Manitou (henkiolento)

Sana "manitou" (cree- ja Odžibwa-kielillä) kirjoitettuna Kanadan Aboriginaalien kirjoitusmerkeillä.

Manitou on jonkin fyysisen henki tai sielu monien Pohjois-Amerikan algonkinkansojen perinteessä. Manitou on kaikissa ja kaikessa. Manitou kuvaa myös luonnon harmonista tasapainoa, joka on hyvin verrattavissa aasialaiseen elämänvoimaan eli qi-käsitteeseen.

Yksinkertaisemmassa asiayhteydessä manitou voi viitata myös "henkiolentoon" eli yliluonnolliseen voimaan. Tämä henki (Manitou) on fyysisesti läsnä ja kosketeltava henkilö sekä käsite. Jokaisella asialla (ihmisellä, eläimellä, kasvilla, hyönteisellä, pikkukivellä, hiekanjyvällä ja jopa koneilla) on oma manitounsa. Myös cree- ja ojibwe-kielet käyttävät termiä henkien yleisnimityksenä. Samaa esiintyy myös Kanadan aboriginaalien kulttuurissa

Termi oli jo laajalti levinnyt käsite ennen kuin eurooppalaiset saapuivat nykyiseen Pohjois-Amerikkaan. Vuonna 1585, kun Thomas Harriot dokumentoi ensimmäisenä Algonkin kielen Roanoke (Pamlico) -sanastoa, hän tulkitsi sanan mantóac merkityksen "Jumaliksi" (sana monikossa). Samankaltaisia termejä havaittiin lähes kaikilla Algonkin-kielillä.

Shamanistisissa perinteissä sana manitous (tai manidoog tai manidoowag) on liitetty ihmisen toimiin saada jollekin haluttu vaikutus, kuten kasvi-manitous edesauttamaan paranemista tai puhveli-manitou paremman metsästysonnen saamiseksi. Anishinaabegien perinteessä manidoowag on yksi tapa päästä Suureen Yhteyteen. Manitou kytkeytyi paljolti erilaisiin asioihin joista alettiin vähitellen käyttää pelkistetympiä termejä. Vastaavanlaisia termejä käyttävät Anishinaabegit, joilla on oma manidoowish pienille eläimille, sekä manidoowag ja manidoons on hyönteisille; kaikkien näiden termien yhteinen merkitys on "pikku henki". Joissakin Algonkin-kielissä, kuten Iynu (Montagnais) sanalla manituw on alun perin tarkoitettu "vedenalaisia olentoja, joille metsästäjät tarjoavat tupakkaa rauhoittaakseen niitä matkatessaan näiden olentojen alueen läpi".[1]

Manitou liittyy myös Pohjois-Amerikan alkuperäisasukkaiden tapaan käyttää hikimajaa. Uskomuksen mukaan hikimajan manitou asui kiukaan kivissä ja tuli kivistä ulos löylyä heitettäessä.[2] Manitou tulee asumuksestaan höyryn mukana ja asettuu kylpijän sisään. Se liikkuu kylpijän kehossa ja ajaa ulos kaiken, mikä aiheuttaa kipua. Ennen kuin manitou palaa kiukaaseen, se jättää jotain omasta luonnostaan kylpijään. Tämän takia uskomuksen mukaan olo tuntuu paremmalta hikimajassa olon jälkeen. [3]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]