Maannos

Maannosprofiili.

Maannos on maaperän pintakerros, johon bioottiset ja abioottiset prosessit vaikuttavat. Maannos koostuu eri hiukkaskokoisista maalajeista ja eloperäisestä jätteestä ja on yleensä kerroksellinen. Maannokset ovat monesti varsinkin pintaosaltaan huokoisia ja niissä on sekä ilmaa että vettä. Eri maannokset eroavat huomattavasti muun muassa ravinteikkuudeltaan, kosteudeltaan ja lämpötilaltaan. Suomessa yleisin maannos on havumetsien melko niukkaravinteinen podsoli.

Muodostuminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maannoksen muodostuminen eli maannostuminen tapahtuu maanpinnan ylimmässä osassa. Maannostumisprosesseihin kuuluvat humuksen muodostuminen, rapautuminen, huuhtoutuminen ja rikastuminen. Näissä kaikissa on erilaisia kemiallisia, fysikaalisia ja biologisia tekijöitä. Lisäksi maannostumiseen vaikuttaa erilaisia aktiivisia ja passiivisia tekijöitä. Aktiivisia tekijöitä ovat ilmasto ja erilaiset organismit, kun passiivisia tekijöitä puolestaan ovat alkuperäinen materiaali, pinnanmuodot ja aika. Näiden tekijöiden monimutkaisen toiminnan seurauksena maannos saa kerrosrakenteen, jonka perusteella voidaan erotella eri maannostyypit.[1]

Ihmisen toiminnallakin on erinäisiä vaikutuksia maannostumiseen; laidunnus, kaskeaminen, ojitus, auraus ja ympäristön happamoittaminen voivat kaikki vaikuttaa maannoksen muodostumiseen.[2]

Kerroksellisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maannokset ovat kerroksellisia, ja kerrokset ovat syntyneet rapautumisasteestaan erilaisista horisonteista. Maannos jaetaan yleensä A-, B- ja C-horisonttiin. A-horisontissa on humuskerros ja vaalea muuttunut kerros, B-horisontissa rikastumiskerros ja C-horisontissa muuttumaton pohjamaa.[2]

Maannoksen pintaosa on ravinteikasta alueilla, joilla haihtuminen on sademäärää suurempaa, koska vesi ja ravinteet siirtyvät pintaan haihtuneen veden tilalle. Kosteilla alueilla sadevesi huuhtoo yleensä ravinteet syvemmälle maaperään, minkä seurauksena pintaosat jäävät vähäravinteisiksi.[3]

Maannostyypit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monissa maissa on omat maannosluokitusjärjestelmänsä, mutta niiden rinnalla on myös joitakin kansainvälisiä luokitusjärjestelmiä, kuten YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO:n luokitus ja WRB-järjestelmä.[4] Maannosten luokittelussa käytetään usein FAO:n järjestelmää, mutta Yhdysvaltain maatalousministeriön luokittelu on myös suosittu.[5]

Suomesta on yleensä tunnistettu neljä päämaannostyyppiä. Ne ovat podsoli, ruskomaannos (cambisol), ruskopodsoli ja gleimaannos. Podsoli on yleinen kaikkialla havumetsävyöhykkeellä.[5] Se koostuu mineraalimaasta ja humuskerroksesta ja sen pintakerroksen alle rikastuu rauta- ja alumiiniyhdisteitä.[6] Eri ilmastovyöhykkeillä on omat yleiset maannostyyppinsä: sademetsien ja savannien tyypillinen maannos on latosoli, aavikoiden aavikkomaannos, välimerenilmaston terra rossa ja kostean lauhkean ilmaston ruskomaannos.[3]

WRB-järjestelmässä on puolestaan 32 pääluokkaa, ja sen kehittämisessä on pyritty ottamaan huomioon se, että luokittelu pystyttäisiin tekemään jo kentällä morfologisten havaintojen perusteella.[7]

FAO:n maannostyypit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Maannostuminen cc.oulu.fi. Viitattu 22.8.2013.
  2. ↑ a b Haavisto-Hyvärinen, Maija & Kutvonen, Harri: Maaperäkartan käyttöopas, s. 13. Geologian tutkimuskeskus, 1997. Teoksen verkkoversio (pdf) Viitattu 22.8.2013. (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. ↑ a b Lämpövyöhykkeiden ilmasto, kasvillisuus ja maannos Opetushallitus. Arkistoitu 14.11.2011. Viitattu 22.8.2013.
  4. ↑ Tamminen, Pekka: Suomen metsämaiden maannokset. Metsätieteen aikakauskirja, 2009, nro 1, s. 74–78. Metsäntutkimuslaitos ja Suomen Metsätieteellinen Seura. Artikkelin verkkoversio. (pdf) Viitattu 22.8.2013. (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. ↑ a b Lavento, Mika: Maannos, maaperä ja niiden tutkimuksen menetelmät; arkeologin näkökulma (pdf) (s. 47–50) Suomen arkeologinen seura. Viitattu 22.8.2013.
  6. ↑ Metsämaa-sanasto. Metsäsanasto-sarjan 4. osa. Suomen metsäkeskus, 2024. ISBN 978-952-283-086-9 Teoksen verkkoversio (pdf).
  7. ↑ Lilja, Harri et al: Suomen maannostietokanta: Käyttöopas versio 1.0, s. 10. MTT, 2009. Teoksen verkkoversio (pdf) Viitattu 29.10.2016.
  8. ↑ Metsämaa-sanasto. Metsäsanasto-sarjan 4. osa. Suomen metsäkeskus, 2024. ISBN 978-952-283-086-9 Teoksen verkkoversio (pdf).
  9. ↑ Metsämaa-sanasto. Metsäsanasto-sarjan 4. osa. Suomen metsäkeskus, 2024. ISBN 978-952-283-086-9 Teoksen verkkoversio (pdf).
  10. ↑ Metsämaa-sanasto. Metsäsanasto-sarjan 4. osa. Suomen metsäkeskus, 2024. ISBN 978-952-283-086-9 Teoksen verkkoversio (pdf).

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Ken Killham: Soil ecology. Cambridge, New York, Melbourne: Cambridge University Press 1994, 1994. ISBN 0-521-43517-X (englanniksi)
  • H. Don Scott: Soil Physics - Agricultural end Environmantal Applications. Ames: Iowa State University, 2000. ISBN 0-8138-2087-1 (englanniksi)
  • A.F. Harrison, P. Ineson, O.W. Heal: Nutrient Cycling in Terrestrial Ecosystems - Field methods, Application and Interpretation. London, New York: Elsevier, 1990. ISBN 1-85166-388-6 (englanniksi)
  • Markku Yli-Halla ym.: Suomalaisia maaprofiileja. Maatalouden tutkimuskeskuksen julkaisuja. Sarja A, 2000, nro 78, s. 104 sivua. Jokioinen: Maatalouden tutkimuskeskus. ISBN 951-729-575-8 Pysyvä linkki. (PDF) Viitattu 29.10.2016.
  • IUSS Working Group WRB: World Reference Base for Soil Resources, fourth edition. International Union of Soil Sciences, Vienna 2022. ISBN 979-8-9862451-1-9 (Verkossa) (englanniksi)
  • M. Switoniak et al.: Illustrated Handbook of WRB Soil Classification. Wroclaw 2022, ISBN 978-83-7717-386-2. (Verkossa) (englanniksi)
  • W. Zech, P. Schad, G. Hintermaier-Erhard: Soils of the World. Springer, Berlin 2022. ISBN 978-3-540-30460-9 (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]