Manfred-sinfonia (h-molli, op. 58) on neliosainen ohjelmallinen sinfonia, jonka Pjotr Tšaikovski sävelsi toukokuun ja syyskuun 1885 välillä.[1][2]
Vladimir Stasov esitti Lordi Byronin Manfredin tekstiin perustuvaa ohjelmaa pohjaksi sinfonialle, jonka hän toivoi Mili Balakirevin säveltävän. Balakirev ei halunnut uppoutua hankkeeseen vaan välitti ohjelman Hector Berliozille, joka kuitenkin kieltäytyi ryhtymästä työhön ja palautti ohjelman Balakireville. Balakirev välitti ohjelman kymmenen vuotta myhöemmin Tšaikovskille, joka sävelsi sen pohjalta sinfonian vuonna 1885.[2] Manfred-sinfonia kestää lähes tunnin ja erottuu muista Tšaikovskin orkesteriteoksista sekä pituudeltaan että rakenteeltaan. Teoksen rakennetta on pidetty haastavana ja musiikkia melko monimutkaisena.[1] Manfred-sinfonia kantaesitettiin 23. maaliskuuta 1886.[2]
Tšaikovski piti teosta alun perin yhtenä parhaistaan, mutta muutti myöhemmin mielensä ja jopa harkitsi kaikkien muiden osien paitsi ensimmäisen hävittämistä. Teos teki vaikutuksen César Cuihin, mutta German Laroš piti sitä yhtenä Tšaikovskin raakileisimmista ja keskeneräisimmistä sävellyksistä. Sittemmin Arturo Toscanini piti teosta jopa Tšaikovskin parhaana, vaikkakin teki partituuriin muutoksia esityksiä ja levytystä varten. Leonard Bernstein puolestaan piti teosta heikkona eikä koskaan johtanut sen esitystä.[2]