Maghar

Maghar
Näkymä kylään.
Näkymä kylään.

Maghar

Koordinaatit: 32°53′24″N, 35°24′30″E

Valtio Israel
Hallintoalue Pohjoinen
Väkiluku (2018) 22 609


















Maghar (arab. المغار‎, al-Maġar, hepr. ‏מע'אר‎) on kylä Israelissa Pohjoisella hallintoalueella. Kylän asukkaiden enemmistö on druuseja ja vähemmistö kristittyjä ja muslimeja. Kylän asukasluku oli vuoden 2018 lopussa 22 609.

Kylän oliivipuutarhoja.

Maghar sijaitsee Israelin pohjoisosassa Tiberiaan kaupungin luoteispuolella[1] Hazonvuoren rinteellä. Kylän korkeus merenpinnasta on noin 354 metriä.[2]

Maghar sai alueen lukuisiin luoliin viittaavan nimensä mahdollisesti jo Rooman- tai Bysantin valtakunnan kausilla.[2] Juutalaisessa historiankirjoituksessa se on liitetty joskus talmudissa esiintyviin paikannimiin Ma’ariyyah tai Me’arot, jotka mainitaan pappissukujen kotipaikkana.[1] Kylä tunnetaan nykyisin esimerkiksi kahdesta kiinanjujubapuusta, joista toista pitävät pyhänä druusit ja toista muslimit. Druuseille kylä on ollut myös yksi pysähdyspaikka pyhiinvaelluksilla al-Nabi Sabalanin pyhätölle.[2]

Magharin asukasluku oli vuoden 2018 lopussa 22 609.[3] Vuonna 2002 vastaava lukema oli 17 900 ja vuonna 1969 5 750. Vuonna 2002 kylän asukkaista 57 % oli druuseja, 23 % kristittyjä ja 20 % muslimeja.[1]

  1. a b c Fred Skolnik ja Michael Berenbaum: Encyclopaedia Judaica Volume 13 Lifr-Mek, s. 342. Thomson Gale, 2007. ISBN 978-0-02-865928-2 (englanniksi)
  2. a b c Maghar info.goisrael.com. Ministry of Tourism. Viitattu 8.10.2019. (englanniksi)
  3. List of localities, in Alphabetical order (pdf) (Mughar) Central Bureau of Statistics. Viitattu 8.10.2019. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]