Magneettimedia | |
---|---|
![]() |
|
Lehtityyppi | verkkolehti |
Julkaisija | Pohjoinen Perinne ry |
Päätoimittaja | Markku Juutinen |
Kotimaa | Suomi |
Sivukoko | tabloidi |
Kieli | suomi |
Aiheesta muualla | |
Kotisivu |
Magneettimedia eli Magneettimedia.com on nykyisin verkkopalvelu.[1] Aiemmin magneettimedia oli ilmaisjakelulehti, jonka kustantajana toimi J. Kärkkäinen Oy vuoteen 2013 asti ja sen jälkeen Suomen vastarintaliikkeen alainen järjestö Pohjoinen Perinne ry.[2][3][4]
Julkaisu ilmestyi aiemmin myös paperiversiona. Sitä kustansi J. Kärkkäinen Oy, ja sitä jaettiin Pohjois-Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla ja Päijät-Hämeessä noin 366 500 talouteen. Kärkkäinen luopui lehdestä ja se lakkasi ilmestymästä paperisena marraskuun 2013 lopussa, ja sen tilalla alkoi ilmestyä KauppaSuomi-niminen ilmaisjakelulehti joulukuun alusta.[5][6]
Lehdessä on tavaratalotarjousten lisäksi ollut myös paljon ulkomaisista lähteistä toimitettuja yhteiskunnallisia artikkeleita ja joskus lainopillisia neuvoja. Lehdessä on julkaistu myös euroskeptisiä artikkeleita sekä arvosteltu laajoja rokotuskampanjoita. Vuonna 2011 Skepsis myönsi yritykselle Huuhaa-palkinnon lehden julkaisemisesta. Palkintoa perusteltiin sillä, että ensi kertaa ilmaislehti on valjastettu niin vahvasti uskomuslääkinnän, salaliittojen sekä virheellisen ja näennäistieteellisen tiedon levittämiseen.[7][8]
Magneettimedia jatkoi toimintaansa verkkojulkaisuna. Sen päätoimittajana on helmikuusta 2015 alkaen toiminut Markku Juutinen.[9] Markku Juutinen on sanonut, ettei ole vastaava toimittaja, vaikka sellainen lehtien pitää lain mukaan ilmoittaa.[10] Huhtikuun lopulla 2015, juuri eduskuntavaalien jälkeen, lehti julkaisi 88-sivuisen tabloidikokoisen, kokonaan mainoksettoman numeron, jonka jakeluksi ilmoitettiin 270 000 kappaletta. Numeron sisältö oli antisemitistinen ja maahanmuuttovastainen.[3] Lehti ilmoittaa julkaisijakseen Pohjoinen Perinne ry -nimisen yhdistyksen[11], jolla on yhteyksiä kansallissosialistiseen Suomen vastarintaliikkeeseen.[10] Vastarintaliikkeen jäsenet myös jakoivat lehteä vuoden 2015 Kirkkopäivillä, mikä suututti järjestäjät.[12]
Ylen uutisten mukaan Magneettimedia-lehti on julkaissut juutalaisia leimaavia antisemitistisiä kirjoituksia. Vuonna 2012 sekä yksityishenkilö että juutalaisseurakunnat jättivät aiheesta tutkintapyynnön. Juutalaisseurakuntien keskusneuvosto on pitänyt lehden kannanottoja rasistisina.[13]
Magneettimedia on julkaissut artikkelin, jossa kielletään holokaustin kuusi miljoonaa uhria. Perusteluna viitataan Don Heddesheimerin kirjaan The First Holocaust: Jewish Fundraising Campaigns With Holocaust Claims During and After World War One. Magneettimedian mukaan kirja todistaisi, että holokaustin uhrien määrä on myytti.[14]
Lehden mukaan toisessa maailmansodassa ”valheellisen propagandan avulla Saksa leimattiin sotaan syylliseksi, vaikka Saksa pyrki ratkaisemaan tilanteen rauhanomaisesti”. Sen esittämien väitteiden mukaan Hitler oli ajettu nurkkaan, ja Englanti ja Ranska torpedoivat orastavan rauhan mahdollisuuden ja valitsivat suursodan.[15]
