ISBN 978-3-7844-3592-3 (saksaksi)
  • Vennamo, Veikko: Kekkos-diktatuurin vankina. Gummerus, 1989. ISBN 951-20-3237-6

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Camus 2018
  2. ↑ Camus 2018, s. 18–19
  3. ↑ Camus 2018, s. 21, 25
  4. ↑ Camus 2018, s. 45
  5. ↑ Camus 2018, s. 103
  6. ↑ a b Vennamo 1989, s. 311
  7. ↑ a b c Salminen, Samuli: Ruotsin tie — Kuinka massamaahanmuutto romutti pohjoismaisen hyvinvointivaltion 23.10.2023. Suomen Perusta. Viitattu 24.2.2024.
  8. ↑ Sarrazin 2021
  9. ↑ Sarrazin 2021
  10. ↑ Camus 2011
  11. ↑ Sanandaj 2017
  12. ↑ a b c Hannula 2011, s. 8; Jokisipilä, 2021, s. 41
  13. ↑ Hannu Purho: Perussuomalaisten historia pähkinänkuoressa. Perussuomalainen, 2006, nro 12, s. 18.
  14. ↑ Unto Hämäläinen: Kokoomus nousi suurimmaksi kuntapuolueeksi. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 2010, s. 174–177. Helsinki: Otava, 2009.
  15. ↑ Jokisipilä 2021, s, 41
  16. ↑ Keskinen 2009, s. 35–36
  17. ↑ Jokisipilä 2021, s. 31–33
  18. ↑ Jokisipilä 2021, 49–50
  19. ↑ Airasvirta, Elisa: HS: Timo Soini moukaroi perus­suomalaisia – ”Maahan­­muutto­­viha­mielinen oikeisto­puolue” Ilta-Sanomat. 27.7.2023. Viitattu 21.2.2024.
  20. ↑ Kyösti Karvonen: Mitä sanoisi isä-Veik­ko? Kaleva. 12.6.2013. Viitattu 21.2.2024.
  21. ↑ Keskinen, Rastas & Tuori 2009, s. 8
  22. ↑ Keskinen, Rastas & Tuori 2009, s. 11
  23. ↑ Hannula 2011, s. 161
  24. ↑ Parvikko, Tuija: Arkipäivän rasismi elää (Tilaajille) Helsingin Sanomat. 6.1.2010. Viitattu 7.7.2024.