Heinäkuussa 2013 Magneettimediasta tehtiin uusi rikosilmoitus, syynä yhdysvaltalaisen Ted Piken kirjoitus, jonka Magneettimedia suomensi ja julkaisi ja jonka mukaan juutalaisten kirjoituskokoelma Talmudin jotkut kohdat yllyttävät pedofiliaan.[16] Simon Wiesenthal -keskus vetosi tasavallan presidentti Sauli Niinistöön Magneettimedian kirjoitusten takia. Järjestön mukaan Magneettimedian kirjoittelu yllyttää suomalaisia etniseen vihaan ja elvyttää juutalaisvastaisuutta.[17]
Magneettimediassa ilmestyi jälleen 24. lokakuuta 2013 juutalaisiin liittyvä kirjoitus, joka oli suomennos alun perin vuonna 2009 verkkojulkaisussa ilmestyneestä tekstistä. Sen mukaan juutalaisyhteisö pitäisi sananvapautta ongelmana, koska se mahdollistaa Israelin ja juutalaisten arvostelemisen. Juha Kärkkäisen mielestä kyseinen kirjoitus ei ollut antisemitistinen.[18]
Apulaisvaltakunnansyyttäjä päätti 30. toukokuuta 2013 nostaa syytteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Syytettyinä olivat Magneettimedian edustaja ja sen kustantaja, jolla on ollut mahdollisuus vaikuttaa julkaisemiseen.[19][20]
Oikeudenkäynti Juha Kärkkäistä vastaan alkoi 30. syyskuuta 2013.[21] Syyttäjä näki kirjoittelussa piirteitä kansallissosialismista[22], kun taas Kärkkäinen sanoi käyttäneensä vain sananvapautta.[23] 21. lokakuuta 2013 Ylivieska–Raahen käräjäoikeus tuomitsi Juha Kärkkäiselle kansanryhmää vastaan kiihottamisesta 90 päiväsakon sakkorangaistuksen, mikä merkitsi 540 euron suuruista summaa. Oikeus katsoi, että kirjoitukset sisälsivät tietoja ja mielipiteitä, joissa selkeästi panetellaan tai solvataan juutalaisia. Lisäksi oikeus katsoi J. Kärkkäinen Oy:n vastuulliseksi ja määräsi sille 45 000 euron suuruisen yhteisösakon.[24]
Sekä syyttäjä, J. Kärkkäinen Oy että Juha Kärkkäinen valittivat käräjäoikeuden tuomiosta Rovaniemen hovioikeuteen. Hovioikeuden istunnossa Kärkkäisen pyytämänä todistajana toimi uusnatsistisen Suomen vastarintaliike -järjestön johtaja.[25] Hovioikeus piti Kärkkäisen tuomion ennallaan.[26] Korkein oikeus ei myöntänyt asiassa valituslupaa, joten Juha Kärkkäisen henkilökohtainen tuomio ja hänen yrityksensä J. Kärkkäinen Oy:n tuomio ovat lainvoimaisia.[27]
Toukokuussa 2014 kristillisdemokraattien kansanedustaja Jouko Jääskeläinen teki eduskunnassa kirjallisen kysymyksen, jossa hallitukselta pyydetään vastausta siihen, ”mihin toimenpiteisiin viranomaiset aikovat ryhtyä, että oikeuden tuomiossa mainitun ja sopimattomaksi todetun Magneettimedian aineiston julkinen levittäminen myös käytännössä loppuu”. Magneettimedia-verkkolehti on jatkanut holokaustin kiistämistä useiden artikkelien sarjalla ja väittänyt Natsi-Saksan sotarikollisten joutuneen väärin tuomituiksi.[28]
Ted Piken artikkelin julkaisun jälkeen lehden kustantaja, jonka Juha Kärkkäinen omistaa vaimonsa kanssa, vaati päätoimittaja Juha Kärkkäistä muuttamaan lehden linjaa. Toimitusjohtaja Riku Ilvesluodon mukaan juttu on tehty ilman kustantajan hyväksyntää.
Lokakuussa 2013 J. Kärkkäinen Oy:n toimitusjohtaja Riku Ilvesluoto erosi tehtävästään. Ilvesluoto kertoi, että eron taustalla olivat tämän ja Juha Kärkkäisen välillä vallinneet näkemyserot kustannustoiminnasta sekä Magneettimedia-lehdestä. Juha Kärkkäinen on yhtiön pääomistaja.[29]
Huhtikuussa 2015 suomalainen tekstiilialan yritys Finlayson ilmoitti lopettavansa yhteistyön tavaratalo Kärkkäisen kanssa Magneettimediassa olevan ”vastenmielisen ja ahdasmielisen propagandan” takia.[30]
Keskisuomalaisen kirjapaino lopetti lehden painamisen lokakuussa 2015 sen sisällön vuoksi.[31]